Vertaistuki auttaa selviytymään läheisen kuolemasta – "paljon itkettiin, mutta sai myös tukea toisista"

Läheisensä menettäneet jakavat tuntemuksiaan ja hakevat voimaa arjessa jaksamiseen esimerkiksi seurakuntien sururyhmistä. Ryhmässä voi puhua, itkeä tai olla vain hiljaa.

surutyö
Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Kolme vuotta sitten torniolainen Liisa Pelttari menetti puolisonsa. Hän ei meinannut toipua menetyksestään, vaikka lapset ja läheiset olivat myötäelämässä surua.

Pelttari päätti hakeutua seurakunnan järjestämään sururyhmään, vaikka ryhmän hengellinen tausta aluksi häntä hieman arveluttikin.

– Lasten ja läheisten kanssa oli niin paljon itketty ja puhuttu, että tällainen seurakunnan tuki kiinnosti minua. Halusin kokeilla, minkälaista ryhmässä on, Pelttari kertoo.

– Ennakkoasenteena oli, että onko ryhmä tarkoitettu vain kristityille. Itse en ollut kristitty, vaikka seurakunnan jäsen olinkin. Vähän pelotti sen takia, Pelttari kertaa.

Pelko osoittautui kuitenkin turhaksi. Tärkeintä sururyhmässä on vertaistuki, ei uskonto. Ryhmän jäsen voi olla vakaumukseltaan mitä uskontoa tahansa tai olla vaikka uskomatta mihinkään. Usein ihmisellä on kuitenkin hädän hetkellä tarve turvata johonkin.

– Sitä turvaa haetaan jostain paikasta. Onko se sitten tietoista tai tiedostamatonta hakeutumista seurakunnan sururyhmään, pohdiskelee Tornion seurakunnan diakoni Ritva Eskola.

Kun olemme sen oman surutarinamme kertoneet, niin olemme kuin alastomia.

Liisa Pelttari

Suru on yhteinen asia

Sururyhmässä on monenlaisia ihmisiä ja kaikilla heillä on erilaisia suruja. Joku on voinut esimerkiksi menettää lapsensa ja toinen onnettomuudessa puolisonsa. Erilaisista tilanteissa huolimatta suru on yhteinen asia. Kaikilla on ymmärtämys, mitä läheisensä menettäneestä tuntuu.

– Kyllä siellä paljon itkettiin, mutta sai myös tukea toisista, Pelttari toteaa.

– Kun olemme sen oman surutarinamme kertoneet, niin olemme kuin alastomia. Olemme toisillemme kertoneet kaikki, miltä meistä tuntuu. Ja se lähentää ihmistä hirveästi. Ulkopuolella ei pääse niin lähelle ihmistä. Se suru tekee sen, että tulee hyvin läheinen suhde, Pelttari jatkaa.

Vuosia sururyhmää vetäneen Ritva Eskolan kokemuksen mukaan omaiset ovat useimmiten liian lähellä auttaakseen surevaa.

– Oma kokemukseni on, että omaiset ovat usein kyllästyneitä kuulemaan aina samaa tarinaa. Meidän on usein helpompi puhua oudoille ihmisille ja sitten kun ryhmäläisiä, jotka ovat kokeneet saman asian, niin puhutaan samaa kieltä. Vertaistuki on varmaan se kaikkein tärkein asia.