Salama tuhosi hetkessä maitotilallisen työn ja tappoi lehmät: "Järkyttävää, että työkaverit kuolivat sillä tavalla"

Eija ja Ari Komulainen menettivät osan elinkeinostaan, kun salama sytytti navetan tuleen. Tilalliset jatkoivat arkeaan, mutta tulen jäljet tuntuvat yhä.

tulipalot
Lehmän silmä.
"Teurastamolla tajusin, että nahka haisee kuolleelle lehmälle. Sen jälkeen en voinut kävellä tavaratalon nahkaliikkeen ohi, koska mielestäni se haisi kuolleelle lehmälle."Julia Sieppi / Yle

Kuhmo– Ei siinä muuta voinut kuin yrittää pysyä tiellä.

Matkaa oli 100 kilometriä, vettä satoi kaatamalla ja ukkosti. Kuhmolainen Eija Komulainen ehti autolla ajaessaan miettiä, mitä olisi voinut tehdä toisin, mikä oli mennyt pieleen?

Vain hetkeä aikaisemmin hän oli ollut Kajaanissa keskellä ruokakauppaa, ja saanut puhelun tutulta isännältä: "Teidän navetta palaa." Isäntä oli ajanut Komulaisten tilan ohi ja huomannut navetasta loimuavat liekit.

Traktorit oli siirretty kauemmas navetasta ja palokunta hälytetty paikalle.

Puhelinsoiton jälkeen Komulainen ei tiennyt mitä tekisi: jättääkö ostokset siihen vai mennäkö kassalle? Epäusko valtasi hänet: ei tämä voi olla totta.

Komulainen soitti miehelleen Arille, joka myös oli poissa kotoa. Lyhyt puhelu, lyhyt viesti: navetta palaa.

Ei siinä muuta voinut kuin yrittää pysyä tiellä.

Eija Komulainen

Samaan aikaan Kuhmossa ylipalomies Markku Klemetti taisteli Komulaisten pihapiirissä tulta vastaan. Hälytys ei ollut päivän ensimmäinen, sillä palokunta oli käynyt jo aiemmin samalla suunnalla tarkistamassa talon seinän, johon oli iskenyt salama. Juuri kun palomiehet pääsivät takaisin asemalle, tuli hälytys Komulaisten tilalle.

– Kun saavuimme paikalle, pitkänomaisen navetan toinen pää oli täyden palon vaiheessa, Klemetti sanoo.

Se heinäkuinen päivä oli kiireinen Kuhmon pelastuslaitokselle. Pian tuli kolmas hälytys hallipalosta kunnan toiselle laidalle, ja osa miehistä joutui lähtemään Komulaisten tilalta sinne.

Komulaisten navetan palo 13 vuotta sitten ei ole yksittäistapaus. Finanssialan tilastojen mukaan tulipalojen aiheuttamia suurvahinkoja eli yli 200 000 euron vahinkoja tapahtuu aktiivisessa käytössä oleville kotieläinsuojille arviolta 10–25 kappaletta vuosittain.

Pelastusopiston tilastojen (siirryt toiseen palveluun) mukaan maatalousrakennuspaloja oli kaikkiaan 200 kappaletta vuonna 2016, sitä edellisenä vuotena niitä oli 175 kappaletta. Se, kuinka moni näistä rakennuksista oli aktiivisessa käytössä, ei ole tiedossa.

Henkiin jäi vain nuorkarja

Autoja tien vieressä, palokunta tekemässä loppusammutusta, eläinlääkäri tutkimassa ulos saatuja eläimiä. Navetasta olivat jäljellä kiviseinät, ruttuinen kasa peltikattoa sekä parsirakenteet.

Eija Komulaista ei pelottanut ajaa kotiin kapeaa ja kumpuilevaa tietä, mutta eteen avautunut näky jäi hänen mieleensä.

– Olihan se… Seurasin laitumelle saatuja eläimiä – niitä, jotka selvisivät. Ne pyrkivät takaisin navettaan, niiden kotihan se oli. Aamulla navetta oli vielä siinä, missä se oli aina ollut. Sitten sitä ei enää ollutkaan. Oli vain savua ja lohduton näky.

