Pitkittynyt ripuli riivaa Pietarsaaren seudulla toista vuotta peräkkäin

Sairastuneiden näytteistä on löytynyt samaa alkueläintä, joka viime vuonna kaatoi lukuisia potilaita sairasvuoteeseen. Taudin alkuperä on vielä mysteeri

ripuli
Käsiä pestään saippualla.
Sairastuneiden tulisi pestä kätensä huolellisesti, jotta salmonella ei leviä eteenpäin.Pekka Kauranen / Yle

Pietarsaaren seudulla kymmenet ihmiset ovat ottaneet yhteyttä terveyskeskukseen pitkittyneen ripulitaudin vuoksi. Keskiviikkoon mennessä reilun 20 potilaan näytteistä löytyi Cryptosporidium-nimistä alkueläintä.

Sama Cryptosporidium aiheutti alueella kesällä 2016 laajan epidemian. Silloin selvisi, että moni sairastunut oli ollut kosketuksissa nautaeläinten ja erityisesti vasikoiden kanssa.

– Tänä vuonna ei kuitenkaan ole löytynyt mitään yhteistä tekijää, ei vesistöstä, ruoasta eikä nautakontakteista. On epäilty, että alkueläin on tullut maaperästä, Pietarsaaren kaupungin tartuntatautilääkäri Kimmo Kuisma kertoo.

Kädet pitää pestä, jos haluaa välttyä ripulilta

Kaikki sairastuneet ovat aikuisia. Taudin alkuperää selvitetään potilashaastatteluilla.

– Kaikki potilaat haastatellaan. Heiltä kysytään, onko ollut nauta- tai ylipäänsä eläinkontakteja, ovatko potilaat juoneet kaivo- vai hanavettä ja mitä he ovat syöneet, Kimmo Kuisma luettelee.

Cryptosporidium tarttuu ulosteen välityksellä joko suoraan tai esimerkiksi elintarvikkeiden kautta.

– Se on ulosteesta leviävä alkueläin, joten tarvitaan hyvä käsihygienia. Kädet pitää pestä ennen ruokailua, vihannekset ja marjat huuhtoa kunnolla ennen käyttöä, Kuisma neuvoo.