Ryhmä Hau villitsee: "Voisin nauraa viisi viikkoa" – Koko sukupolven yhdistävä lastensarja on nykyään harvinaisuus

Kanadalaisen animaatiosarjan käänteitä on puitu mediassa asti. Lasten arjessa koirahahmot näkyvät leikeissä, leluissa ja vaatteissa.

lastenohjelmat
Yle Uutiset Pirkanmaa: Pikku kakkosen animaatiosarja Ryhmä Hau on noussut valtavaan suosioon
Yle Uutiset Pirkanmaa: Pikku kakkosen animaatiosarja Ryhmä Hau on noussut valtavaan suosioon

Kanadalainen lastenohjelma Ryhmä Hau on saanut suomalaislasten keskuudessa valtavan suosion. Sarjan käänteitä on puitu lehdistössä asti ja tuotteistaminen näkyy kohderyhmän lippiksissä, paidoissa, repuissa.

On poikkeuksellista, että vielä tänä aikana löytyy sukupolven kattava sarja.

Teija Ryösä

Sarjassa pienet pentukaverukset elävät tavallista koirien elämää, kunnes pannan vastaanotin hälyttää. Silloin pentupoppoo rientää Vartiotorniin Riku-pojan luokse. Koirista tulee pelastuspartio, joka rientää hätää kärsivien kansalaisten avuksi. Sarjassa nähdään uutena hahmona chihuahuan pentu Valpas ainakin yhden jakson ajan.

Ryhmä Haulla on iso joukko faneja. Esimerkiksi kangasalalainen Joel Karttunen, 4, on innoissaan.

– Kun se on niin hassu aina, kun ne menee sinne vahtitorniin ja kaataa aina hississä ne muut.

Esko Mustonen, 7, pitää sarjasta myös.

– Voisin nauraa viisi viikkoa.

Harvinainen suosikki

Suomessa suosikkisarjaa on esittänyt Yleisradion Pikku Kakkonen, jonka vastaava tuottaja Teija Ryösä pitää Ryhmä Haun suosiota harvinaisena.

– On poikkeuksellista, että vielä tänä aikana löytyy sukupolven kattava sarja. Media on jo nyt niin hajaantunut, että siellä on eri ikäisillä lapsilla eri tyyppisiä suosikkeja.

Ryösän mukaan Pikku Kakkosessa pääasia on, että lapsille tarjotaan monenlaisia ohjelmia.

– Sieltä pitää löytyä lapsen median koko kirjo ja elämän eri osalueet. Tottakai toivomme, että meidän tarjoamista ohjelmista nousee suosikkeja.

Perhepäivähoitaja Mira Tiilikainen näkee tv-sarjan suosion arjessaan.

– Kyllä se leikeissä näkyy. On leluja ja tavaroita, vaatteita ja lippiksiä, kyllä se on arjessa mukana.