Eija Komulainen pitää käsissään taulua.
Vanhassa taulussa näkyy Eija ja Ari Komulaisen navetta, se joka paloi 13 vuotta sitten.Kimmo Hiltunen / Yle

Komulaisten 14 lehmästä savusukeltajat saivat ulos kolme sekä koko nuorkarjan, yhdeksän hiehoa ja vasikkaa, joista nuorin oli vain kuukauden ikäinen. Loput lehmistä jäivät liekkeihin.

Koko karja oli poikkeuksellisesti sisällä navetassa, koska Komulaiset olivat halunneet turvata niiden hyvinvoinnin. Koska kumpikaan, Eija tai Ari, eivät olleet juuri sinä päivänä kotona, lehmät eivät olleet ulkona, etteivät ne vain pääsisi karkaamaan vilkasliikenteiselle tielle.

Lopulta henkiin jäi vain nuorkarja, sillä palosta pelastetut lehmät oli lopetettava.

– Ne hengittivät raskaasti ja muutamalla oli kyljissään palovammoja. Olivat hengittäneet savukaasuja, joten varmaan keuhkot ja henkitorvi olivat kärsineet. Vaikka ne olisi päätetty jättää, ei niistä olisi enää elämään ollut, Komulainen kertoo.

– Olihan se järkyttävää, että työkaverit kuolivat sillä tavalla.

Nainen silittelee lehmiä.
– Näiden kanssa ollaan 24/7, vaikkei aina navetassa ollakaan, Eija Komulainen kertoo.Julia Sieppi / Yle

Eläinlääkäri ehdotti, että metsästäjä ampuisi lehmät hirvikiväärillä. Paikalle oli jo kutsuttu metsästäjä kiväärin kanssa. Komulainen kuitenkin toivoi, ettei lopettaminen tapahtuisi ampumalla.

– Päädyttiin pulttipistooliin. Lopetetaan yksi lehmä kerrallaan. Koin sen paljon inhimillisemmäksi ja hallitummaksi kuin ampumisen. Ampumisessa on suurempi riski, että onnistuuko aseella heti kerralla lopettamaan eläimen, Komulainen sanoo.

Eläinlääkäri tekee päätöksen eläinten lopettamisesta. Hän arvioi jokaisen palosta ulos saadun eläimen kunnon. Jos eläimen iho on pahoin palanut, sitä ei voida hoitaa, sillä eläimille ei ihonsiirto tule kysymykseen. Myös hengitysvaikeudet voivat olla niin pahoja noen tai savukaasujen takia, että eläin on lopetettava.

– Jos eläimellä on hengitysvaikeuksia, se pistää päänsä suoraksi, kielen ulos ja hengittää hyvin tiuhaan. Jos limakalvoihin tulee sinerrystä, hapetus eli keuhkot eivät toimi, sanoo Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan kliininen opettaja Helena Rautala.

Keuhkojen vaurioituminen tai ihomuutokset voivat jatkua vielä useita päiviä. Osa palosta selvinneistä eläimistä saa eteneviä keuhkomuutoksia tai keuhkot saattavat tulehtua. Viattoman näköinen palovamma voi tulehtua parissa päivässä pahoin. Palon jälkeen eläinlääkäri joutuu tarkastamaan eläimiä päivittäin ja päättämään, mikä niiden lopullinen kohtalo on.

Palossa osa possuista pelastautui pihalle.
Sikalapalot ovat lähes aina suurvahinkoja, sillä esimerkiksi eläinten pelastaminen sikalasta voi olla hankalaa. Kuva on arkistokuva Vähäkyrössä tapahtuneesta sikalapalosta vuonna 2012.Mirva Korpela / Yle

Eläinlääkäri ei välttämättä joudu kertaakaan urallaan tilanteeseen, jossa kotieläinsuoja on palanut. Tämän takia eläinlääkärien koulutuksessa ei opeteta yksityiskohtaisesti tulipalotilanteessa toimimista, sillä opetuksessa keskitytään viikoittain tai kuukausittain tarvittaviin tietoihin. Koulussa kerrotaan yleisellä tasolla miten toimia tulipalotilanteessa, mutta eläinlääkäri joutuu pitkälti toimimaan tilanteessa tietojaan soveltaen.

