Analyysi: Zapad-sotaharjoitus nostaa hybridisodan pelkoa – muttei anneta sen hämätä, sillä sodat ovat aina olleet hybridejä

Krimin miehitys ja Isisin nousu nostivat hybridiuhat valokeilaan. Missä loppuvat hybridiuhat ja mistä alkaa hybridisota?

Hybridisodankäynti
Patsas esittää asetta olallaan kantavaa hymyilevää sotilasta ja tyttöä, joka ojentaa hänelle kukkapuskaa.
Venäjällä Krimin miehitykseen osallistuneet "pienet vihreät miehet" ovat juhlittuja hahmoja. Krimille Simferopoliin pystytetty patsas esittää venäläissotilasta.Artur Shvartz / EPA

Kun Venäjä ja Valko-Venäjä harjoittelevat Zapad 2017 -sotaharjoituksessa, erityisesti Baltian maat ja Puola seuraavat tilannetta silmä kovana.

Latvian turvallisuuspoliisi kehotti kansalaisia raportoimaan (siirryt toiseen palveluun), jos he havaitsevat harjoituksen aikana epäilyttävää liikehdintää kuten univormupukuisia tai aseistautuneita henkilöitä, "pieniä vihreitä miehiä".

Hybridisodan ja hybridiuhkien pelko jäi roikkumaan ilmaan, kun Venäjän miehitti Krimin 2014 ja tuki separatismia Itä-Ukrainassa.

Huolta ovat sittemmin kasvattaneet myös syytökset, että Venäjä pyrki tietomurroilla ja -vuodoilla kampittamaan demokraattien Hillary Clintonia republikaanien Donald Trumpin eduksi Yhdysvaltain presidentinvaaleissa viime vuonna.

Suomessakin on tänä syksynä aloittanut toimintansa Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus. Keskus ei itse torju hybridiuhkia, vaan sen tehtävänä on tutkia, kouluttaa ja tiedottaa asian tiimoilta.

Keskuksen jäseninä on 12 valtiota, niin EU:n kuin Natonkin jäsenvaltioita.

Haastavat, haittaavat, hajottavat ja hämmentävät

Hybridiuhkien alle on usein listattu esimerkiksi disinformaation eli harhaan johtavan tiedon levittämistä, propagandaa, ylipäätään yhteiskunnallisten ristiriitojen kärjistämistä esimerkiksi tukemalla jonkin maan ääriryhmiä.

Hybridiuhat ovat paholaismaisen vaikeita määritellä ja rajata.

Esimerkiksi näin termin esittelee Euroopan parlamentti: Hybridiuhka on ilmiö, joka seuraa erilaisten elementtien yhtymisestä ja keskinäisistä yhteyksistä, jotka yhdessä muodostavat aiempaa mutkikkaamman ja moniulotteisemman uhan.

– Kysymys on siitä, että joko valtiollinen toimija tai ei-valtiollinen toimija pyrkii johonkin tavoitteeseensa käyttämällä useita eri menetelmiä yhtäaikaisesti omien intressiensä ajamiseksi, hybridiosaamiskeskuksen johtaja Matti Saarelainen sanoo.

– On puhuttu neljän h:n strategiasta eli hybridiuhkat haastavat, haittaavat, hajottavat ja hämmentävät.

Hybridiuhilla tähdätään yhteiskunnan repeämiin

Hybridikeinoilla yritetään iskeä yhteiskunnan jakolinjoihin, haavoittuviin kohtiin.

Hybridiosaamiskeskus hakee keinoja resilienssin eli yhteiskunnan sietokyvyn kohentamiseksi. Keskeistä on Saarelaisen mukaan oikean tiedon levittäminen.

Esimerkkeinä mahdollisesta hybridivaikuttamisesta Saarelainen mainitsee Suomen ja Venäjän lastensuojelukiistat ja taannoisen tapauksen, kun turvapaikanhakijoita alkoi alkuvuonna 2016 yhtäkkiä saapua Venäjältä Suomeen pohjoisten rajanylityspaikkojen kautta.

