1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talouskasvu

Ministeriö Etlan linjoilla: Suomen kasvu kiitää tänä vuonna 2,9 prosentin vauhtia

Myös valtiovarainministeriö on nostanut tämän vuoden kasvuennustettaan. Suomen talous kasvaa tänä vuonna rivakasti, sen jälkeen meno hidastuu. Inflaatio nopeutuu ja horjuttaa ostovoimaa.

Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle

Valtiovarainministeriö ennustaa Suomen talouden kasvavan tänä vuonna 2,9 prosenttia ja ensi vuonna 2,1 prosenttia. Nopea kasvuvaihe parantaa työllisyyttä ja kohentaa julkistaloutta. Velkaantuminen kuitenkin jatkuu.

Kesällä arvio oli 2,4 prosenttia tälle vuodelle ja 1,6 prosenttia ensi vuodelle.

Alkuvuoden hyviä talousmerkkejä ovat olleet teollisuuden uusien tilausten ja yksityisen palvelutuotannon liikevaihdon kasvu sekä vilkas rakentaminen kasvukeskuksissa.

Ensi vuonna kasvu hidastuu, koska kansalaisten ostovoiman kasvu on verkkaista. Myös inflaatio nopeutuu ja heikentää ostovoimaa. Investoinnit ovat ensi vuonna nousussa kone- ja laitehankintojen ansiosta, sanoo valtiovarainministeriö. Viennin kasvuvauhti pysyy hyvänä.

Valtiovarainministeriö julkisti tiistaina taloudellisen katsauksensa. Ministeriö julkistaa ennusteen neljä kertaa vuodessa; syksyn katsaus on taustana valtion seuraavan vuoden budjetille.

Myös Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla ennusti aamulla tälle vuodelle 2,9 prosentin talouskasvua.