1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. huvilat

Turku kunnostaa Saaronniemen huviloita opiskelijatyönä

Villa Kolkanniemi ja Villa Ståhlström ovat historiallisesti arvokkaita ja suojeltuja huviloita. Ne ovat valmistuneet 1920-luvulla.

Villa Kolkka syyskuussa 2017, ennen kunnostusta. Kuva: Linus Hoffman / Yle

Ruissalon Saaronniemessä sijaitsevat Villa Kolkanniemi ja Villa Ståhlström ovat rapistuneet huonoon kuntoon. Huvilat ovat olleet viimeksi vuokrattuna vuonna 2007. Molemmissa huviloissa näkyy pitkäaikainen käyttämättömyys.

Saaronniemen huviloiden remontointi aiotaan toteuttaa Turun ammatti-instituutin opiskelijatyönä. Korjaustarve ja kustannukset tarkentuvat kuntoarvioiden ja purkutöiden jälkeen. Arvio korjauskustannuksista on alustavasti 650 000 euroa, kerrotaan Turun kaupungin tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun).

Kunnostaminen on tarkoitus käynnistää loppukesästä 2018. Alustava arvio työn kestosta on kolme vuotta.

Kuva: Linus Hoffman / Yle

Vuokralainen saa jatkaa korjaamista

Työ tehdään mahdollisimman kevyesti, välttäen ylikorjaamista. Kunnostustöiden tavoitteena on saada huvilat vuokrattavaan kuntoon. Vuokralaisella on sitten mahdollisuus jatkaa tilojen korjaamista omaan käyttöönsä soveltuviksi.

Koulutuspäällikkö Henry Koskinen Turun ammatti-instituutista näkee korjausprojektissa paljon hyvää. Huvilat sijaitsevat lähellä toisiaan, jolloin työn ohjaus hoituu kätevästi.

– Tehtävänämme on saada rungot kuntoon. Se tulee viemään aikaa. Onneksi meillä on paljon tekeviä käsipareja suhteessa palkkakuluihin, sanoo Koskinen.

Villa Ståhlström syyskuussa 2017, ennen kunnostusta. Kuva: Linus Hoffman / Yle

Hans von Rettigin rakennuttamien huviloiden kunnostaminen on opiskelijoille hieno mahdollisuus jatkaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden elämää, todetaan Turun kaupungin tiedotteessa.

– Harvoin meille tarjotaan näin uniikkeja kohteita. Opiskelijat saavat hyvää kokemusta suojeltujen rakennusten korjaamisesta, toteaa koulutuspäällikkö Koskinen.

Villa Ståhlströmin parveke Kuva: Linus Hoffman / Yle

Saaronniemen uusi asemakaava astui voimaan huhtikuussa 2016, ja se mahdollistaa Kolkan huviloiden käytön virkistys-, matkailu- ja majoitustoimintaan sekä loma-asumiseen.

Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta päätti esittää Kolkan huviloiden kunnostamista Turun kaupunginhallitukselle.