Koe uusi yle.fi

Historialliset perhealbumit ja muut aineistot saamelaisalueelta halutaan kaikkien ulottuville – Kansallisarkisto järjestää digitointipäivän Ivalossa

Pohjoisen ihmisten pöytälaatikoista voi löytyä kuva- ja dokumenttiaarteita, joita halutaan digitoivaksi julkiseen verkkoalustaan.

Kotimaa
Suvi Pilvi King
Saamelaisarkiston hoitaja Suvi Pilvi King.Linnea Rasmus / Yle

Henkilökohtaisissa valokuva-albumeista tai pöytälaatikon uumenista voi löytyä palasia saamelaisalueen historiasta. Kuvien ja muun aineiston keräämiseksi Kansallisarkisto järjestää Ivalossa digitointipäivän, jonka aikana osallistujia autetaan kuvien ja muun materiaalin digitoinnissa.

Kansallisarkistosta toivotaan erityisesti materiaalia esimerkiksi Lapin sodan, evakon tai Lapin jälleenrakentamisen ajalta. Materiaalit voivat olla kuvien lisäksi monenlaisia dokumentteja, kuten esimerkiksi todistuksia.

– Vaikka vanhoja kuvia ja lehtiä tai tarinoita lehdistä. Alkuperäiset kirjeet ja sellaiset materiaalit ovat todella mielenkiintoisia, mutta kirjeet ovat kyllä toisaalta hyvin henkilökohtaisia. Julkisilla paikoilla otetut kuvat ovat tekijänoikeuksien kannalta helppoja, koska niiden julkaisu on luvallista. Myös asiakirjat, kuten kokousten pöytäkirjat, tai rakennusten ja talojen piirustukset, luettelee Saamelaisarkiston hoitaja Suvi Pilvi King.

Aineistot tallennetaan verkkoon saamelaisalueen omaan "Topoteekkiin"

Digitoitu aineisto tallennetaan sapmi.topoteekki.fi -alustaan, mistä kaikki voivat käydä niitä katsomassa.

– Me olemme jo Suomessa avanneet kaksi Topoteekki-nimistä paikallista verkostoarkistoa nettiin. Yksi on Suodenniemellä ja toinen Säkylässä. Niitä voi netistä etsiä esimerkiksi hakusanoilla Topoteekki ja Suodenniemi, ja nähdä millainen saamelaisalueen Topoteekki on syntymässä tässä syksyn aikana, King kertoo.

Digitointipäivä on osa eurooppalaista Community as Opportunity eli CO:OP-projektia (siirryt toiseen palveluun) (Kansallisarkisto). CO:OP-projektin keskeinen tavoite on yksityishenkilöiden hallussa olevien historiallisten aineistojen digitointi, jakaminen ja pitkäaikaissäilytys.

Kansallisarkiston alaisuuteen kuuluva Saamelaisarkisto on mukana digitointipäivän järjestämisessä ja toimii myös saamelaisalueen Topoteekin ylläpitäjänä.

Arkiivamateriálat
Juha Heinonen / Sámi Arkiiva

Se, millainen saamelaisalueen omasta Topoteekista tulee, on nyt kiinni siitä, miten aktiivisesti yksityishenkilöt digitoivat aineistojaan projektin käyttöön, ja millaisia aineistoja löytyy.

– Ja mitä ihmiset silloin ottavat Ivalon kirjastoon mukaan. Siitä se lähtee. Tavoitteena on myös löytää vapaaehtoisia, jotka voisivat ylläpitää arkistoa verkossa. He ottaisivat vastaan niitä tietoja, joita ihmiset sinne lisäävät. Sinne voit aina kommentoida joka kuvaa ja asiakirjaa, josta sinulla on lisätietoja, kertoo Suvi Pilvi King Saamelaisarkistosta.

Kartta kaikista Euroopan Topoteekeistä löytyy täältä (siirryt toiseen palveluun). (ICARUS)

"Vanhojen aineistojen jakaminen lisää yhteisöllisyyttä ja vahvistaa juuria"

Saamelaismuseo Siidan museonjohtaja Sari Valkosen mielestä Kansallisarkiston projekti on hyödyllinen.

– On aina hyvä herätellä ihmisiä muistamaan, millainen aarreaitta heillä voi olla kotonaan. Vanhat valokuvat ja esineet kertovat omasta historiasta ja juurista. Niiden jakaminen lisää yhteisöllisyyttä ja vahvistaa juuria, sanoo Valkonen.

Sari Valkonen
Saamelaismuseo Siidan museonjohtaja Sari Valkonen.Vesa Toppari / Yle

Saamelaismuseo Siida ei ole projektin tässä vaiheessa mukana. Heillä on ollut saman tyyppinen hanke keväällä 2017. Saamelaismuseon kokoelmista julkaistiin toukokuussa yli 550 esinettä verkossa valtakunnallisessa hakupalvelu Finnassa, www.finna.fi (siirryt toiseen palveluun).

Digitointipäivä järjetetään Inarin kunnankirjastossa Ivalossa tiistainan 26.9. kello 10-18.