Kahdeksan kuukauden Mars-matkan päättymistä juhlittiin hedelmillä

Mars-matkoja jäljittelevillä kokeilla testataan, millaiset ihmiset sietäisivät tosimatkojen eristyksen ja seuran, josta ei pääse koskaan eroon.

Avaruusohjelmat
Kokeeseen osallistuneet hedelmä- ja vihannespöydän ääressä Mauna Loan tulivuoren karulla huipulla.
Papaijaa, banaania, ananasta... Kokeeseen osallistuneet olivat varmasti saaneet tarpeekseen purkkiruoasta. Havaijin yliopisto

Kuuden "astronautin" Mars-matkan simulaatio päättyi viikonloppuna herkutteluun Havaijin tuoreilla hedelmillä ja vihanneksilla.

Sitä ennen he olivat syöneet kahdeksan kuukauden ajan purkki- ja pakastekuivattua ruokaa. Vaihtelua olivat tuoneet vain ne vihannekset, joita yksi miehistön jäsen oli kasvattanut laboratoriossa.

Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan rahoittama Havaijin yliopiston (siirryt toiseen palveluun) tutkimusprojektin HI-SEAS (siirryt toiseen palveluun):n koe alkoi tammikuussa. Tuolloin miehistö jättäytyi eristyksiin Havaijin ja koko maailman korkeimman aktiivisen tulivuoren Mauna Loan huipulle.

Neljän miehen ja kahden naisen miehistöllä oli tilaa 111 neliömetriä, johon oli mahdutettu myös tutkimuslaitteisto.

Telttamainen kupu, jonka takana nousee vuorenhuippu pilvistä.
Mauna Loan näkymät ovat niin lähellä Marsia kuin Maassa on mahdollista.Havaijin yliopisto

Säilötyn ruoan ja pienten tilojen lisäksi kokeessa jäljiteltiin muutoinkin sitä, millaista elämä kaukana Marsissa olisi. Esimerkiksi yhteydenpidossa ulkomaailmaan oli 20 minuutin viive. Sen verran signaalilta vie kulkea Marsista Maahan.

Miehistö teki tieteellisiä kokeita, huolehti laitteiden kunnosta ja piti yllä myös omaa kuntoaan. Varsinaisesti kuitenkin haluttiin tutkia, miten pitkä avaruudessa oleskelu ja muun miehistön jatkuva läheisyys vaikuttavat psyykeen.

Pakoon virtuaalirannalle

Koemiehistön mielentiloja seurattiin sensoreilla. Ne kertoivat muun muassa, kovenivatko äänensävyt ja välttelivätkö ihmiset toisiaan.

Miehistö myös pelasi pelejä, jotka oli suunniteltu mittaamaan yhteensopivuutta ja stressitasoja. Jokainen myös piti päiväkirjaa tuntemuksistaan.

Kun Maan ja yksityisyyden kaipuu kävi ylivoimaiseksi, pakopaikkana oli virtuaalitodellisuus, esimerkiksi trooppinen ranta. Uloskin pääsi, mutta silloin oli vedettävä ylleen liikkeitä rajoittava avaruuspuku.

Tulosten perusteella Nasa toivoo osaavansa valita oikeat miehistöt 2–3-vuotisille tosimatkoille. Jos kaikki sujuu Nasan suunnitelmien mukaisesti, Marsiin aletaan lentää 2030-luvulla.

Neljä miestä ja kaksi naista punaisissa T-paidoissa, kädet toistensa hartioilla.
Tämä porukka kesti pelkästään toisiaan Mars-tutkimuksen nimissä kahdeksan kuukauden ajan. Havaijin yliopisto

Riidat on pystyttävä sopimaan

"Lento" oli lajissaan viides. Tutkimusta johtanut Havaijin yliopiston professori Kim Binsted kertoo käyneen selväksi, että riidoilta on mahdoton välttyä, vaikka porukka olisi paras mahdollinen.

– Siksi on erittäin tärkeää valita miehistö, jossa sekä yksilöt että koko ryhmä ovat erittäin sitkeitä ja kykeneviä toipumaan riidoista, Binsted sanoo.

Seuraava kahdeksankuinen testi alkaa ensi vuonna. Marsiin matkustamista jäljitellään muuallakin, mutta Mauna Loan etuna pidetään sen marsimaista karuutta, jonka ansiosta ulkona tehdyt kokeet ovat mahdollisimman realistisia.

Lähteet: AP, Yle Uutiset