Karhut tankkaavat parhaillaan itseään talvikuntoon marjoilla – siltä näyttää myös uloste

Karhu voi syödä vuorokaudessa kilokaupalla puolukoita.

ulosteet
Puolukan värjäämä karhun uloste
Karhun uloste on punaisenaan puolukoista. Veijo Immonen

Lappeenrantalainen erämies Veijo Immonen oli tiistaina retkellä Pohjois-Karjalassa Lieksan Kitsissä. 30 kilometrin taivalluksen aikana erämaassa oli hiljaista, mutta luonto näytti mielenkiintoisella tavalla ajankohtaisimman puolensa.

Maassa oli karhun uloste, joka näytti aivan löysähköltä puolukkapuurolta. Väriltään uloste oli tummanpunaista. Punaviinin kaltaisen värin uloste oli saanut aikaan karhun syömä valtava puolukkamäärä.

Uloste oli kooltaan isompi kuin 44 numeron kumisaapas. Ulostepuuron seassa näkyy runsaasti myös sulamattomia puolukoita sekä jokunen mustikka.

Kuvasta näkyy, miten hyvin karhulle on puolukka maistunut. Eikä ihme, sillä karhut varustautuvat talviunilleen ja metsien marjat ovat nyt niiden tärkeä ravinto.

Karhun punainen uloste
Karhun marjainen uloste on isompi kuin 44 numeron kenkä. Veijo Immonen

Puolukoita, mustikoita, kauraa

Parhaillaan karhu tankkaa tulevaa talviuntaan varten. Erikoissuunnittelija Harri Nordberg Suomen Riistakeskuksesta Rovaniemeltä kertoo, että marjat ja kasvikset ovat karhulle tärkeitä juuri nyt.

– Marjojen sisältämät hiilihydraatit muuttuvat rasvaksi, jonka turvin karhu pärjää pitkän talven yli syömättä.

Nordbergin mukaan marjoja voi mennä vuorokaudessa kilokaupalla.

– Ensin karhu syö mustikoita. Kun ne loppuvat, karhu alkaa syödä puolukoita.

Marjojen lisäksi karhu saattaa syksyllä vierailla ruokailemassa kaurapellolla. Myös pelloilla olevat rehupaalit kelpaavat.

– Varsinkin jos rehupaaliin on käytetty säilöntäaineena makeaa melassia, niin ne vasta ovatkin karhun herkkua, sanoo Nordberg.

Marjojen lisäksi kaikkiruokainen karhu saattaa talven kynnyksellä kaataa hirven tai kauriin.

Erikoissuunnittelija Harri Nordbergin mukaan karhu tankkaa nyt koko ajan. Ennen talviunta karhu ulostaa vatsansa tyhjäksi, mutta ei karhun talvellakaan tarvitse herätä pissa- tai kakkahätään.

– Karhu kierrättää virtsan taitavasti elimistössään, kertoo Nordberg.

Kehossaan olevaa rasvaa karhu puolestaan käyttää talvella elämiseen, minkä takia ulostettakaan ei tule. Talviunensa aikana karhu vuorokaudessa kuluttaa jopa puoli kiloa rasvaa.

– Mutta herää keväällä siitä huolimatta täysissä voimissaan.

Talviunille marjoista kylläinen karhu käy yleensä lokakuussa.