Norjalaistutkimus: Sikainfluenssa saattoi altistaa nuoruustyypin diabetekselle

Sairaalahoitoon pandemian aikana joutuneet sairastuivat kaksi kertaa todennäköisemmin kuin muut samanikäiset.

diabetes
Tyttöä rokotetaan sikainfluenssaa vastaan.
Tyttö sai rokotuksen sikainfluenssaa vastaan Budapestissa marraskuussa 2009.Attila Balazs / EPA

Norjalaistutkijat ovat löytäneet viitteitä (siirryt toiseen palveluun) vuosien 2009–2010 H1N1-sikainfluenssapandemian ja nuoruustyypin diabeteksen väliltä. Heidän tulostensa perusteella etenkin tuolloin tartunnan saaneet lapset sairastuivat nuoruustyypin eli tyypin 1 diabetekseen tavallista todennäköisemmin.

Tulokset esiteltiin eurooppalaisen EASD-diabetesjärjestön vuosittaisessa tapaamisessa, ja ne perustuvat 2,3 miljoonan alle 30-vuotiaan norjalaisen terveystietoihin. Vuosina 2009–2014 heistä 76 000:lla diagnosoitiin H1N1-infektio ja 2 400 sairastui tyypin 1 diabetekseen.

Tulosten perusteella laboratoriokokeilla varmistetun H1N1-infektion saaneet ja influenssan takia sairaalahoitoon pandemian aikana joutuneet sairastuivat tyypin 1 diabetekseen kaksi kertaa todennäköisemmin kuin muut samanikäiset. Yhteys oli voimakas varsinkin alle 15-vuotiailla.

Havainnot pitää varmistaa lisätutkimuksissa, mutta tyypin 1 diabetes on autoimmuunisairaus ja H1N1-influenssa on yhdistetty autoimmuunisairauksiin aiemminkin. Tutkimusnäyttöä on myös muiden virusinfektioiden osuudesta tyypin 1 diabeteksen synnyssä.

Lähde: Uutispalvelu Duodecim