Oppositio ryöpytti hallitusta budjetista – ”Tällaista käsienpesua ei ole nähty sitten Pontius Pilatuksen”

Eduskunta aloitti tänään keskustelun valtion ensi vuoden budjetista. Keskustelussa nousi neljä teemaa muiden yli: talouskasvu, lomarahojen leikkaus, tuloerojen kasvu ja tulonsiirtojen leikkaukset.

budjetit
Petteri Orpo eduskunnan täysistunnossa.
Petteri Orpo eduskunnan täysistunnossa 20. syyskuuta.Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Eduskunta aloitti tänään keskustelun valtion ensi vuoden budjetista, jossa jakolinjat olivat selvät. Oppositio kritisoi hallituksen budjettia ja hallitus puolusti sitä.

Suurimmat jakolinjat keskustelussa keskittyivät talouskasvuun, lomarahojen leikkauksiin, tuloerojen kasvuun ja tulonsiirtojen leikkauksiin.

Yle keräsi väittelyn keskeisimmät jakolinjat.

1) Talouskasvu

Iso osa keskustelusta keskittyi siihen, kenen ansiota orastava talouskasvu Suomessa on. Oppositio oli taipuvainen uskomaan, että kyse on Suomen kiinnittymisestä kansainväliseen suhdanteeseen.

– Maailmantalouden kasvu antaa Suomelle vahvaa vetoapua. Talous kasvaa, mutta leikkaukset jatkuvat, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman sanoi ryhmäpuheenvuorossaan.

Useat hallituspuolueiden edustajat puolestaan kysyivät, miksi kansainväliseen suhdannekäänteeseen on päästy vasta tämän hallituskauden aikana.

– Usein on nostettu esille, että nyt saatu talouskasvu on vain kansainvälistä suhdannemuutosta. On omituista, että kuinka pitkällä viiveellä muutos siirtyi Suomeen, vastasi eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho.

Hallituspuolueista kehuttiin ministereiden päätöksiä, joilla kilpailukykyä on palautettu ja toimintaympäristö investoinneille on parantunut.

2) Lomarahojen leikkaus

Suurimman oppositiopuolue SDP:n avauspuheenvuorosta lähti liikkeelle väittely, kenen syytä julkisen sektorin työntekijöiden lomarahojen leikkaus on. SDP syytti asiasta hallitusta, mutta kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen siirsi vastuuta työmarkkinajärjestöille.

– Opposition puheenvuoroista pitää nostaa esille muutama asia, joita pitää oikaista. Hallitus ei tehnyt päätöstä lomarahojen leikkaamisesta, vaan hallitus esitti tavoitteet ja raamit. Työmarkkinajärjestöissä tehtiin päätös lomarahojen leikkaamisesta, Jokinen sanoi.

SDP:ssä todellisuus näyttäytyi toiselta.

– Tällaista käsienpesua, jota hallitus ja erityisesti kokoomus harjoittaa, ei ole nähty sitten Pontius Pilatuksen.

Lindtmanin mukaan valtiovarainministeri ja –ministeriö ajoivat ”kiristyspakettia”, joka sisälsi lomarahojen leikkauksen lisäksi muita heikennyksiä työntekijöille. Paketin sisältö muuttui työmarkkinajärjestöjen neuvotteluissa.

3) Tuloerojen kasvu

Syyskuun alusta lähtien eduskunnassa ja sen ulkopuolella on käyty väittelyä tuloeroista. Syynä on ollut vasemmistoliiton eduskunnan tietopalvelulta tilaama tutkimus, jonka mukaan pääministeri Juha Sipilä hallituksen aikana tuloerot ovat kasvaneet.

Oppositio ei ollut unohtanut tutkimusta budjettiväittelyssä.

– Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat. Tämän vahvistaa myös valtiovarainministeriön arvio ensi vuoden talousarviosta. Rikkaimmille annetaan noin 400 euroa lisää vuodessa, pienituloisimmat menettävät 37 euroa, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoi ryhmäpuheenvuorossaan.

Andersson viittasi ministeriön selvitykseen, joka julkaistiin eilen tiistaina.

Hallitus puolusti politiikan vaikutuksia useilla argumenteille. Useiden hallituspuolueiden edustajien mukaan työttömyyden vähentäminen on parasta eriarvoisuuden torjumista.

– Työttömiä on lähes 50 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Aikaansaadusta käänteestä on hyötynyt eniten hän, joka oli aiemmin työttömänä ja nyt töissä, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoi.

4) Leikkaukset

Hallitus pyrki salikeskustelun aikana tuomaan esiin uusia määrärahoja ja panostuksia, joita puolestaan oppositio haukkui näpertelyksi verrattuna aikaisempiin leikkauksiin.

– Julkisen talouden liikkumavara suunnataan erityisesti osaamisen ja koulutuksen vahvistamiseen. Esimerkkinä mainitsen ammattikorkeakouluissa tehtävän tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan yhdessä paikallisen elinkeinoelämän kanssa, valtiovarainministeri Petteri Orpo sanoi.

Vihreiden kansanedustaja Emma Kari muistutti hallituksen alkukauden suurista koulutusleikkauksista.

– Te olette leikanneet nimenomaan kaikista heikoimmissa asemissa olevilta lapsilta. Vieneet heidän oikeuksiaan ja kasvattaneet luokkien ryhmäkokoja, tämä asia ei tässä korjaannu, Kari sanoi.