Väinämöinen onkin Kuhmosta – paikallinen mies laitettiin veneeseen kurkottelemaan neitoa kuuluisaa maalausta varten

Akseli Gallen-Kallelan maalaus torjuvasta Ainosta ja veneestä kurkottavasta Väinämöisestä on syöpynyt mieleemme. Mutta moniko on tajunnut katsovansa kuhmolaista maisemaa?

Kuhmo
Aino-triptyykki
Aino-taru oli ensimmäinen Akseli Gallen-Kallelan iso Kalevala-aiheinen teos. Se sijaitsee nykyisin Ateneumissa ja kerää paljon yleisöä.Topfoto / Lehtikuva

KuhmoAkseli Gallen-Kallelan vuonna 1891 tekemä öljyväritaulu Aino-taru on yksi tunnetuimpia suomalaisia taideteoksia, ja sangen suosittu Ateneumin taidemuseossa niin kotimaisten kuin ulkomaisten vierailijoiden parissa.

Taidehistorian kannalta taululla on myös paljon painoarvoa: se on suomalaisen taiteen kultakauden (siirryt toiseen palveluun) (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura) yksi merkittävimmistä tauluista, sillä se oli Gallen-Kallelan ensimmäinen Kalevala-aiheinen teos.

Kehyksineen 2 metriä korkea ja yli 4 metriä leveä taulu pysäyttää jo pelkästään massiivisen kokonsa puolesta puhumattakaan sen teemasta: Kalevalan Väinämöisen ja Joukahaisen siskon Ainon tarina tiivistettynä triptyykkiin eli kolmiosaiseen maalaukseen.

Ilman Kainuun itärajan kaupunkia, Kuhmoa, Akseli Gallen-Kallelan Aino-taru ei olisi sellainen kuin me sen tänä päivänä tunnemme. Taulussa on useita paikkakuntaan liittyviä seikkoja: maisema, keskeinen yksityiskohta sekä Väinämöisen mallina toiminut henkilö.

Maalauksen maisema: Lentua

Aino-tarun maisema löytyy Kuhmosta, mutta sen tarkkaa sijaintia ei tiedetä. Se voi olla kuhmolaisen järven, Lentuan rannalta, ja todennäköisesti siinä näkyy järvessä sijaitseva Salonsaari.

– Gallen-Kallela maalasi maisemataulun Lentualta, jossa ei ole ihmisiä. Se on sitten muunnettuna siirretty Ainon taustalle. Keskiosassa oleva korkea vaara voidaan tunnistaa Salonsaareksi, mutta tarkkaa paikkaa on vaikea sanoa. Lentualta voi löytyä useampikin kohta, jotka sopivat taulun maisemaan, kertoo kalevalaiseen ja karjalaiseen kulttuuriin perehtyneen Juminkeko-säätiön (siirryt toiseen palveluun) puheenjohtaja Markku Nieminen.

Ainon maisema ei välttämättä perustu edes yhteen täsmälliseen luonnokseen, vaan se voi olla yhteenveto erämaisesta järvimaisemasta.

– Näinhän tavallisesti on, että edes realistinen tai tunnistettava aihe maalaustaiteessa ei yleensä koskaan ole piiruntarkka dokumentti paikasta, joka on ollut sen mallina. Kannattaa myös muistaa, että lopullinen maalaus syntyi myöhemmin Helsingissä, toteaa Ateneumin kokoelmahallintajohtaja Riitta Ojanperä.

Maisema Lentua-järven rannalta.
Kenties tämä maisema Matokankaalta Lentuan rannalta inspiroi Akseli Gallen-Kallelaa? Paikka ei ole sama, missä Janne Kyllönen kävi.Niko Mannonen / Yle

Eräs potentiaalinen paikka taulun maisemaksi tai sen osaksi löytyy Lentuan pohjoisrannalta Matokankaalta. Kuhmosta lähtöisin oleva Janne Kyllönen kävi kyseisellä rannalla, ja huomasi siinä yhteneväisyyksiä triptyykin kaikkien kolmen osan kanssa.

