yle.fi-etusivu

Suonenjoen kolarista epäillään maitoauton kuljettajaa – tuli kolmion takaa ja osui koulubussin kylkeen

Poliisin mukaan risteyskolarissa loukkaantui kolme henkilöä, joista yksi vakavasti.

liikenneonnettomuudet
Koulubussin ja maitoauton kolari Suonenjoella 15.9.2017
Toni Pitkänen / Yle

Suonenjoella perjantaina iltapäivällä tapahtuneessa maitoauton ja koulubussin välisestä risteyskolarista epäillään maitoauton kuljettajaa. Onnettomuus tapahtui, kun opiskelijoita kuljettanut pikkubussi tuli Kuopiontietä Suonenjokea kohti ja Karttulantieltä kärkikolmion takaa tullut maitoa kuljettanut rekka törmäsi bussin oikeaan kylkeen.

Maitoautoa kuljettanutta, vuonna 1977 syntynyttä suonenjokista miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Muut mahdolliset rikosnimikkeet selviävät poliisin tutkinnan edetessä. Alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuuteen.

Alustavan tiedon mukaan maitoauton kuljettaja ei huomannut pikkubussia. Bussissa oli kuljettajan lisäksi 12 matkustajaa. Poliisi arvioi, että törmäyksen sattuessa bussin nopeus oli 40 kilometriä tunnissa.

Pelastusyksikkö pääsi nopeasti paikalle, sillä onnettomuus sattui Suonenjoen paloaseman edessä olevassa risteyksessä.

Kaksi potilasta tehohoidossa

Tiedot loukkaantuneiden määrästä ovat vaihdelleet päivän mittaan, mutta Kuopion yliopistollisen sairaalan iltapäivällä antaman tiedotteen mukaan KYS:ssä on hoidossa kahdeksan potilasta. Kolme on vakavammin loukkaantunutta ja heistä kaksi on tehohoidossa.

Iältään potilaat ovat pääosin 15–20-vuotiaita nuoria. Onnettomuus ei aihettanut KYS:ssä valmiustason nostoa, vaan potilaat hoidettiin normaalin päivystystoiminnan puitteissa. Omaisille on tiedotettu potilaiden tilasta henkilökohtaisesti hoitavien lääkärien toimesta.

Viidellä bussissa olleella on lisäksi lievempiä vammoja, jotka on tarkastettu Suonenjoen terveyskeskuksessa. Suonenjoen terveyskeskuksessa on tavattavissa myös kriisiryhmä.

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta selvittää yhdessä poliisin kanssa onnettomuuden syytä.

Päivitetty klo 18.00. Maitoauto tuli Karttulantieltä, ei Jalkalantieltä.
Päivitetty klo 18:44. Tarkennettu, että maitoa kuljettanut ajoneuvo oli rekka.