Talvella Alko varoitti myymälöiden sulkemisista ja isoista irtisanomisista – nyt on tyystin toinen ääni kellossa

Hallituksen lakiesitys veisi Alkolta yksinoikeuden yli 4,7 prosenttisten alkoholijuomien myyntiin. Eduskunta voi muuttaa prosenttirajaa ja pelastaa yhtiön myyntiromahdukselta.

Alko
Joensuun Ison Myyn Alkon myymälä.
Alko aikoo avata pääkaupunkiseudulle neljä uutta myymälää. Ismo Pekkarinen / AOP

Valtiollinen alkoholikauppias Alko huokuu nyt aivan eri lailla uskoa tulevaisuuteen kuin vielä viime lumilla. Helmikuun alussa jättämässään lausunnossa Alko varoitti merkittävistä henkilöstövähennyksistä ja myymäläverkon supistuksista, jos yhtiön liikevaihto laskee alkoholilain kokonaisuudistuksen seurauksena lakiluonnoksessa arvioidulla tavalla.

Nyt Alko ilmoittaa, että se aikoo avata vielä tämän vuoden puolella ja ensi vuonna yhteensä neljä uutta myymälää pääkaupunkiseudulle. Se merkitsee myymälämäärän nousua uuteen kaikkien aikojen ennätykseen, 358:aan.

Optimismin taustalla on osin se, että lakiuudistuksessa Alkolle on luvassa muun muassa myymäläauto, tunnin pidennys arkipäivien aukioloihin sekä oikeus arvojuomien huutokauppoihin.

Yhtiön mukaan myymälälakkautuksia ei ole tällä hetkellä näkyvissä - joskin se seuraa tarkoin alkoholilain muutosten vaikutuksia. Eniten Alkon asemaa uhkaa hallituksen esittämä nelosoluen ja muiden alle 5,5 prosenttisten alkoholijuomien myynnin salliminen ruokakaupoille, huoltamoille ja kioskeille. Nyt yläraja on 4,7 prosentissa eli keskioluessa.

Lakiluonnoksessa esitetyn arvion mukaan enimmäisprosentin korotuksen myötä Alko menettäisi noin 70–90 prosenttia oluen, siiderin ja long drink -juomien myynnistä. Se vähentäisi myyntituloja vähintään 100 miljoonaa euroa ja rokottaisi yhtiön liikevaihdosta noin 7 prosenttia.

Kansanedustajat saavat sooloilla

Prosenttirajan muutos tai pitäminen nykyisellään on eduskunnan käsissä. Kansanedustajat saavat poikkeuksellisesti esittää vaihtoehtoisia prosentteja lakiesityksen ensimmäisessä käsittelyssä ja äänestää asiasta omantuntonsa mukaan. Kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) on jo ehdottanut ylärajan laskemista 3,5 prosenttiin Ruotsin mallin mukaan.

– Alko ei osaa ennakoida, mitä eduskunta päättää päivittäistavarakaupassa myytävän alkoholin prosenttirajasta, vt. toimitusjohtaja Anton Westermarck kertoo.

Muissa pykälissä ryhmäkuri ei jousta ja mennään lakiesityksen mukaisesti sikäli kuin valiokuntakierros ei muuta kuvioita. Lakiesityksen lähetekeskustelu käynnistyi tänään, ja äänestysten aika on myöhemmin syksyllä.

Kymmenes miinusvuosi

Alkon yksinoikeuden nosto nykyisestä 4,7 prosentista 5,5 prosenttiin olisi sikälikin paha suonenisku yhtiölle, että sen litramyynti supistuu jo kymmenettä perättäistä vuotta. Edellinen plussavuosi oli 2007, joka oli samalla Alkon myyntiennätysvuosi litroilla mitattuna. Ennätysvuodesta on litramyynti leikkaantunut viidenneksellä ja miinuksella on toistaiseksi mennyt tämäkin vuosi. Nelosoluiden, siiderien ja lonkeroiden siirtyminen pääosin ruokakaupan vastuulle romauttaisi litramyyntiä vielä todella paljon rumemmin pakkasen puolelle. Pientä valoa kilpailutilanteeseen tuo Viron päätös nostaa alkoholijuomien valmisteveroja vuosien 2016–2020 aikana.

– Alko seuraa tarkkaan, kuinka Viron veronkorotukset vaikuttavat matkustajatuontiin ja mihin Suomen hallituksen budjetin yhteydessä suunnitellut 100 miljoonan euron alkoholijuomaveron korotukset kohdistuvat, Westermarck toteaa.

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Systembolaget porskuttaa

Alkon pitkä miinusputki näyttää sikäli erikoiselta, että sen ruotsalainen veljesmonopoli Systembolaget on samoina vuosina kasvattanut litramyyntiään joka vuosi ilman katkoja ja porskuttaa vahvasti plussalla tänäkin vuonna. Systembolagetin litramyynti on kymmenessä vuodessa hypännyt 25 prosenttia, Alkon laskenut ennätysvuodesta 2007 jo päälle 20 prosenttia.

Systembolagetin olutmyynti on noussut samaa tahtia kokonaismyynnin kanssa, Alkossa taas on menty oluissakin roimasti alas.

Systembolaget, alkoholiliike Ruotsissa
Ruotsin valtiollinen alkoholikauppias Systembolaget on onnistunut kasvattaman litramyyntiään ilman katkoja jo yli kymmenen vuotta peräkkäin. Sam Lindh / AOP

Alko väläyttääkin lausunnossaan Ruotsin järjestelmän harkitsemista.

– Tehokas keino alkoholihaittojen vähentämiseksi olisi siirtyminen Ruotsin järjestelmään, jossa päivittäistavarakaupoissa myytävien alkoholijuomisen enimmäisprosentti on 3,5.

Alkon mukaan enimmäisprosentin laskulla ei kuitenkaan kyselyiden valossa ole kansalaisten vahvaa tukea ja siksi sekin katsoo parhaaksi liputtaa pitäytymistä nykyprosenteissa.