Hyönteiset sallitaan ruoaksi Suomessa

Muutosta on odotettu, ja sitä pidetään tervetulleena.

hyönteiset
Jauhomatoja pannulla.
Jauhomatoja pannulla.Topi Kairenius

Suomi muuttaa Euroopan unionin uuselintarvikeasetuksen tulkintaa siten, että hyönteisten kasvattaminen ja myyminen elintarvikkeena sallitaan myös Suomessa. Samalla hyönteisala saadaan elintarvikevalvonnan piiriin, kertoo maa- ja metsätalousministeriö (siirryt toiseen palveluun).

Aiemmin EU-lainsäädäntö esti hyönteisten myynnin elintarvikkeeksi. Ministeriö kertoo, että koska hyönteistuotantoa ei ole aiemmin pidetty laillisesti elintarviketuotantona, se ei ole myöskään ollut elintarvikevalvonnan piirissä. Tähän ministeriö halusi muutoksen ja EU:n uuselintarvikeasetuksen tulkinnanvarainen kirjaus teki sen mahdolliseksi.

Ministeriö kertoo, että hyönteisten rooli valkuaisravinnon tuottamisessa ja maailman ruokaturvan varmistamisessa on herättänyt keskustelua myös muissa EU-maissa. Se on johtanut siihen, että osa EU:n jäsenvaltioista on tulkinnut EU:n uuselintarvikeasetusta siten, että kokonaisten hyönteisten tuotanto ja myynti elintarvikkeeksi on ollut mahdollista. Nyt siis Suomessa on päädytty suosittamaan samaa tulkintaa.

Hyönteisten tulkitseminen elintarvikkeiksi tarkoittaa, että hyönteistuotantoon sovelletaan elintarvikelainsäädännön vaatimuksia ja niiden valvontaa, kertoo maa-ja metsätalousministeriö tiedotteessaan.

Myös Elintarviketurvallisuusvirasto Evira pitää päätöstä tulkinnan muuttamisesta tervetulleena.

Lue myös:

Hyönteisruoka kiinnostaa Suomessa enemmän kuin Ruotsissa – helpoin muoto olisi jauhettuna

Hyönteisiä suomalaiseen ruokapöytään – "Yhtä lailla eläimiä nämä ovat kuin porsaatkin"

Kotisirkat pomppivat Kurikassa jo kolmella tilalla – pohjalaiset pyrkivät hyönteistuotannon edelläkävijöiksi

Suklaasirkat ja torakkaskagenit ovat tulevia trendiruokia - hyönteisruoka yrjöttää ja kutkuttaa suomalaisia