Syynä salama

Komulaisten vuonna 1965 rakennetun ja kertaalleen 80-luvulla peruskorjatun kivisen navetan yläosa oli puusta. Tulipalo syttyi salamasta, joka iski maahan rakennuksen lähellä ja pääsi sähkölinjan kautta navetassa sijainneeseen pääkeskukseen. Palo kyti välikatossa ennen kuin navetta leimahti ilmiliekkeihin.

Palava välikatto oli yksi syy siihen, miksi kaikkia eläimiä ei saatu ulos: välikaton romahtamisen vaara oli suuri, joten palomiehet joutuivat tekemään kovan päätöksen. Lisäksi osa eläimistä oli jo pökertyneitä savukaasujen vuoksi.

Lehmiä ulkona.
Lypsykarjatiloja on Suomessa 8 000 kappaletta, siksi niitä myös palaa eniten.Julia Sieppi / Yle

Ylipalomies Markku Klemetti kertoo palomiesten kouluttautuvan säännöllisesti vastaavanlaisten tilanteiden varalle. Palomiehet harjoittelevat muun muassa eri kotieläinten kuljettamista sekä sitä, miten vaikkapa lehmä irrotetaan parresta.

– Lisäksi kierrämme palotarkastuksen yhteydessä maatiloilla ja katsomme tilallisten kanssa, miten eläimet saa ulos nopeimmin rakennuksesta.

Kotieläinsuojien palojen syynä ovat useimmiten sähkölaitteet. Suurpaloja sattuu eniten nautakarjatiloilla, sillä Suomessa on lypsykarjatiloja vajaat 8 000 ja muita nautakarjatiloja noin 3 000. Muita karjatiloja on selvästi vähemmän.

– Tosin sikaloissa on sellainen ongelma, että lähes aina kun sikala palaa, on kyseessä suurvahinko. Eläinten pelastaminen on hyvin vaikeaa, ja lisäksi rakennuksissa on enemmän asioita, jotka voivat syttyä palamaan, sanoo vakuutuspäällikkö Teppo Raininko OP Vakuutus Oy:stä.

Maatilavakuutuksista suurimmat markkinaosuudet ovat LähiTapiolalla ja OP Vakuutus Oy:llä. Suurpaloissa keskimääräiset korvaussummat ovat noin 500 000–700 000 euroa. Esimerkiksi vuonna 2015 korvaussumma oli kaikkiaan yli 10 miljoonaa euroa.

Maatalouden suurvahingot -grafiikka.
Maatalouden suurvahinkojen eli yli 200 000 euron vahinkojen määrät ja kokonaiskorvaussummat vuosina 1990–2015.Finanssiala

Suomessa maatilojen määrä on vähentynyt, mutta samalla jäljelle jääneiden koot ovat kasvaneet. Toisin sanoen, vaikka tilojen vähentymisen myötä myös vahinkojen määrä on vähentynyt, niiden sattuessa puhutaan suuremmista summista.

– Mutta nykyaikaiset kotieläinrakennukset ovat paljon 1960- ja -70-luvuilla rakennettuja edellä. Rakennusmateriaalit ovat parempia ja eläinten pelastamiseen on enemmän mahdollisuuksia. Toisaalta samaan aikaan sähkön käyttäminen on lisääntynyt, Raininko mainitsee.

Vuonna 2014 voimaan tuli asetus pelastussuunnitelman laatimisesta kotieläinrakennuksille. Pelastussuunnitelmassa tulee olla muun muassa sähkölaitteiden tarkastus-, huolto- ja kunnossapito-ohjelma (siirryt toiseen palveluun) (Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö).

Takaisin palavaan navettaan

Kotieläinsuojien tulipalot ovat palomiesten kannalta haastavia, sillä savusukeltajan täytyy osata käsitellä eläimiä. Eläin saattaa painaa monta sataa kiloa, joten palomiehen on tiedettävä esimerkiksi se, missä täytyy seisoa, jottei jää eläimen alle.

