1. yle.fi
  2. Uutiset

Hippiäisuunilintu, grönlanninlokki ja amerikantavi saapuivat Meri-Lappiin – alueen linnusto lisääntyi uusilla lajeilla

Vuoden ensimmäinen uusi tulokas aiheutti ihmetystä pilkkijöiden keskuudessa. Heidän kala-apajilleen pyrki erikoisen näköinen lokki, joka osoittautui grönlanninlokiksi. Vuosi on tuonut kaikkiaan viisi uutta lajia havaittavaksi.

linnut
Eero Salo-oja kiikaroi lintuja
Kemi-Tornion lintuharrastajat Xenus ry:n aluevastaava Eero Salo-oja käy tarkistamassa havainnot uusista lajeista. Kati Siponmaa / Yle

Meri-Lapin linnustoon on saatu tänä vuonna viisi uutta lajia. Kemi-Tornion lintuharrastajien eli Xenus ry:n mukaan hitaasti käynnistynyt lintukesä toi lopulta tullessaan monia erikoisia tulokkaita alueelle. Havaitut uudet lajit ovat pikkukultarinta, hippiäisuunilintu, valkosiipitiira, amerikantavi ja grönlanninlokki.

Xenus ry:n aluevastaava Eero Salo-ojan mukaan muutokset lintumaailmassa ja nykyteknologia vaikuttavat harvinaisten havaintojen lisääntymiseen, mutta ennen kaikkea ahkeralla luonnossa liikkumisella voidaan löytää uusia lintulajeja.

– Linnut kiertelee ja voi mennä montakin vuotta, että saadaan jälleen uusia lajeja. Tietenkin havainnoinnin tehokkuus ja menetelmät muuttuvat, mutta ei siinä auta pelkästään kännykän älysovellus. Paljon maastossa liikkumista ja tarkkaa havainnointia, sillä ne uudet lajit löytyy, Salo-oja sanoo.

Pilkkijöiden erikoinen vieras

Tornionjoen jäällä pilkkineet törmäsivät Grönlanninlokkiin heti vuoden alussa.

– Se ilmestyi tammikuulla. Söi siellä pilkkijöiden antamia kaloja pari viikkoa ja sen jälkeen lähti. Se oli meidän alueelle uusi laji, sitä ei ole aiemmin täällä nähty, aluevastaava Eero Salo-oja vakuuttaa.

Aluevastaavan tehtäviin kuuluukin käydä tarkistamassa ilmoitetut havainnot uusista lajeista, mutta tammikuussa Salo-oja sattui olemaan juuri ulkomailla, kun tieto grönlanninlokista tuli.

– Mutta kyllä se oli vielä täällä, kun palasin Suomeen. Välttämättä minun ei itse tarvitsekaan olla paikalla, kunhan on riittävän hyvät tuntomerkit lajin tunnistukseen.

Salo-ojan mukaan grönlanninlokki on talvipuvussaan helppo tunnistaa.

– Se on ruskeaviiruinen harmaalokin kokoinen lintu, jolla on hento nokka. Mustaa ei ole samaan tapaan kuin nuorella harmaalokilla, sillä ei siis ole mustaa siivissä eikä pystyssä.

Lue seuraavaksi