"Miksi lasivitriinissä on jauhomatoja?" 180 000 kasiluokkalaista kuskataan testaamaan taidetta

Kulttuurirahaston Taidetestaajat-suurhanke vie kahdeksasluokkalaiset teattereihin, nykytaidenäyttelyihin, oopperaan, konsertteihin ja museoihin.

taide
Taidetestaajat tutustumassa Kiasmaan
Taidetestaajat pääsivät osaksi taideteosta.Nella Nuora / Yle

Nykytaiteen museo Kiasman aulaan kokoontuu parikymmentä kahdeksasluokkalaista. Heillä on takanaan pitkä matka, sillä he ovat tulleet Rovaniemeltä asti. Ryhmä vaikuttaa kuitenkin pirteältä, sillä kohta alkaa Helsingin matkan kohokohta - tutustumiskierros Taidetestaajille.

Muutamaa poikaa täytyy hieman patistaa rinkiin kuuntelemaan oppaan aloituspuhetta, jossa hän käy läpi taidemuseon sääntöjä. Kahdeksasluokkalaisille ei enää tarvitse teroittaa, ettei teoksiin saa koskea, mutta seiniin nojailukieltoa tuntuu olevan vaikeampi noudattaa. Kuin huomaamatta nuoret hivuttautuvat seinien vieriin nojailemaan rennosti.

Mutta nyt kierros alkaa. Oppilaat astuvat uteliaasti ensimmäiseen näyttelysaliin. Monen katse on epävarma. Missä se taide on?

Sitä on toden totta vaikea hahmottaa, sillä seinät näyttävät vain olevan vuoratut aaltoilevalla pahvilla, jossa taitaa olla ihmisen jalkoja, ja osa jaloista on jotenkin irti.

Taidetestaajia Kiasmassa
Rovaniemeläiset Taidetestaajat suhtautuivat ennakkoluulottamasti nykytaiteeseen.Nella Nuora / Yle

Ei se mitään. Taidetestaajien opas Amanda Manner ohjaa testaajat istumaan lattialle. Ensimmäiseksi hän kysyy, mitä nykytaide on? Suuri osa vastaa: en tiedä.

Se on juuri oikea vastaus, sillä nykytaide voi olla melkein mitä vain. Sen määrittäminen on asiantuntijoillekin haastavaa.

Opas lähettää oppilaat kiertämään näyttelyä. Tarkoitus on vain vilkaista teoksia. Kierroksen jälkeen oppilaat saavat itse valita kiinnostavimmat teokset, joiden luo palataan uudestaan.

Poikia kiinnosti erityisesti video, jossa tanssittiin ilman vaatteita. Ryhmä palaa siis huoneeseen katselemaan videota. Onneksi huone on todella pimeä, sillä video on sen verran rohkea, että puna nousee aikuistenkin poskille.

Ensimmäinen tiiviimpi tutustuminen nykytaiteeseen taisi osua murrosikäisten herkkään kohtaan. Video oli monen mielestä kiinnostava, mutta samalla pelottava. Ja ennen kaikkea outo.

Taidetestaajat Kiasmassa
Sara Rytinki piti erityisesti tästä teoksesta, jossa oli aiemmin keväällä ollut liveperformanssi.Nella Nuora / Yle

Kierros jatkuu. Vuorossa on pieni mökki, joka oli vielä keväällä osa liveperformanssia. Nyt hirsimökissä on vain videoita ja mahdollisuus päästä videokuvaan, joka näkyy mökin ulkopuolella. Se on hauskaa! Mikä sen parempaa kuin päästä itse osaksi teosta. Rohkeimmat pojat ilveilevät kameralle ja muut nauravat.

Seuraavaksi vuorossa on ruotsalaistaiteilijan teos, jossa massasta tehdyt ihmishahmot ratsastavat ja liitävät matkalaukkujen päällä. Opas yrittää virittää keskustelua teoksen herättämistä tunteista. Vallalla on hämmennys. Mitä ihmettä taiteilija on tällä halunnut viestiä?

Opas ei kuitenkaan kerro taiteilijasta tai teoksesta taustoja vaan yrittää aktivoida nuoret pohtimaan taidetta. He yrittävät kiitettävästi, vaikka nykytaide ei aina ole kovin helposti lähestyttävää. Kysymyksiä herättää erityisesti teos, jossa jauhomadot rouskuttavat lasivitriinissä kuitulevyä.

Taidetestaajia Kiasmassa
Joni Poikosella ja Onni Sarrella heräsi kiinnostus taidetta kohtaan. Nella Nuora / Yle

Vaikka tutustumiskäynti Kiasmassa on monelle ensimmäinen kosketus nykytaiteeseen, oppilaita ei tunnu lainkaan haittaavan, ettei kaikkia teoksia voi ymmärtää. Avoimuus kaikelle uudelle ja kummallisellekin on melkein kadehdituttavaa.

Kierroksen jälkeen Napapiirin yläasteen kahdeksasluokka ovat selvästi innoissaan.Taidetestaus on onnistunut, sillä monet haluavat jatkossakin nähdä lisää taidetta, vieläpä nykytaidetta.