Suomi sekosi viherkasveista – Etenkin nuoret miehet täyttävät nyt kotinsa palmuilla ja peikonlehdillä

Puutarhamyymälä Plantagen kaksinkertaisti viherkasvien myynnin vuodentakaisesta. Toimitusjohtajan mukaan huonekasvien myynti tulee kiihtymään entisestään.

huonekasvit
Noel Pettersson kotonaan Kannelmäessä
Helsingin Kannelmäessä asuvalla Noel Petterssonilla,25, on kulunut puolentoista vuoden aikana muutama sata euroa kasviharrastukseen.Jouni Immonen / Yle

Jos Noel Pettersson on aikeissa lähteä reissuun, hän ei voi vaan huikata kaverille, että käytkö jossain välissä kastelemassa kukat.

Kasveja kun on melkein sata ja määrä kasvaa koko ajan. Helsingin Kannelmäessä asuvan Petterssonin 10-neliöinen soluhuone muistuttaa enemmän kukkakauppaa kuin opiskelijaboksia.

Kukkienkastelijalle on kirjoitettava monen sivun hoito-ohjeet ja luvattava jonkinlainen palkkio vuolaiden sanallisten kiitoksien lisäksi.

– Onneksi vielä ainakin on löytynyt kavereita ja kämppiksiä, jotka ovat näistä suostuneet huolehtimaan, Pettersson sanoo.

Kun Pettersson ajoi vuosi sitten huhtikuussa muuttokuorman Lounais-Suomesta Vehmaalta Helsinkiin, kyydissä ei ollut yhtäkään viherkasvia.

Prisman kasviosastolla Petterssonin huomion kiinnitti kasvi, jota Pettersson muisti hänen isoisänsä kotona olleen. Siellä jossain liilaa valoa hohkaavien kasvilamppujen alla, kiinanruusujen vieressä.

Pettersson vei pensasportulakka-nimisen kasvin kassan kautta kotiin. Hän tiesi, että niitä tulee vielä lisää. Maaseudulla kasvanut nuorukainen kaipasi kaupungissa ympärilleen enemmän vihreää.

Mutta että näin paljon.

– Sitä en arvannut, mutta kun kerran aloittaa, on vaikea lopettaa, Pettersson naurahtaa.

pensasportulakka
Pensasportulakka oli Petterssonin ensimmäinen viherkasvihankinta. Jouni Immonen / Yle

Mummolatunnelmaa ja hyvinvointia

Pettersson ei ole vihertävän vimmansa kanssa yksin. Viimevuosien aikana viherkasveista on tullut suuri trendi niin harrastuksena kuin ihan puhtaasti sisustusmielessäkin.

Viherkasveista kirjan (siirryt toiseen palveluun) tehnyt sisustussuunnittelija Susanna Vento muistelee, että vielä joitakin vuosia sitten kotien piti olla kovan graafisia.

– Kun perustin oman blogini noin kahdeksan vuotta sitten, seinät ja lattiat maalattiin vitivalkoisiksi. Kaiken haluttiin olevan selkeää. Siihen trendiin eivät viherkasvit kuuluneet, Vento kertoo.

Kodin ei enää haluta olevan kylmä ja kliininen paikka, vaan miellyttävä pesä. Kasvithan nimenomaan luovat sitä tunnelmaa.

Susanna Vento, sisustussuunnittelija

Sisustussuunnittelijan mukaan muutos graafisesta kohti juurevampaa tapahtui ehkä kolme-neljä vuotta sitten. Vihreä alkoi hiljalleen luikerrella ihmisten koteihin. Sisustuslehdissä ja blogeissa alkoi näkyä rottinkihuonekaluja, räsymattoja ja viherkasveja terrakottaruukuissaan. Pian niistä tuli valtavirtaa.

Inspiraatiota ammennettiin omista lapsuudenkodeista ja isovanhempien lämmintä kodikkuutta hohkaavista asunnoista.

– Uskon, että kyseessä on turvan hakeminen. Kodin ei enää haluta olevan kylmä ja kliininen paikka, vaan miellyttävä pesä. Kasvithan nimenomaan luovat sitä tunnelmaa, Vento sanoo.

