Ei enää vain poron ja madon ruokaa – pula-aika opetti suomalaiset sienestämään

"Voissa kun paistaa, saa rautanauloistakin hyvän ruuan". Muun muassa näin ajateltiin ennen sienestä, mutta valistustyö ja pula-aika opettivat suomalaiset sienestämään.

sienestys
Marinoituja kangasrouskuja lautasella.
Julia Sieppi / Yle

Sienestyskulttuuri tuli Lappiin muualta muuttaneiden mukana. Koko Suomessa merkittävä muutos sienestyskulttuuriin tapahtui 1970-luvulla, jolloin koulutettiin sienineuvojia koko maahan. Sienivalistusjärjestelmän tavoitteena oli, että jokaisessa kunnassa olisi vähintään kaksi kauppasienineuvojaa, jotka pitivät sienikursseja.

Suomalaiset syövät edelleen verraten vähän sieniä, eikä niiden ravinto- ja terveysarvoa osata arvostaa esimerkiksi samalla tavalla kuin naapurimaassa Venäjällä. Esimerkiksi Aasiassa ihmiset syövät yli 20 kiloa sieniä vuodessa, kun Suomessa syödään vain puoli kiloa henkeä kohden.

Suomen metsissä on erään arvion mukaan vuosittain kerättävissä jopa 1 000 miljoonaa (siirryt toiseen palveluun) kiloa ruokasieniä.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistotutkija Liisa Lehto kirjoittaa Sienessä (siirryt toiseen palveluun) -artikkelissaan, että suhtautuminen sienestykseen ei ole ollut myönteistä läheskään koko Suomessa. Kansanomainen tapa se on ollut lähinnä itärajalla, missä vaikutteita on otettu naapurimaasta. Torjuvinta suhtautuminen on ollut Länsi- ja Pohjois-Suomessa, joissa sieniä on pidetty halveksittuina madonlakkeina, lehmien ja sikojen ruokana tai säätyläisten herkkuina. SKS:n arkistoista löytyy sanontoja, joista sienten torjuminen käy hyvin ilmi:

Sienet ovat herroille ja marjat linnuille.

Voissa kun paistaa, saa rautanauloistakin hyvän ruuan.

Lapissa elää edelleen sanonta, että sienet ovat porojen ruokaa. Mikä on toki totta. Mutta myös Lapissa on opittu sienestämään ruokapöytää varten.

Osasyynä oli tiedonpuute

Lappiin perustettiin sieniseura vuonna 1975, jolloin siihen liittyi heti lähes sata jäsentä. Lapin Sieniseuran perustaja- ja kunniajäsen sekä pitkäaikainen puheenjohtaja Yrjö Norokorpi sanoo, että sienestys on tullut muualta muuttaneiden mukana Lappiin. Hän on itsekin muuttanut Rovaniemelle Hämeenkyröstä, jossa oppi sienestyksen salat jo polvenkorkuisena.

– Edelleenkin Lapissa kerätään vähemmän sieniä kuin etelässä. Sieniharrastus on laajentunut vuosien mittaan ja enää ei niinkään oudoksuta sienten keruuta ja käyttöä, Norokorpi sanoo.

Pula-aikana 1940-luvun lopulla Suomessa panostettiin paljon sienten käyttöön ja järjestettiin sienikursseja. Arvokas luonnonvara ja ruoka-aine haluttiin kerätä ruokapöytiin ja kannustettiin ihmisiä säilömään (siirryt toiseen palveluun), koska elintarvikkeita jouduttiin säännöstelemään.

Sienikurssitukseen ei tainnut isommin olla panoksia.

Yrjö Norokorpi

Toivo Rautavaaran väitöskirja Suomen sienisato vuonna 1947 oli käänteentekevä, kirjoittaa SKS:n arkistotutkija Liisa Lehto Sienessä-artikkelissaan. Väitöskirjassa osoitettiin, kuinka pieni osa poimintakelpoisesta sienisadosta korjattiin talteen ja syntyi iskulause: Miljoonat mätänevät metsiin. Valtakunnallinen Suomen Sieniseura ry perustettiin vuonna 1948. Seuran yhtenä tavoitteena onkin ollut sienitalouden edistäminen.

Norokorpi epäilee, että sienten käyttämättömyys ja jopa halveksunta on voinut pitkälle olla tiedonpuutetta. Lapissa panostettiin sotien jälkeen jälleenrakentamiseen.

– Sienikurssitukseen ei tainnut isommin olla panoksia, arvioi Norokorpi.

Korvasieni maistui turisteille

Rovaniemellä koulutettujen sienipoimijoiden myötä alkoi myös kauppasienitoiminta 1970-luvulla. Valion meijeri osti sieniä jonkin aikaa. Hieman pidempi historia on Lapissa ollut kuitenkin korvasienellä, jota kerättiin varsinkin Ylä-Lapissa. Norokorpi muistelee, että koko maahan verrattuna joinakin vuosina korvasieniä on kerätty kaikista eniten Inarista.

– Se oli turistien mieliruokaa, korvasienikeitto. Useat ravintolat ottivat korvasieniä vastaan, Norokorpi sanoo.

Lapin Sieniseura on pitänyt yllä korvasienikiinnostusta järjestämällä vuosittain korvasienijahdin. Seura jakaa myös tietoa korvasienistä sekä valtion mailla sijaitsevista paikoista, mistä minäkin keväänä korvasieniä voisi löytyä.

– Korvasienikartta on meillä Rovaniemen seudulla oleva ainutlaatuinen palvelu, joka järjestetään yhteistyössä Metsähallituksen kanssa, sanoo Lapin Sieniseuran puheenjohtaja Piritta Marttila.

Seura järjestää vuosittain sieninäyttelyn sekä kaikille että jäsenille suunnattuja sieniretkiä sesongin mukaan. Yksi pohjoisessa runsaana esiintyvä laji on matsutake eli tuoksuvalmuska. Nyt on suppilovahveron satokausi meneillään, ja se jatkunee aina lumien tuloon asti.

Syyskuussa Rovaniemellä järjestettiin valtakunnallinen sieniseurojen tapaaminen, jossa tutustuttiin pohjoisen lajistoon ja maastoihin.

– Saimme 364 sienilajia kerättyä 80 henkilön voimin, Marttila sanoo.