– Lehmillä on vielä sellainen huono piirre, että palosta pelastetut yrittävät mennä takaisin palavaan navettaan, vaikka sieltä tulisi kuinka paljon savua. Se tuottaa ongelmia ja siksi ne pitäisi saada jonnekin aitaukseen heti, Klemetti sanoo.

Saman piirteen on huomannut myös Eija Komulainen.

– Olen nähnyt yhden lehtikuvan navettamme palosta. Siinä näkyy, kuinka eläimet ovat menossa tulta päin. En tiedä, ymmärsivätkö ne, että siellä palaa, vai pitikö navettaan vain päästä kun se on se paikka, missä ollaan, Komulainen kertoo.

Navettapalo Tervon Knuutilantiellä.
Suurpaloja sattuu 10–25 vuosittain aktiivisessa käytössä oleville kotieläinsuojille. Kuva on arkistokuva Tervossa sattuneesta navettapalosta vuodelta 2012. Pohjois-Savon pelastuslaitos / Viljo Nurminen

Helsingin yliopiston eläinten hyvinvoinnin tutkimuskeskuksen professori Anna Valros kertoo, ettei kyseisestä käyttäytymisestä löydy juurikaan tutkittua tietoa.

– Mutta kyse on varmasti siitä, että navetta on lehmälle tuttu ja turvallinen paikka, joten ne pyrkivät takaisin sinne pelottavassa tilanteessa.

Valros ei osaa sanoa tarkemmin, miksi eläimet eivät reagoi savuun ja kuumuuteen. Kenties tilanteen pelottavuus aiheuttaa sen, etteivät lehmät välitä savusta ja tulesta.

– En myöskään tiedä sitä, onko lehmillä tai muilla eläimillä sisäsyntyistä kykyä välttää esimerkiksi savua, jos eivät ole sitä aikaisemmin kokeneet.

Valros myös toteaa, että taipumus pyrkiä pysymään tutussa ympäristössä ei ole vain lehmän ominaisuus.

– Vaikka tiedetään, että esimerkiksi kanahäkki ei ole optimaalinen kanan hyvinvoinnille, koko elämänsä häkissä viettänyt kana ei välttämättä halua poistua sieltä tai pyrkii sinne takaisin, kun häkki avataan.

Ei iltalypsylle

Heinäkuisena päivänä vuonna 2004 Komulaisten ei tarvinnut mennä iltalypsylle. Sen sijaan paikalliselle maatalouskauppiaalle piti soittaa.

– Sähköpaimen meni tulipalossa mykäksi. Pelastuneet eläimet olivat laitumella, ja sähköt piti saada toimimaan. Kauppias kävi antamassa monenlaisia tarvikkeita, vaikka työaika oli jo mennyt umpeen, Eija Komulainen sanoo.

Sähköpaimen ei ollut ainoa laite, joka lakkasi toimimasta palon takia. Komulaisten talosta menivät sähköt ja sen myötä vedensaanti lakkasi. Salaman vahingoittama sähkölinja korjattiin myöhemmin ja samalla pääkeskus siirrettiin navetasta asuinrakennukseen.

Lehmät olivat navetassa kokonaisia ruhoina, tietysti hiiltyneinä.

Eija Komulainen

Palon jälkeisenä aamuna Eija Komulaisen olo oli tyhjä: tähänkö kaikki nyt päättyi?Vaikka missään ei tuntunut olevan mitään järkeä, käytännön asioita oli hoidettava.

– Palon jälkeen kävelin pihalla ympyrää. Raadollista oli se, että piti alkaa heti soittaa vakuutusyhtiölle, meijerille ja maataloussihteerille, Komulainen muistelee.

Tilallisen ei tarvitse yksin hoitaa tulipalon seurauksia, sillä muun muassa meijerit tarjoavat apua. Apu painottuu tuotantoon ja eläinten hyvinvointiin: esimerkiksi siihen, ettei savustunutta maitoa lähde tuotantoon, eläimet saadaan varatiloihin, ja tuotanto saadaan palautettua toimintaan mahdollisimman nopeasti.

