Suomen ydinturvallisuusosaamisesta vientituote: STUK International yhteistyöhön saudien kanssa

Yhteistyön tavoitteena on, että Saudi-Arabiaan syntyy riippumaton ja osaava ydinturvallisuusviranomainen.

ydinturvallisuus
tynnyreitä
Jari Kovalainen / Yle

Suomen valtion omistama STUK International Oy on ryhtynyt viemään ydinturvallisuusosaamista ulkomaille. Yhtiö tiedottaa (siirryt toiseen palveluun), että se on allekirjoittanut heinäkuussa sopimuksen ydinenergiaosaamisen myymisestä Saudi-Arabian kuningaskunnalle.

Sopimus esiteltiin ensimmäistä kertaa julkisesti Kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n yleiskokouksen yhteydessä Wienissä maanantaina.

Yhteistyön tavoitteena on, että Saudi-Arabiaan syntyy riippumaton ja osaava ydinturvallisuusviranomainen.

Yhteistyössä on keskitytty muun muassa lainsäädännön ja turvallisuusvaatimusten laatimiseen. Projektilla vahvistetaan myös säteily- ja ydinturvallisuusalan osaamista Suomessa.

STUK International aloitti toimintansa marraskuussa 2016. Se myy ydinenergian ja säteilyn käytön turvallisuutta koskevia asiantuntijapalveluita, sekä harjoittaa niihin liittyvää tutkimus- ja kehitystoimintaa.

– Yrityksen avulla voimme parantaa ydin- ja säteilyturvallisuutta sellaisissa maissa, joissa siihen on tarvetta, mutta riittävää osaamista toimintaan ei vielä löydy. Suomalaisella osaamisella on tällä toimialalla kansainvälisesti erittäin hyvä maine ja yhteistyön tekeminen kanssamme kiinnostaa, toimitusjohtaja Pekka Ottavainen kertoo tiedotteessa.