"Puhun niin totta kuin osaan" – poliitikot laskettelevat uskottua vähemmän luikuria

Poliitikot paljastuivat rehellisemmiksi kuin on yleisesti uskottu, kun tutkijat kävivät läpi kuntavaaliehdokkaiden vaaliohjelmia ja Ylen vaalikonevastauksia.

valehtelu
Grafiikka
Johanna Aulén / Yle

Syytös kansanedustajan valehtelusta on eduskunnan sääntöjen mukaan erityisen huonoa käytöstä. Kielto syyttää valehtelusta perustuu perustuslain pykälään 31, jossa säädetään kansanedustajan puhevapaudesta ja esiintymisestä.

Edes valehdella-verbiä ei ole eduskunnassa soveliasta käyttää. Niinpä parlamentissamme puhutaan vain "muunneltua totuutta".

Jos kansanedustaja syyttää toista valehtelusta, puhemies voi huomauttaa asiasta tai kieltää edustajaa jatkamasta puhetta.

Perättömistä puheista on toki suuressa salissa syytetty muutamaan otteeseen. Esimerkiksi kokoomuksen taannoinen ministeri Lenita Toivakka ärähti kansanedustaja Timo Harakalle (sd.), kun Harakka väitti Toivakan perustaneen kiinteistösijoitusyhtiön Belgiaan. Tuolloin puhemiehenä toiminut Paula Risikko (kok.) pyysi edustajia käyttämään asiallista kieltä.

Lenita Toivakka.

Totuus "ketkujen" valehtelusta

Käsitys poliitikkojen totuudessa pysymisen vaikeudesta elää vahvana. Turun yliopiston valtio-opin professori Matti Wiberg tutkimusryhmineen on tarkastellut viime kuntavaalipuheita faktantarkistuksen keinoin ja päässyt hämmentäviin tuloksiin.

Tutkijoiden luupin alle joutuivat Ylen vaalikoneen vastaukset ja puolueiden valtakunnalliset ja paikalliset vaaliohjelmat viime kuntavaaleissa Turussa. Poliitikot ovat rehellisempiä kuin uskotaan.

– Huomasimme vaaliohjelmista, että niissä toki jaaritellaan valtavasti, mutta niissä ei valehdella. Päinvastoin kuin yleisesti oletetaan. Kriittisinä yhteiskuntatieteilijöinä mekin luulimme löytävämme valtavan määrän epätotuuksia. Vaan ei. Varsinkaan valheita eli harhautustarkoituksessa esitettyjä epätotuuksia emme juuri löytäneet.

Tulokset luultua rehellisemmistä poliitikoista pakottavat kysymään, puhuvatko tutkijat totta.

– Kyllä. Emmehän me mitään sille mahda, jos todistusaineisto osoittaa, että poliitikot eivät valehtele. Olemme tarkistaneet, puhuvatko puolueet valtakunnallisissa ja Turun kunnallisvaaliohjelmissaan totta vaiko eivät. Ja tuloksena on, että he pysyvät erittäin hyvin totuudessa, vakuuttaa professori Matti Wiberg.

Mutta silloin tällöin myös eturivin poliitikot haksahtavat. Esimerkiksi Kokoomuksen entinen puheenjohtaja Alexander Stubb esitti pääministerinä ollessaan vääriä prosenttilukuja eduskunnalle ns. hallintarekisterikiistassa ja joutui pyytämään anteeksi.
Väärät luvut ja niiden selittely söivät Stubbin uskottavuutta. Lopulta Stubb hävisi puolueensa puheenjohtajakamppailun Petteri Orpolle.

Professori Matti Wiberg tulkitsee, etteivät tuolloisen puoluejohtaja Stubbin asemaa murentaneet väärät prosenttiväitteet olleet tahallista valehtelua.

– Tällaisissa tapauksissa on useimmiten tunaroitu, muistettu väärin, erehdytty, kompastuttu. Tai sitten on vain huono matikkapää, niin kuin Stubbilla on selvästikin ollut.

Alexander Stubb.

Yksi kertoo valheen, sata toistaa sen totena

Faktantarkistus on valeuutisten ja vaihtoehtoisten totuuksien pyörteessä yhä tärkeämpää. Mutta miksi ihmiset uskovat valheita? Ja miksi valheet leviävät tehokkaasti?

Faktat politiikassa (siirryt toiseen palveluun) -tutkimus päättelee ns. Occamin partaveistä lainaten ihmisten uskovan valeuutisia osin siksi, että ovat tyhmiä. Pohtiessaan, mihin valeisiin uskominen perustuu, tutkijat luettelevat yli sata synonyymia sanalle "tyhmä".

Projektitutkija Sakari Nieminen ei tosin suostu valeuutisia ja valheita levittävien ihmisten tolloutta ääneen päivittelemään.

– En nyt sanoisi ihan niinkään. Se on inhimillistä. Lähdekritiikin puute saa ihmiset panemaan valeita jakoon sosiaalisessa mediassa. Valeuutisia pannaan jakoon enempää ajattelematta.

