Näetkö tässä videossa hirven? Suurin osa ei näe

Vaikka hirvi on Suomen luonnon suurin eläin, sen havaitseminen tien laidassa tai metsässä on äärimmäisen vaikeaa.

hirvi
Näetkö videossa hirven?
Video on kuvattu 50 km/h-vauhdilla ajavasta autosta. Huomaatko sinä videolla näkyvän hirven?

LappeenrantaHirvi on maastoutumisen mestari. Edes kokeneet metsästäjät ja luonnossa liikkujat eivät tahdo sitä havaita.

– Jos se on paikoillaan, niin ei sitä huomaa, sanoo Etelä-Saimaan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Juha Helkala.

Hirven ruskea väritys auttaa hirveä piiloutumaan puiden lomaan. Moni marjastaja onkin pelästynyt, kun hirvi on muutaman metrin päästä pinkonut karkuun.

Katso yllä olevalta videolta, huomaatko sinä metsässä lymyävän hirven. Video on kuvattu Lappeenrannassa autosta, jonka nopeus oli noin 50 kilometriä tunnissa.

Valkoiset jalat

Yksi keino havaita hirvi ovat sen valkoiset jalat. Varsinkin tien laidassa olevan hirven jalat saattavat erottua auton valoissa.

– Jos pimeässä huomaa valkoisten sukkien tanssia tai liikettä, niin se on hyvä vinkki hirven havaitsemiseen. Kaikki liike tien varsissa kannattaa noteerata, kertoo Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tarja Korhonen Kouvolasta.

Päiväsaikaan hirven saattaa vielä tien varressa huomata, mutta pimeällä eläimen valkoiset jalat voivat ainoa, mistä liikkuvan hirven saattaa nähdä. Tosin hankalaa se on silloinkin.

Toiminnanohjaaja Juha Helkala Etelä-Saimaan riistanhoitoyhdistyksestä kertoo, että hän muutaman kerran joutunut painamaan auton jarrut lukkoon ja kerran on kopsahtanutkin.

– Hirven valkoiset jalat vilkkuvat, mutta kyllä se hirvi yleensä aina tulee yllättäen. Jos se on tullakseen, se tulee yllättäen ja nopeasti, kertoo Helkala.

Kun hirvi tulee suoraan metsästä tielle, niin silloin autoilija ei yleensä ehdi tehdä mitään. Tällöin tärkeintä on auton nopeus.

hirvi
Hirven valkoiset jalat voivat näkyä pimessä, kun auton valot osuvan niihin.Petri Kivimäki/Yle

Alle 80 km/h

Yhteyspäällikkö Tarja Korhonen Liikenneturvasta kertoo, että varsinkin hirvivaara-alueella nopeus kannattaa pitää alle 80 kilometriä tunnissa.

– Jos nopeus on alle 80 kilometriä tunnissa, niin silloin yleensä selvitään peltivaurioin.

Mitä hitaammin hirveen törmää, niin sitä vähemmillä vaurioilla selvitään.

– Hirvihän ei toimi loogisesti. Se voi olla paikoillaan, rynnistää tielle, olla tiellä ja rynnistää takaisin metsään. Se voi tehdä kaikkea mahdollista, kertoo Korhonen.

Kaikki autoilijat tietävät, että liikennemerkillä osoitetulla hirvivaara-alueella todennäköisyys tavata hirvi on tavallista suurempi.

– Niissä on hirvien ylikulkupaikat. Hirvet tahtovat kulkea samoja reittejä, kertoo Etelä-Saimaan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Juha Helkala.

Jos hirvionnettomuus sattuu, tulee aina soittaa hätänumeroon 112. Hätäkeskus hälyttää metsästäjät etsimään mahdollisesti loukkaantuneen eläimen.

Jos havaitsee tiellä tai tien reunassa hirven, kannattaa siitä varoittaa vastaantulevia esimerkiksi valoja vilkuttamalla.

Liikenneturvan Yhteyspäällikkö Tarja Korhonen kehottaa noudattamaan nopeusrajoituksia, ottamaan hirvivaaramerkit tosissaan ja pitämään aistit kunnossa.

– Silmät auki, näkö kuntoon ja lasit kuntoon sekä autossa ja silmälaseissa.

Yle kokosi Suomen kolme pahinta hirvikolarirysää. Katso ne tästä.

Liikennemerkki hirvivaroitus.
Ian Shaw / AOP