Kirjeenvaihtajan analyysi: Kun "Amerikka ensin" -presidentti kohtasi maailman

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ensimmäinen YK-puhe oli isänmaallisuuden ylistys ja tiukka varoitus Pohjois-Korealle.

Ulkomaat
Donald Trump pitämässä puhettaan YK:n päämajassa New Yorkissa 19. syyskuuta.
Donald Trump puhumassa YK:n päämajassa New Yorkissa 19. syyskuuta.Justin Lane / EPA

WashingtonYhdysvaltain YK-lähettiläs Nikki Haley lupasi etukäteen, että ensimmäisessä YK-puheessaan Trump läimäyttää ja toisaalta halaa oikeita tahoja. Näin tapahtui. Mutta ennen halaus- ja läimäysosastoa Trump pääsi politiikkansa punaiseen lankaan "Amerikka ensin".

YK:ssa on totuttu kuulemaan yleviä puheita kansainvälisen yhteistyön merkityksestä. Trumpin näkemyksen mukaan voima lähtee kansallisvaltioista, jotka ottavat itse vastuun itsestään ja kansalaistensa hyvinvoinnista.

Trumpin mukaan hän panee päätöksissään aina Yhdysvaltain ja yhdysvaltalaisten edun etusijalle. Trump patisti myös muita valtiojohtajia tekemään samoin omien kansalaistensa kanssa. Trumpin mukaan olennainen kysymys YK:lle onkin nyt seuraava: "Olemmeko yhä patriootteja"?

Näkökulma esimerkiksi YK:n pääsihteerin päivän aloittaneeseen puheeseen oli selvä. Antonio Guterres listasi maailman tämän hetken suurimmiksi haasteiksi kasvaneen ydinaseuhan, terrorismin sekä ilmastonmuutoksen ja painotti kansainvälistä yhteistyötä ja solidaarisuutta ongelmien ratkaisemiseksi.

YK-piireissä on seurattu, kääntääkö Trumpin Yhdysvallat selkänsä maailmanjärjestölle "Amerikka ensin" –politiikan vauhdittamana. Näin ei näytä käyvän. Trump muistutti, että Yhdysvallat on ollut mukana luomassa YK:ta valtioiden vaurauden ja rauhan takaamiseksi.

Trump sanoi Yhdysvaltain olevan aina maailman ja etenkin liittolaistensa hyvä ystävä, mutta ei kuulemma enää anna käyttää itseään hyväkseen ja sitoutumalla sopimuksiin, joista ei saa mitään vastineeksi.

Iranin kanssa tehdylle ydinsopimukselle tämä ei tiedä hyvää. Trumpin mukaan sopimus on "nöyryytys" Yhdysvalloille, ja siitä ei ole vielä sanottu viimeistä sanaa.

Trumpinkin Yhdysvallat on siis halukas toimimaan YK:ssa, mutta on tehnyt selväksi, että tehokkaammaksi ja vähemmän byrokraattiseksi muuttuneessa YK:ssa. Tämä tavoite muuten sopii hyvin myös Suomelle.

Kovimman Trumpin läimäytykset saivat odotetusti Pohjois-Korea, Iran ja Venezuela.

Trump kutsui ydin- ja ohjuskokeillaan uhittelevaa Pohjois-Korean johtajaa Kim Jong-Unia "itsemurhatehtävällä olevaksi rakettimieheksi". Trumpin mukaan Yhdysvalloilla on kärsivällisyyttä, mutta jos se joutuu puolustamaan itseään tai liittolaisiaan, Pohjois-Korea tuhotaan.

Se on harvinaisen kova lausunto YK:n yleiskokouksen puhujanpöntöstä. Tosin Pohjois-Korean kriisin ratkaisemisessa Trump heitti pelipallon nyt YK:lle sanoen, että juuri tätä varten se on perustettu. Sotilaallisen väliintulon uhka on näin ollen ainakin hetkeksi sivummalla.