– Rupesin katsomaan karttaa ja auringon suuntia, sillä ajattelin, että Gallen-Kallela olisi maalannut Ainon aika tarkan luonnostelman pohjalta. Etsin sopivia saaria ja vesistön pätkiä ja mihin ilta-aurinko loisi sopivan värimaailman.

Kyllönen löysi pari eri vaihtoehtoa ja kävi sitten veneellä katsomassa niitä. Matokankaan rannan maisema sopii pitkälti taulun maisemaan.

– Olin jo aiemmin katsellut Lentuan maisemia kansallismaisemina, mutta sitten kun seisoin siinä rantakivellä, niin olihan se aika vaikuttavaa. Varsinkin, kun kyseisellä paikalla Gallen-Kallela olisi voinut luonnostella kaikki kolme taulun osaa päätä kääntämällä, Kyllönen kuvailee.

Renne Haverinen.
Gallen-Kallelan teos Matokankaan Rennestä.Niko Mannonen / Yle

Matokankaan maisema voisi hyvinkin olla Aino-tarussa, sillä läheisessä Matokankaan torpassa asui aikoinaan Gallen-Kallelan opas, Renne Haverinen eli Matokankaan Renne.

– Gallen-Kallela asui tänne tultuaan aluksi viikon verran pappilassa, jossa hän maalasi pappilan sillasta kaksi hienoa öljyvärityötä. Sitten hän muutti Lapinsalmen taloon Lentuan pohjoisrannalle, ja sieltä puolestaan on Iltarauha-taulu. Lapinsalmen talon vieressä oli Matokankaan torppa, josta Gallen-Kallela löysi oppaansa Rennen. Voisi sanoa, että Renne oli ensimmäinen suomalainen kulttuuriopas, Markku Nieminen kertoo.

Janne Kyllösen kiinnostus Gallen-Kallelaa kohtaan juontaa juurensa miehen omaan sukuun. Hänen mummolansa on Lapinsalmi eli paikka, jossa Gallen-Kallela aikoinaan Kuhmossa ollessaan asui. Matokankaan torppa sijaitsee parin kilometrin päässä Lapinsalmesta.

Lentualta voi löytyä useampikin kohta, jotka sopivat taulun maisemaan.

Markku Nieminen

Kyllönen jakoi löytönsä Facebookissa Kuhmo-ryhmässä (siirryt toiseen palveluun). Juminkeko-säätiön Markku Nieminen ei sulje pois sitä, etteikö Matokangas voisi olla Ainon maisema.

– Ei voi sulkea pois mitään paikkaa, kun ei varmasti tiedetä. Mutta olennaista tässä on se, että ihmiset ovat kiinnostuneita taulusta ja ovat kiinnostuneita selvittämään Ainon taustoja. Se on hieno asia.

Puolestaan Gallen-Kallelan elämäkerran kirjoittaja Onni Okkonen on kirjannut paikallista perimätietoa ja ilmeisesti myös Gallen-Kallelan perheessä säilynyttä tietoa, jonka mukaan "Aino-taulun keskikuvan maisemaa varten on käytetty näköalaa, jossa taustalla on Kauppilan vaara, vasemmalla Teeriniemi, oikealla Pitkäniemi, edessä Porolahti ja rannan yhteydessä oleva pieni saari". Tällöin kyseessä ei olisi Lentua, vaan siihen yhteydessä oleva Kärenjärvi.

– Mikään tutkittu totuus tämä ei ole, vaan Okkosen aikanaan muistiin merkitsemää perimätietoa, Riitta Ojanperä huomauttaa.

Väinämöisen malli: Rimmin Uljaska

Kuhmolainen Paavo Ahtonen katsahtaa esi-isänsä Eljas Ahtosen kuvaa Juminkeon näyttelytilassa, jossa on esillä Akseli Gallen-Kallelan Kalevala-grafiikoita ja muita töitä.

– Karvaisen ja ihan mukavan näköinen ukko. En ole tätä kuvaa aikaisemmin nähnyt – vain sen, missä hän on veneessä ja kopeloi sitä naista, Ahtonen toteaa.