Täysi puppu on usein peräisin läheltä. Siksi siihen uskotaan, sanoo tutkija Sakari Nieminen.

– Ihmiset saattavat haluta uskoa valheisiin. Varsinkin, jos ne ovat peräisin somessa ystäviltä tai tuttavilta.

Ilkka Kanerva.

Rehellisellä pelillä!

Tohtorikoulutettava Miira Raiskila iloitsee siitä, että tutkimuksen tulokset antoivat turuilla ja toreilla haukutuista "poliitikonketkuista" vallan toisenlaisen kuvan. Puolueiden välilläkään ei juuri eroja ollut.

– Vaikka puhutaan totuudenjälkeisestä ajasta ja vaihtoehtoisista faktoista, tutkimusaineistossamme tällaiselle ei saatu lainkaan näyttöä. Poliitikot pysyivät totuudessa todella hyvin. Täytyy kuitenkin kertoa yksi tärkeä huomio: vaaliohjelmissa tukeudutaan faktoihin vain viidessä prosentissa. Eli vain harvoin asiat olivat faktantarkistuksen keinoin todennettavissa.

Tutkijat tutkailivat Turussa kuntavaaleissa ehdolla olleita. Miira Raiskila naurahtaa, kun kysyy, ovatko turkulaiset poliitikot maan muita poliitikkoja kunnollisempia totuudentorvia.

– Aineistona olivat toki turkulaiset ehdokkaat, mutta tulos antaa osviittaa siitä, että samalla tavalla ilmeisesti on muuallakin maassa. Vaikka turkulaiset toki mallikansalaisia ovatkin!

Yhtä asiaa projektitutkija Miira Raiskila hämmästelee: kuntavaaliehdokkaat eivät esittäneet verotuksesta faktoja lainkaan numeroin.

– Silmiinpistävää oli se, että verotuksessa tällaisia numeerisia kannaottoja ei löytynyt. Yhdeltäkään puolueelta eikä yhdestäkään ohjelmasta. Voisi ajatella, että puolueilla olisi joku näkemys. Mutta ehkä nämä kannaotot halutaan jättää vaalien jälkeisiin neuvotteluihin.

Onk simmonen valhe enä tosika?

Tunnetun sanonnan mukaan poliitikko on henkilö, joka lähestyy jokaista avointa kysymystä avoimin suin. Tällaisissa olosuhteissa ei ole sattumaa, että suusta kumpuava voi olla silkkaa hölynpölyä. Hölynpöly ja valhe eivät ole sama asia. Hölynpöly on lähinnä bluffaamista, määrittelevät tutkijat.

Kun poliitikko valehtelee, tavoitteena voi olla aineellinen hyöty: raha ja varallisuus. Poliitikko voi valehdella myös saadakseen lisää vaikutusvaltaa ja kohotakseen korkeampaan asemaan. Valheilla voidaan myös pelastaa kasvot, välttää häpeä tai rangaistus sekä peittää tehty virhe.

Politiikan faktat eivät ole mustavalkoisia. Mutta muunnellun totuuden puhuminen on paljastuessaan poliitikolle tuhoisaa. Anneli Jäätteenmäki (kesk.) joutui jättämään pääministerin paikkansa Irak-asiakirjavuotoskandaalin vuoksi. Politiikan historiaan on jäänyt Jäätteenmäen virke: "Puhun niin totta kuin osaan."

– Ja tämä oli varmasti aivan totta, analysoi professori Matti Wiberg.

Anneli Jäätteenmäki.

"Kampanjointi on runoutta"

Suomessa tulevat presidentinvaalit kiihdyttävät varsinkin sosiaalisessa mediassa. On ounasteltu, että valheellinen tieto ja valeuutiset leviävät tulevassa vaalitaistelussa vilkkaammin kuin milloinkaan ennen.

Totuudenvastaiset väitteet ovat levinneet vikkelästi mm. Yhdysvaltain presidentinvaaleissa, jossa valheita jopa tehtailtiin varsinkin sosiaaliseen mediaan levitettäväksi.

Suomessa kärjistymistä ja kiristymistä ilmapiirissä ovat aiheuttaneet mm. puppua suoltavat valeuutissivustot, suhtautuminen turvapaikanhakijoihin sekä vaikkapa perussuomalaisten ja puolueesta irronneen Sininen tulevaisuus -ryhmän riitely.

Valtio-opin professorin Matti Wibergin mukaan vaalien korvalla keskustelu ryöpsähtää aina vilkkaaksi.

– Vaalien alla on ilma täynnä sanoja ja sanat täynnä ilmaa. Hallitseminen on proosaa, mutta kampanjointi runoutta. Tulemme kuulemaan monenlaisia vienoja esityksiä, hymähtää politiikan kentän läpikotaisin tunteva.

Professori Matti Wiberg ei kuitenkaan lähde arvailemaan valeiden ja valeuutisten paisumisen määrää. Arvailut ovat arvailuja, sivaltaa Wiberg.

– Me kriittiset yhteiskuntatieteilijät pysymme hyvin kaukana tällaisten asioiden arvioinnista. Jätetään se hölöttäjille!