Toinen viherkasvien suosiota kiihdyttänyt tekijä on koko länsimaisen maailman vallannut terveysbuumi. Viherkasvit kuuluvat samaan kategoriaan puhtaan lähiruuan, tiedostavan kuluttamisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tavoittelun kanssa.

Tästä kertoo Venton mielestä esimerkiksi se, että huoneilmaa puhdistavat viherseinät alkavat hiljalleen olla avokonttorien peruskalustoa.

Plantagenin toimitusjohtaja Annika Järvensivu
Plantagenin toimitusjohtaja Annika Järvensivu sanoo, että asiakkaat ovat tätä nykyä kovin tietoisia viherkasvien terveysvaikutuksista.Jouni Immonen / Yle

Porttiteoriana chilin kasvatus

Tämän syksyn teologian fuksi Pettersson ei miellä itseään sellaiseksi, joka hankkisi viherkasveja lähinnä sisustuselementeiksi. Hänen kasvinsa ovat missä lie muovirasioissa ja eikä moni niistä kelpaisi rujon ulkomuotonsa takia sisustusblogiin.

– Olen enemmän kasvattaja kuin sisustaja. Tässä ei ole estetiikka pääosassa, vaan kasvit, hän sanoo.

Kasvien terveysvaikutuksiinkaan hän ei ole sen suuremmin perehtynyt, vaikka tietääkin että niistä riittää todistettua näyttöä monen tutkimuksen verran.

Pettersson uskoo, että hänen kiinnostuksensa viherkasveihin liittyy siihen, että hänessä on vähän hullun tiedemiehen vikaa. Halua kokeilla uutta; innostua, onnistua ja oppia välillä uutta erehdyksen kautta.

– Kasvien hoitaminen ei todellakaan ole tylsää. Se ei ole sitä vaan, että ostat jonkun kukan ja kastelet sitä. Tästä saa ihan kunnon projekteja aikaiseksi.

Projekteilla Kannelmäen harrastelijahortonomi tarkoittaa vaikkapa eksoottisten kasvien kasvattamista siemenestä lähtien ja erilaisten kasvuolosuhteiden sekä lannoitteiden vaikutuksien testaamista.

Chilien kasvattaminen miellettiin miehekkääksi, joten se innosti sellaisia, jotka eivät ehkä muuten olisi kiinnostuneet kasvien hoitamisesta.

Susanna Vento, sisustussuunnittelija

Pettersson haluaa antaa myös mahdollisuuden sellaisille kasveille, joiden paikka olisi monen mielestä jo bioroskiksessa.

Petterssonin lailla yhä useampi nuori mies on innostunut viherkasveista ja niistä loputtomista hifistelyn mahdollisuuksista, joita harrastus tarjoaa.

Sekä Pettersson että sisustussuunnittelija Vento tuumaavat, että monen kohdalla kiinnostus saattaa olla seurausta jo melkein vuosikymmenen vallalla olleesta chilin kasvatus kasvatus -innostuksesta, jossa omat chiliviljelmät tempasivat mukaansa kymmeniä tuhansia suomalaisia – ja etenkin nuoria miehiä.

– Chilien kasvattaminen miellettiin jostain syystä miehekkääksi, joten se innosti varmasti mukaansa sellaisia, jotka eivät ehkä muuten olisi kiinnostuneet kasvien hoitamisesta. Jos aiemmin on ajateltu, että kasvit olisivat vain naisten hommia, tämä viimeaikainen kehitys on hienoa rajojen rikkomista, Vento pohtii.

Polttava chili toimi siis ikään kuin porttiteorian lailla muiden viherkasvien pariin.

Vihertävä buumi kasvaa kasvamistaan

Pohjoismaisen puutarhamyymäläketju Plantagenin Suomen toimitusjohtaja Annika Järvensivu allekirjoittaa väitteen siitä, että nuoret miehet olisivat löytäneet viherkasvit.

