Savonlinnan teatterin Pojat-näytelmä ei elokuvaversiota kumartele – Katsojat haluavat teatterin teatterina, sanoo ohjaaja

Ohjaaja Taava Hakalalle on itsestäänselvää, että Pojat-romaanista tehty elokuva ja näytelmät ovat toisistaan erillisiä teoksia. Toisaalta elokuva on läsnä näyttelijöiden mielessä, kun he harjoituksissa intoutuvat hupailemaan filmin liikuttavan loppukohtauksen kustannuksella.

teatteritaide
Savonlinnan teatterin Pojat-näytelmä
Matti Ruuska (edessä), Lauri Kortelainen (takana vas.), Jari Pylväinen, Mikko Leinonen ja Tommi Niemi esittävät poikia, joille sota tuntuu leikiltä ja pommitukset "jänniltä".Soila Puurtinen / Savonlinnan teatteri

Monet suomalaiset klassikkoromaanit ovat useimmille tuttuja elokuvaversioistaan. Yksi niistä on Paavo Rintalan Pojat, jonka pohjalta Mikko Niskanen ohjasi kehutun esikoiselokuvansa vuonna 1962. Varsinkin elokuvan loppukohtaus, jossa nuoren Vesa-Matti Loirin näyttelemä Jake-poika juoksee asemalta lähtevän junan perässä äitiään huutaen, on syöpynyt monien muistiin.

Savonlinnan teatterin Pojat-näytelmässä Jaken saappaisiin astuu näyttelijä Matti Ruuska. Hän uskoo, että katsojat näkevät lauantaina ensi-illassa Jaken Jakena eivätkä vertaile hahmoa Loirin Jussi-palkittuun roolisuoritukseen.

– Sanotaanko, että lähemmäs kymmenen ihmistä on kysynyt, että kuka meidän näytelmässämme on Vesku. Olen sanonut, että meillä ei ole Veskua, vaan Jake, Ruuska kertoo.

Teatteri olkoon teatteria

Savonlinnan teatterin johtajan Taava Hakalan mielestä on vaikea sanoa, tuleeko teatteriyleisö helpommin katsomaan sellaisia näytelmiä, joiden tarina on heille tuttu jo ennestään kirjan tai elokuvan ansiosta. Hänen mukaansa katsojat eivät kuitenkaan odota teatterin muistuttavan elokuvia.

– Ajatellaan vaikka Tuntematonta sotilasta, josta on tehty elokuva ja monia näytelmäversioita. Minusta tuntuu, että ihmiset eivät oletakaan näytelmän olevan elokuvan kaltainen, vaan haluavat sen olevan teatteriesityksen kaltainen, Hakala sanoo.

Hakala on nähnyt Pojat-elokuvan, mutta päätti olla katsomatta sitä uudestaan alkaessaan ohjata Poikia Savonlinnasalin lavalle. Se olisi vain sekoittanut ohjaajan päätä. Hänen lähtökohtinaan olivat Snoopi Sirenin tekemä dramatisointi sekä siihen kuuluva musiikki.

– Ei tämä näytelmä kommentoi elokuvaa. Tämä kommentoi poikia ja ystävyyttä jatkosodan aikaisessa Oulussa, Hakala kertoo.

– Silti siinä on samaa hauskuutta ja traagisuutta kuin elokuvassakin.

Savonlinnan teatterin Pojat-näytelmä
Saksalaiset sotilaat ovat oululaispojille kauppakumppaneita, joille on helppo myydä kaljaa. Lisäksi sotilaiden heilastelua paikallisten naisten kanssa on jännittävää vakoilla.Soila Puurtinen / Savonlinnan teatteri

Jarkko Martikaisen musiikista kepeyttä

Pojat kertoo poikajoukon kasvamisesta Oulussa, josta sota vie isät ja veljet ja tuo tilalle saksalaisia sotilaita ja uusia aiheita leikkeihin. Savonlinnan teatterin Pojissa käytetään romaanin kahdesta dramatisoinnista uudempaa.

Siinä missä vanhempi dramatisointi muistuttaa Hakalan mielestä jossakin määrin Pojat-elokuvan käsikirjoitusta, erottuu Sirenin versio molemmista esimerkiksi laittamalla hahmot laulamaan. Sävellyksestä ja sanoituksesta vastaa YUP-yhtyeestä ja soolourastaan tunnettu Jarkko Martikainen, joka aikoinaan opiskeli Savonlinnan Taidelukiossa.

– Jarkko Martikaisen musiikki ei ole ensimmäinen asia, joka tulee mieleen, kun ajattelee Loiria juoksemassa junan perässä. Laulut tekevät näytelmään kivan kepeän tason, jonka lisäksi näytelmässä pääsee syväluotaamaan menetyksiä ja poikien ymmärrystä maailmasta, Hakala sanoo.

Pelleilyä junassa

Elokuvan loppukohtaus kuvattiin osittain liikkuvasta junasta. Sitä ei voisi mitenkään esittää sellaisenaan näyttämöllä, eikä Hakala sellaista haluakaan.

– Se on hirveän vaikuttava kohtaus, mutta itse romaani ei pääty vielä siihen, Hakala kertoo.

– Tehdessään näytelmän dramatisointia Snoopi on kuitenkin muistanut tätä kuuluisaa junakohtausta. Ja kyllä näytelmässä samanlaisia tunteita on, mutta ne voivat ilmetä myös eri kohdissa.

Elokuvalla on kuitenkin ollut paikkansa Savonlinnan teatterin harjoituksissa, nimittäin huumorin lähteenä.

– Näyttämöllä on lavasteena iso junanvaunu. Siellä on leikitty, että roikutaan liikkumattoman junan perässä äitiä huudellen. Elokuvan loppukohtaus on niin vahvasti ihmisten mielissä, että vaikka me emme sitä näytelmää tehdessämme ajattele, niin on siitä silti vitsailtu, Hakala kertoo.