Islantiin uudet vaalit pedofiiliskandaalin myötä – "Konservatiivihallitukset räjähtävät kuin kiinanpommit"

Konservatiivit eivät hylkää pääministeriä, vaikka hänen isänsä auttoi hyväksikäyttäjää puhdistamaan rikosrekisterinsä, arvioi islantilaistoimittaja Jóhann Hlíðar Harðarson.

Islanti
Bjarni Benediktsson
Islannin eronnut pääministeri Bjarni Benediktsson.Birgir Thor Harddarson / EPA

Islannissa pidetään uudet parlamenttivaalit syksyllä. Pääministeri Bjarni Benediktssonin hallitus kaatui perjantaina, kun pienpuolue Valoisa tulevaisuus syytti pääministeriä luottamuksen pettämisestä ja jätti hallituksen.

Uutta hallituskoalitiota ei löytynyt, joten lauantaina presidentti Guðni Jóhannesson hyväksyi pääministerin eron ja uudet vaalit. Pääministeri Bjarni Benediktssonin mukaan vaalit järjestetään luultavasti 4. marraskuuta.

Skandaali pedofiilin maineen palauttamisesta

Hallituksen kaatumiseen johti pitkään jatkunut erikoinen skandaali. Kesäkuussa islantilaiset pöyristyivät, kun kaksi lapsen hyväksikäytöstä tuomittua miestä sai puhdistettua rikosrekisterinsä, vaikka he olivat saaneet teoistaan vankeustuomiot.

Islannin lain mukaan rikollisen kunnia voidaan palauttaa, jos kaksi hyvämaineista kansalaista vakuuttaa kirjallisesti rikollisen parantaneen tapansa.

Torstaina tiedotusvälineet saivat tietää, että toisen hyväksikäyttäjän nuhteettomuutta oli vakuutellut pääministerin isä Benedikt Sveinsson.

Islannin vauraimpiin liikemiehiin kuuluva isä näyttää olleen muutenkin jonkinlaisessa yhteydessä tuomittuun.

– Julkisuudessa on kerrottu, että hän tapasi tuomittua vankilassa. Tuomittu työskentelee nyt kuljettajana hänen lentokenttäbussiyrityksessään, kertoo yleisradioyhtiö RÚV:n toimittaja Jóhann Hlíðar Harðarson Ylelle.

Erittäin epäsuosittu hallitus

Hallituksen kohtaloksi koitui se, että sisäministeri ja pääministeri olivat tienneet pääministerin isän suosituskirjeestä. Kumpikin oli pimittänyt tiedon muilta hallituspuolueilta ja kansalaisilta.

– Valoisa tulevaisuus -puolue kokoontui ja äänesti, että he eivät hyväksy pääministerin salailua, Jóhann Hlíðar Harðarson sanoo.

Konservatiivisen Itsenäisyyspuolueen johtamaa hallitus oli jo valmiiksi erittäin epäsuosittu.

– Arvostelijat sanovat, että tämä oli Valoisalle tulevaisuudelle vain tekosyy jättää hallitus, joka on syöksynyt mielipidemittauksissa.

Itsenäisyyspuolueen ja kahden pienpuolueen hallitus saatiin kokoon vasta yhdeksän kuukautta sitten pitkien hallitusneuvotteluiden jälkeen.

Hallitus oli jo valmiiksi epäsuosittu

Jóhann Hlíðarin mukaan seuraavien vaalien tulosta on vaikea ennakoida. Hän ei kuitenkaan usko, että skandaali vaikuttaisi juurikaan Itsenäisyyspuolueen menestykseen.

– Puolueeseen suhtaudutaan epäluuloisesti, mutta se itse on hyvin yhtenäinen ja tukee johtajaansa. Konservatiivien kannattajat ovat hyvin uskollisia, Johann Hlíðar kertoo.

Toisaalta konservatiivien maineeseen voivat vaikuttaa toistuvat hallituskriisit. Vuonna 2009 puolueen johtama hallitus romahti Islannin pankkikriisin myötä.

Viime vuonna hallitus kaatui, kun itsenäisyyspuoluetta edustaneen pääministerin veronkierto paljastui Panama-paperien julkistamisen myötä.

– Puolueen julkisuuskuva on olla vakaa ja luotettava, ja nyt heidän hallituksensa räjähtävät kuin kiinanpommit.

Vaikka skandaali ei ratkaisisikaan vaaleja, Islannin lainsäädäntöä se luultavasti muuttaa.

– Kaikki puolueet ovat yhtä mieltä siitä, että vanha laki kunnian palauttamisesta tulisi kumota. Se ei kuulu nykyaikaiseen yhteiskuntaan.

*Lue myös: *

Islanti uhkaa upota turisteihin – Kaksion vuokra Reykjavíkissa ampaisi yli 2 000 euroon

Lähteet: Reuters, Yle