– Mutta totta kai olemme myös isäntäväen tukena ja apuna, kertoo Itämaidon toimitusjohtaja Ilpo Lukkarinen.

Varanavetan tai muun paikan löytyminen palosta selvinneille eläimille pitää tapahtua nopeasti.Osuuskuntaperiaatteella toimivilla meijereillä on hyvät verkostot, joten muutamalla puhelinsoitolla eläimille voi löytyä varatila. Väliaikaisratkaisuilla pystytään välttämään se, ettei pelastuneita eläimiä lähetetä teuraaksi.

Eija Komulainen.
Vuonna 2004 Komulaiset olivat risteyskohdassa: jatkaako vai eikö? Kaksi vuotta myöhemmin pihalla oli uusi navetta, jossa Eija Komulainen työskentelee tänäkin päivänä.Julia Sieppi / Yle

Kun Komulaisten navettaan kuolleet eläimet oli haettu pois ja vahingot kirjattu, Komulaiset kasasivat palaneen navetan jäännöksiä ja siivosivat aluetta.

– Lehmät olivat navetassa kokonaisia ruhoina, tietysti hiiltyneinä. Palosta seuraavana päivänä ne haettiin autolla, ja nostettiin kyytiin nosturilla, Eija Komulainen muistelee.

Ruhot kuljetettiin Honkajoki Oy:lle, joka tuottaa eläinperäisiä raaka-aineita esimerkiksi maatalouden rehuissa ja lannoiteteollisuudessa käytettäväksi.

Jotta arki ei olisi pyörinyt vain menetyksen ympärillä, Komulaiset kävivät kahden pienen lapsensa kanssa lomalla Helsingissä. Irtiotto oli saatava, mutta ajatukset pyörivät yhä tapahtuneessa.

– Kyllä silloin valvottiin ja mietittiin, että mitähän me teemme? Ja sitten olivat ne muutamat eläimet, joiden kanssa alkusyksy kyllä menisi, mutta entä sen jälkeen?

Syksyn 2004 aikana Komulaiset tekivät päätöksensä: jos vain pankin kanssa päästään sopuun, tilan pitäminen jatkuu.

Uusi alku, vanhat jäljet

Vuoden 2006 alussa uusi navetta oli kohonnut Komulaisten pihapiiriin.

Pelastuneet eläimet oli saatu palosta soittaneen isännän tyhjillään olleeseen navettaan jo edelliseksi talveksi, ja sinne oli jo ostettu uusia lehmiäkin. Tuotanto oli jo saatu käyntiin, ja maitotiliäkin Komulaiset saivat ennen kuin eläimet siirrettiin uusiin tiloihin.

Uusi navetta, harmaista betonielementeistä ja punaiseksi maalatuista laudoista rakennettu rakennus seisoo juurevasti paikoillaan. Seinässä on lehmän siluetti.

Navetta.
Komulaisten uusi navetta valmistui vuonna 2006.Julia Sieppi / Yle

Kiintymys eläimiä ja elinkeinoa kohtaan on säilynyt. Jalostussuunnitelmaa Komulaiset muokkasivat palon jälkeen, mutta muuten tilalla eletään edelleen samaa tilallisen arkea kuin vuosia sitten.

Suuresta surusta ja menetyksestä, kuolemasta, on selvitty.

Tulipalon jäljet tuntuvat silti edelleen. Eija Komulaista huolettaa, kun navetassa hitsataan tai käsitellään tulta. Lapsille on tarkasti opetettu, millainen voima tuli on. Ja kun uutisissa kerrotaan maatilapalosta, Komulainen ymmärtää tilallisen tuntemuksia.

Ukkonen ja salamointi aiheuttavat edelleen tunteita: pelko nostaa päätään, kun taivaalla jyrähtelee ja välähtelee.

– Tietää sen luonnon voiman, kun se on kohdalle sattunut. Olisin pärjännyt ilman tuota kokemusta, Komulainen huokaisee.

Korjattu 22.9.2017 klo 8.53: Vaihdettu lauseeseen "Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tilastojen mukaan maatalousrakennuspaloja..." SPEK:n tilalle oikea tilastojen lähde eli Pelastusopisto.