Saarelainen korostaa, että hybridikeskus ei suinkaan tutki vain Venäjän hybridivaikuttamista – kohteena ovat myös terroristijärjestö Isisin kaltaiset ei-valtiolliset toimijat.

Muotisana hybridisota

Aiemmin puhuttiin hybridisodankäynnistä – englanniksi hybrid warfare, venäjäksi gibridnaja vojna - mutta hybridiuhkat jäävät sodan kynnyksen alle.

– Hybridisodankäynnissä on vahva sotilaallinen komponentti yhtenä keinona, mutta hybridiuhkissa sitä ei välttämättä ole, Matti Saarelainen linjaa.

Hybridisodasta tuli eräänlainen muotisana, kun Venäjä miehitti Krimin tunnuksettomien erikoisjoukkojen avulla 2014.

Hybridisodan symboleiksi nousivat ”pienet vihreät miehet” (zeljonye tšelovetški), kuten ukrainalaiset kutsuivat Krimillä ilman tunnuksia partioineita venäläissotilaita.

Venäjällä eufemismi oli kohteliaat ihmiset (vežlivye ljudi).

"Pienet vihreät miehet" symboleina

Maanpuolustuskorkeakoulun strategian ja turvallisuuspolitiikan dosentti Jyri Raitasalo pitää pieniä vihreitä miehiä huonona symbolina hybridisodan kaltaiselle ilmiölle.

Joukkojen tunnuksettomuus ei ollut ratkaiseva tekijä vaan sotilaalliset voimasuhteet.

Kun Krimin maisemiin ilmaantui suuri joukko raskaasti aseistettuja univormuihin puettuja sotilaita ilman tunnuksia, Ukrainan hallitukselle oli heti päivänselvää, että kyseessä eivät ole omat joukot.

– Se, että Venäjä otti Krimin niemimaan haltuunsa lähes verettömästi, ei perustunut niin sanottujen vihreiden miesten tunnuksettomuuteen vaan mittavaan sotilaalliseen voimaan. Sitä vastaan Ukrainalla ei ollut käytännössä mitään kykyä, Raitasalo sanoo.

Hän muistuttaa, että Venäjällä oli Krimin niemimaalla sotilastukikohdissa 10 000 sotilasta ja Ukrainan rajojen läheisyydessä noin 150 000 sotilasta valmiusharjoituksessa.

Hybridisodan kenttä laajenee

Lontoon King’s Collegen sodantutkimuksen laitoksen tutkija Ofer Fridman arvostelee tapaa (siirryt toiseen palveluun), jolla hybridisodan termiä nykyisin käytetään.

Hybridisodankäynnin käsite kehitettiin alun perin kuvaamaan keinoja, joilla esimerkiksi Libanonin šiialainen Hizbollah-järjestö kävi sotaa Israelia vastaan.

Kun sotilasliitto Naton piirissä alettiin puhua hybridisodasta, termi laajeni sisältämään taistelukentän lisäksi yhä uusia vaikuttamisen alueita – informaatiosodankäyntiä, talousvaikuttamista, verkkohyökkäyksiä.

Naton piirissä onkin käytetty termiä comprehensive approach, kokonaisvaltainen lähestymistapa.

– Ongelma hybridisodankäynnin käsitteessä sellaisena kuin sitä kehitettiin Ukrainan kriisistä alkaen on, että se sisältää kaiken – kaikki mahdolliset vastakkainasettelun muodot. Analyyttisenä välineenä se on täysin hyödytön, Fridman sanoo.

Kun käsite sisältää kaiken, se menettää lopulta merkityksensä.

Hybridisota poliittisena välineenä

Käsitteellisestä hämäryydestä huolimatta hybridisodasta tuli nopeasti suosittu termi.