Ensimmäisessä taulussa Gallen-Kallela käytti pariisilaisia malleja ja mielikuvitustaan. Hän ei ollut siihen tyytyväinen.

Markku Nieminen

Suomalaisten mielikuva Väinämöisestä pohjautuu pitkälti Akseli Gallen-Kallelan tauluihin. Väinämöisen mallina taiteilija käytti Kuhmon Rimmin vienalaisesta kylästä löytämäänsä miestä, Eljas Ahtosta eli Rimmin Uljaskaa.

– Ukki selvitti eräässä haastattelussa vuonna 1972 toimittajalle, että Gallen-Kallela laittoi mielitiettynsä sinne järveen porautumaan ja Uljaskan ukko pantiin veneen perään. Siinä sitten kourat harallaan, toinen tukissa ja toinen naisen persiissä tavoitteli tätä järvestä, Ahtonen nauraa kuvaillessaan Aino-tarun asetelmaa.

Eljaksen pojanpojanpojanpoika Paavo on kuullut suvun kautta tarinoita Eljaksesta, mutta ei ole aivan varma, kuinka mies päätyi malliksi.

– En oikein tiedä. Gallen-Kallelahan kävi Vienan Karjalassa, ja tuo Rimmin talo oli aikoinaan karjalaistyylillä rakennettu. Olisiko Gallen-Kallela vain ollut utelias ja mennyt katsomaan sitä?

Kuhmosta Gallen-Kallela teki pari viikkoa kestäneen matkan taiteilijaystävänsä Louis Sparren kanssa Karjalaan. Oppaana heillä oli Matokankaan Renne. Karjalassa syntyi runsaasti luonnoksia muun muassa rakennuksista ja kansanpuvuista, joita Gallen-Kallela hyödynsi maalatessaan lopullista Aino-tarua.

Paavo Ahtonen.
Väinämöisen malli Eljas Ahtonen ja hänen jälkeläisensä, pojanpojanpojanpoika Paavo Ahtonen. Gallen-Kallelan maalaaman teoksen omistaa Kuhmon Osuuspankki.Niko Mannonen / Yle

Rimmin talo löytyy edelleen Rimmin kylästä (siirryt toiseen palveluun) (Juminkeko). Se on rakennettu uudestaan sotien jälkeen, sillä se poltettiin kyläläisten lähtiessä evakkoon. Mutta nykyinen talo ei ole karjalaistyyliin rakennettu, sillä viranomaiset eivät antaneet sitä tehdä.

– Olen kuullut suvulta, että palaneessa talossa olisi ollut useita Gallen-Kallelan luonnoksia, hiilipiirroksia. Ne kaikki tuhoutuivat tulipalossa, Ahtonen kertoo.

Vaka vanha Väinämöinen on siis ehta kuhmolainen Rimmin Uljaska. Ilmeisesti myös Ainon mallina (siirryt toiseen palveluun) (Kaleva) on jossain vaiheessa käytetty kuhmolaista naista, kenties Matokankaan Rennen tytärtä. Ainona kuitenkin pääasiassa toimi Gallen-Kallelan oma vaimo Mary (siirryt toiseen palveluun) (Suomen Kansallisgalleria).

Myöhemmässä vaiheessa taiteilija käytti vaimoaan myös Väinämöisen mallina. Mary puki päälleen parran ja vaatteet, ja seisoskeli pensaikossa monta tuntia.

Yksityiskohta: tervavene

Aino-triptyykin kuhmolaisuus ei ole sidoksissa pelkästään maisemaan tai Rimmin Uljaskaan. Myös yksi taulun keskeisemmistä yksityiskohdista on aitoa Kuhmoa.

– Gallen-Kallelan elämänkerrassa kerrotaan, että Ainossa näkyvä vene on yksinkertaisesti Lapinsalmen torpan vene. Siinä airot olivat vanhaa kuhmolaista mallia, mikä taiteilijaa suuresti miellytti, kertoo Ateneumin kokoelmahallintajohtaja Riitta Ojanperä.