– Meille on tullut kokonaan uusi asiakasryhmä, kun nuoret miehet ovat alkaneet käydä kasviostoksilla. Monet saattavat tulla ihan porukallakin, Järvensivu kertoo.

Markkinajohtajaketjun myydyin viherkasvi on kookas ja helppohoitoinen kultapalmu, mutta moni ostaa myös sisustusblogien ja sosiaalisen median suosikkikasveja peikonlehteä, anopinkieltä ja kilpipiileaa.

Viherkasveilla tuodaan luontoa kotiin eikä enää pelkästään olohuoneeseen, vaan ihan kaikkiin huoneisiin kylpyhuoneesta lähtien.

Annika Järvensivu, toimitusjohtaja, Plantagen Suomi

Ja paljon on myytykin. Suomen Plantagen-myymälät ovat nyt syyskuussa kaksinkertaistaneet viherkasvien myynnin vuodentakaisesta.

– Tiedämme, että kattoa ei ole vielä saavutettu, eli buumi sen kun kasvaa, Järvensivu sanoo.

Myös yli tuhannessa myymälässä kukkia kauppaavasta S-Ryhmästä kerrotaan, että yhä useampi poistuu ostosreissulta viherkasvi kainalossaan. Alkuvuonna viherkasveja myytiin viidennes viime vuotta enemmän.

Plantagenin toimitusjohtaja uskoo, että yksi iso syy viherkasvien valtaisaan suosioon on niiden edullinen hinta. Liki jokaisella on varaa piristää kotia ja mieltä viherkasvilla.

– Viherkasveista on tullut oleellinen osa kotien sisustusta siinä missä huonekalutkin. Niiden avulla tuodaan luontoa kotiin eikä enää pelkästään olohuoneeseen, vaan ihan kaikkiin huoneisiin kylpyhuoneesta lähtien.

Noel Pettersson ja viherkasvit
Noel Pettersson unelmoi, että jonain päivänä hänellä olisi nettikauppa, jossa hän myisi itsekasvattamiaan kasveja. Jouni Immonen / Yle

Viherkasvi on edullinen terapeutti

Tänä päivänä jos jokin asia yltää isoksi ilmiöksi, se saa yleensä vinhaa vetovauhtia sosiaalisessa mediassa. Ilman somea harva tunnistaisi trendikasviksi nousutta kilpipiileaa tai vaihtelisi rönsyjen pistokkaita toisella puolella Suomea asuvan tuntemattoman kasviharrastajan kanssa.

Selitystä suosioon voi hakea myös syvemmältä. Tätä mieltä on puutarhanhoidosta lukuisia kirjoja kirjoittanut yhdysvaltalainen hortonomi Tovah Martin.

Hän kertoi hiljattain The Washington Post -lehdessä (siirryt toiseen palveluun), että viherkasvien suosio kulkee sykleissä, joista ensimmäinen syntyi teollisen vallankumouksen seurauksena ihmisten muutettua maalta kaupunkiin. Viherkasveilla haettiin turvaa ja tunnetta jatkuvuudesta. Konkreettisia juuria omien hapertuneiden tilalle.

Kun istuttaa siemenen ja saa omalla huolenpidollaan kasvin kukoistamaan. Kyllähän se luo hyvää oloa.

Noel Pettersson

Seuraavan kerran kodit kuorrutettiin kasveilla 1970-luvulla, jolloin maailmantilanne oli Watergate-skandaaleineen ja Lähi-idän sekasorron seurauksena kovin jännittynyt.

Martin näkee tällä hetkellä vallitsevassa viherkasvibuumissa jo aiemmin todetun kaavan: ympäristön epävarmuus saa ihmiset käpertymään koteihin.

– Viherkasvithan ovat terapeuttisia. Ne antavat sinulle jotain huolehdittavaa, Martin kommentoi.

Noel Pettersson on samoilla linjoilla amerikkalaishortonomin kanssa:

– Onnistumisen kokemukset ovat kaikista parasta. Kun istuttaa siemenen ja saa omalla huolenpidollaan kasvin kukoistamaan. Kyllähän se luo hyvää oloa.