Jyri Raitasalo arvioi, että hybridisodan käsitteellä pyrittiin selittämään, miksi Venäjä kykeni yllättämään länsivallat voimankäytöllään Ukrainassa.

Hybridisodankäynnin kautta yritettiin tehdä ymmärrettäväksi yllättävä tilanne.

Ofer Fridman puolestaan katsoo, että Natossa termiä alettiin käyttää poliittisesti. Puhumalla sodasta, vaikkapa hybridisodasta, on helppo tiivistää jäsenmaiden rivejä ja perustella puolustusbudjettien kasvattamista.

Hybridisota alkoi näyttäytyi suorastaan jonkinlaisena venäläisten harjoittamana mustana magiana, ja hybridiuhista tuli siten siten kattotermi kaikelle, mitä Venäjä tekee.

Samaan aikaan venäläisilläkin oli oma näkemyksenä hybrisodasta, gibridnaja voina.

Hybridisotaa olivat venäläisten mielestä entisen Neuvostoliiton alueen niin sanotut värivallankumoukset autoritaarisia hallintoja vastaan. Venäläiset katsovat länsivaltojen lietsoneen kansannousuja oman vaikutuspiirinsä laajentamiseksi.

Valtioiden vastakkainasettelu on aina hybridiä

King's Collegen tutkija Fridman kyseenalaistaa ylipäätään sen, että hybridimenetelmät olisivat uusia ja ennennäkemättömiä: valtiot ovat aina käyttäneet kaikkia mahdollisia menetelmiä vastustajiaan vastaan: talouspainostusta, diplomatiaa, propagandaa, informaatio-operaatioita, tiedusteluoperaatioita, erikoisjoukkoja.

– Mikä tahansa konflikti, sota tai diplomaattinen selkkaus, on hybridi luonteeltaan.

Sodankäynnin historian kannalta Ukrainan tapahtumissa ei sinällään ole mitään uutta.

Kapinallisten tukeminen vastustajan tappioksi on vanha juttu. Ranskalaiset tukivat Yhdysvaltain itsenäisyyssodassa itsenäisyystaistelijoita Britanniaa vastaan ja britit nostattivat arabit kansannousuun turkkilaisia vastaan ensimmäisessä maailmansodassa.

Hybridi tarkoittaa yksinkertaisesti yhdistelmää, eikä se itsessään ole erityisen valaiseva käsite.

– Kun tulet kahvilaan, et pyydä veden, maidon ja kahvin hybridiä, koska kukaan ei ymmärtäisi sinua – pyydät esimerkiksi lattea, Fridman vertaa.

Sotaretoriikkaa syytä varoa

Hybridisodankäynnin termi on myös vaarallinen, jos se leimaa kaikki vastakkainasettelun tavat sodaksi. Sodan ja rauhan rajat hämärtyvät entisestään.

Dosentti Jyri Raitasalo pitää ongelmallisena, että puhutaan varsin kevyesti hybridisodasta, informaatiosodasta, kybersodasta.

Oikea sota on kuitenkin laajamittaista väkivallan käyttämistä. Raitasalo sanookin, että on parempi puhua hybridiuhista kuin hybridisodasta.

– Se eräällä tavalla toimii punaisena lippuna siitä, että kylmän sodan jälkeinen keskinäisriippuvuuteen perustuva aika turvallinen maailma on eräällä tavalla tullut päätökseen. Nyt on tullut ikään kuin näitä vanhoja uhkia takaisin: suurvaltapoliittinen kilpailu, jossa esimerkiksi Venäjä, Kiina ja Yhdysvallat käyvät eräänlaista kamppailua monilla areenoilla – talouden, politiikan, kulttuurin ja sotilaallisellakin saralla.

_Lisää aiheesta Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmassa lauantaina Yle Radio 1:ssä kello 12.10 ja Radio Suomessa kello 14.03. _