Taiteilija tutki kuhmolaista tervavenettä, teki niistä luonnoksia ja jopa teetti itselleen noin 70 senttiä pitkän pienoismallin, joka roikkuu Gallen-Kallelan erämaa ateljeen Kalelan (siirryt toiseen palveluun) (Ruovesi) oven päällä.

– Hän käytti pienoismallia tehdessään isoja Kalevala-töitä, kuten Sammon ryöstöä, Sammon puolustusta ja Väinämöisen lähtöä, kertoo Juminkeko-säätiön Markku Nieminen.

Ainon mallilla on vienankarjalainen asu, sininen olkainmekko ja paita (rätsinä) alla.

Tuija Wahlroos

Aino-tarusta löytyy myös muuta idän vaikutusta, sillä Ainon ja Väinämöisen puvut ovat karjalaisia.

– Ainon mallilla on vienankarjalainen asu, sininen olkainmekko ja paita (rätsinä) alla. Väinämöisen mallilla on karjalaisen miehen paita ja helmakuviointi, puukko riippuu lanteilla. Myös helavyö löytyy, mutta en tiedä kuinka kainuulainen se sinällään on. Gallen-Kallela toi näitä esineitä mukanaan etelään ja on kuvannut esimerkiksi Madonna-tauluun niitä. Hän oli kiinnostunut sekä tarvekalustosta että maagisista esineistä, toteaa Gallen-Kallelan Museon museojohtaja Tuija Wahlroos.

Toinen versio Ainosta Kuhmossa, mutta miksi?

Akseli Gallen-Kallela matkusti Kuhmoon vuonna 1890 kahdesta syystä: hän oli mennyt sen vuoden toukokuussa naimisiin, joten matka oli häämatka Maryn kanssa.

Toinen syy oli se, että taiteilija aikoi osallistua Savo-karjalaisen osakunnan julistamaan Kalevalan kuvituskilpailuun juuri Aino-taululla. Lisäksi Suomen senaatti oli tilannut taulusta toisinnon valtion kokoelmiin.

Gallen-Kallela oli maalannut ensimmäisen version Ainosta Pariisissa vuotta aikaisemmin. Taulu oli tuotu Helsinkiin näytteille ja sen oli ostanut professori Edvard Neovius. Nykyisin teos löytyy Suomen Pankin tiloista (siirryt toiseen palveluun).

– Ensimmäisessä taulussa Gallen-Kallela käytti pariisilaisia malleja ja mielikuvitustaan. Hän ei ollut siihen tyytyväinen, sanoo Juminkeko-säätiön Markku Nieminen.

Luonnostelma Ainosta.
Luonnos Ainosta.Niko Mannonen / Yle

Uutta Ainoa aloittaessaan Gallen-Kallela halusi Kuhmoon, koska paikkakunta on runonlaulualueen äärellä.

– Hän halusi etsiä Kuhmosta omien sanojensa mukaan "todellisuusaineksia" uutta Ainoa varten, Nieminen kertoo.

"Todellisuusaineksia" taiteilija löysikin, sillä ensimmäisen ja toisen Ainon välillä on selviä eroja. Ateneumista löytyvässä Ainossa venemalli on muuttunut, maisema tarkentunut, ihmisten puvut saaneet karjalaisen leiman ja triptyykin kehykset ovat karjalaishenkisiä puuleikkauskuvioita ensimmäisen työn swastikoiden eli hakaristien sijasta.

– Väinämöinenkin on ensimmäisessä versiossa vähän kuin tonttu-ukko, myöhemmässä realistisesti kuvattu vanha karjalaismies, mainitsee Gallen-Kallelan Museon museojohtaja Tuija Wahlroos.

