Eteläpohjalaisten maakuntaleipä syntyy joka syksy nauriista – leipomistaito kulkee suvussa

Syksyisin pohjalaiset menevät naurisleivästä hurmioon. Pohjalainen kansa jonottaa tuota herkkua myyjäisissä ja aina se loppuu kesken. Siksi sitä täytyy oppia tekemään itse.

nauris
Anna Mäki-Paavola ja Pirkko Hietikko naurisleipää leipomassa.
Anna Mäki-Paavola ja Pirkko Hietikko taitavat naurisleivän leipomisen.Päivi Rautanen/Yle

Jalasjärveläinen Pirkko Hietikko ja peräseinäjokelainen Anna Mäki-Paavola ovat samalla taikina-astialla. Äidin ja tyttären yhteistyönä on valmistumassa naurisleipää, jota eteläpohjalaiset kutsuvat maakuntaleiväkseen.

Sadonkorjuun aikaan pohjalaiset rynnivät myyjäisiin ja markkinoille jonottamaan kotona leivottua naurisleipää. Se loppuu aina kesken. Pirkko ja Anna ovat tottuneet tekemään naurisleipänsä itse. Taito kulkee suvussa perinteisesti äideiltä tyttärille.

Keitetyt nauriit soseutettuna.
Tästä se lähtee. Nauriit soseutetaan omaan keitinliemeensä.Päivi Rautanen/Yle

"Tikkuusia nauriita – siirappia lisää!

Nauriit on kuorittu, paloiteltu, keitetty ylikypsiksi pienessä vesimäärässä ja soseutettu keitinliemeensä. On maustamisen aika

– Suolaa on riittävästi, mutta varmasti joudutaan laittamaan paljon sokeria tai mieluummin siirappia. Nämä nauriit ovat tikkuusia, Anna selittää.

Nauriit ovat siis väkevän makuisia.

– Tänä kesänä ei ole vielä paistanut aurinko tarpeeksi, Anna huomaa. Hän joutui jonkin verran etsimään nauriita kaupoista, ennen kuin ne löytyivät syyskuun alun ensimmäisten leipien tekoon. Kun siirappia lorahtaa taikinaan toisen ja kolmannenkin kerran, maku alkaa olla kohdillaan.

Pirkko soseutti nauriit perinteiseen tapaan ja mukaan jäi hieman klönttejäkin.

– Perunatömpällä tömppäsin, mutta kotona soseutan nauriit yleensä sosemyllyllä. Jätin klönttejä, kun Anna sanoo, jotta niita saa olla.

– Jotta tietää mitä syö, Anna puolustautuu.

Naurisleipätaikina.
Valmiina leivottavaksi.Päivi Rautanen/Yle

Ohra kutittaa mutta kädet taikinaan

Naurisleivän teko on siirtynyt jauhojen valintaan. Äiti ja tytär lisäävät taikinaan ensin ohrajauhoja ja sitten hiivaleipäjauhoja. Pirkko laittaisi ruisjauhojakin, jos niitä olisi lähettyvillä. Tällä kertaa jää laittamatta.

– Ei sun jauhot piisaakaan, Pirkko ennättää toteamaan.

– Piisaa. Tämä on tahtojen taistelua, kun äitee ja tytär leipovat yhtä aikaa kädet samassa purkissa, Anna nauraa. Samaan hengenvetoon hän muistaa antaa kiitosta äidille, joka on opettanut kolmelle tyttärelleen keittämisen ja leipomisen salat.

– En varmasti ruokaa laittaisi, jos en olisi kotona joutunut ja oppinut laittamaan, sanoo Välimaan maatilamatkailuyrityksen emäntä Anna Mäki-Paavola.

– Meillä on likkaan pitänyt kaikkien opetella tekemään, kun perheen isä oli "maailmalla" töissä ja mun piti tehdä paljon pelto- ja navettatöitä, Pirkko selittää.

Sekä äiti että tytär ovat jonkin verran allergisia ohrajauhoille, joten seuraavaksi leipojat päättävät, kumpi laittaa kätensä taikinaan.

– Minä laitan. Tämä helpottaa jo, kun ei tarvitse enää käsitellä lehmien kanssa ohraa, Pirkko ennättää. Hän leipoo taikinasta ohrajauhoilla kuusi pienehköä naurisleipää.

Naurisleivät menossa uuniin.
Naurisleivät paistetaan korkeassa lämpötilassa.Päivi Rautanen/Yle

Vähän niin kuin pitsapohja

Pirkko ja Anna eivät käytä naurisleivänteossa hiivaa, joten taikinaa ei tarvitse nostatella, vaan sen voi heti leipoa leiviksi ja leivät paistetaan korkeassa 250 asteen lämmössä.

– Se ei ole naurisleipää, jos siihen laitetaan hiivaa, Pirkko tietää. Anna on täysin samoilla linjoilla.

– Toiset laittavat, mutta mielestäni naurisleivän pitää olla vähän sitkeää ja hyvin ohutta, niin kuin pitsapohja, Anna innostuu.

Kun äiti ja tytär leipovat, mausteet ja jauhot sujahtavat taikinaan mutu-tuntumalla. Mittakuppeja ei näy missään.

– Meidän koko suvun ruoanlaitto on tällaista. Jos joku kysyy reseptiä, sanon että siellä on sitä ja tätä, mutta määristä ei ole mitään tietoa, Anna nauraa.

– Ei se taikina saa vetelää olla, mutta ei tinaakaan. Sellaista vähän puolihullua, Pirkko neuvoo.

Juuri paistetut naurisleivät uunipellillä.
Valmista tuli.Päivi Rautanen/Yle

Leipomistaito kulkee monessa sukupolvessa

Pirkko piti aikanaan tärkeänä opettaa tyttärilleen nimenomaan perinneruokien valmistukset. Naurisleipä on kuulunut ehdottomasti tuohon joukkoon.

– Herrantähäre, kun olen oppinut itse leivänteon äidiltä ja isoäidiltä, niin tietysti taito piti jakaa tyttärille, Pirkko sanoo.

Annan jälkikasvusta erityisesti 13-vuotias lapsenlapsi Carita on innostunut naurisleivän teosta.

– Tämä on ihan mun ja Caritan jokasyinen juttu. Carita taisi olla kahdeksanvuotias, kun hän teki itse ensimmäiset naukkarileivät. Nyt Caritalta jo tilataan naurisleipää, Anna kertoo.

Pirkon ja Annan naurisleivät paistuvat tuossa tuokiossa ja koittaa leivän leipomisen paras hetki. Siinä vaiheessa leivän tekijöitä on jo iso joukko koolla.

– Naurisleipä pitää syödä lämpimänä ja vain voita päälle, Pirkko ja Anna neuvovat.

Pirkko miettii jo seuraavaa leipätaikinaa. Sen voisi tehdä yhtä hyvin lantusta kuin nauriistakin.

Anna Mäki-Paavola ja lastenlapset naurisleipää syömässä.
Leivänteon paras hetki. Anna Mäki-Paavola nauttii naurisleivästä lastenlapsiensa Carita Koivuniemen ja Ella Impolan kanssa.Päivi Rautanen/Yle