Luonnos Eljas Ahtosesta.
Luonnos Eljas Ahtosesta.Niko Mannonen / Yle

Kuhmo toimi myös porttina Vienan Karjalaan ja siihen muinaiseen kalevalaiseen elämänpiiriin, jonka niin Gallen-Kallella kuin muutkin 1890-luvun alun karelianistit (siirryt toiseen palveluun) (Kalevalaseura) odottivat ja toivoivat löytävänsä Karjalan toivioretkillään. Todellisuus oli kuitenkin toinen, sillä olot Vienassa eivät ainakaan kaikilta osin vastanneet romanttisia ja idealistisia mielikuvitelmia muinaisesta suomalaisesta kulttuurista.

– Karelianistit etsivät muinaisten sankareiden ja tarinankertojien jälkeläisiä, joita oli lopulta vaikea löytää todellisuudesta, sanoo Ateneumin kokoelmahallintajohtaja Riitta Ojanperä.

– Kuhmon ja Lapinsalmen erämainen luonto joka tapauksessa vaikutti Gallen-Kallelaan voimakkaasti. Juuri turmeltumattomaksi mielletystä erämaasta tuli sen suomalaisuuskuvan kivijalka, jota Gallen-Kallela tuotti taiteellaan. Sellaisena hän koki ja halusi nähdä Kuhmon maisemat ja ihmiset kesällä 1890, Ojanperä jatkaa.

Aino-taru valmistui Helsingissä seuraavana vuonna 1891.

Pysäyttävä maalaus

Aino-taru oli Akseli Gallen-Kallelan ensimmäinen suuri Kalevala-aiheinen maalaus. Se osuus saumakohtaan, jossa taiteilijan naturalistinen lähetymistapa ja tyyli vaihtuivat aikakauden aatevirtauksia mukaillen symbolistisempaan suuntaan.

Suomen senaatin odotuksia taulu vastasi, ja Gallen-Kallela sai huomattavan korvauksen sen maalaamisesta.

– Teos oli aikansa julkista tai ainakin puolijulkista taidetta, koska se liitettiin Suomen taideyhdistyksen kokoelmaan, jonka tarkoitus puolestaan oli olla näyteikkuna korkeatasoisimpaan suomalaiseen kuvataiteeseen, kertoo Ateneumin kokoelmahallintajohtaja Riitta Ojanperä.

Omankin kokemukseni perusteella Aino-taru maalauksena pysäyttää ja herättää kysymyksiä.

Riitta Ojanperä

Itse Kalevala-eepokselle Ainolla ja muilla Gallen-Kallelan töillä on valtava merkitys. Kalevala tunnetaan parhaiten nimenomaan sen visualisointien eli Kalevala-aiheisen taiteen ja aivan erityisesti Gallen-Kallelan tunnettujen teosten välityksellä.

Eikä pelkästään Suomessa, vaan myös ulkomailla: Kalevala-aiheisia teoksia on ollut mukana useissa eri maissa järjestetyissä Suomen taiteen näyttelyissä ja Suomen taidetta kansainvälisesti esittelevissä julkaisuissa.

– Omankin kokemukseni perusteella Aino-taru maalauksena pysäyttää ja herättää kysymyksiä. Ainon tarina Gallen-Kallelan Aino-tarun äärellä kerrottuna jaksaa aina kiinnostaa, olipa kuulija nuori, vanha tai siltä väliltä, suomalainen tai muun maalainen, asiantuntija tai "maallikko", Ojanperä kertoo.

Nykyisin Aino-tarua siis arvostetaan laajasti, mutta arvostusta se sai jo vuonna 1891: teoksella Gallen-Kallelalle tuli voitto Savo-karjalaisen osakunnan Kalevalan kuvituskilpailusta.

Lue lisää:

Suur-Kalevala oli Akseli Gallen-Kallelan hurja haave – haukkui kirjeellä kustantajan, kun ymmärrystä ei löytynyt

Gallen-Kallelan Museo: Akselin aikajana (siirryt toiseen palveluun)

Kulttuuricocktail: Mitä Väinämöinen todella teki? - Tätä tekoa #lääppijä-keskustelussa käytetty Aino-teos kuvasi

Kaleva: Matkalla Ainon maisemissa (siirryt toiseen palveluun)

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Kalevala, 4. runo (siirryt toiseen palveluun)