AKT luopui 13 hehtaarin ja kymmenen mökin alueesta Puumalassa – Syrjässä olevan lomakeskuksen hehku hiipui

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT luopuu 1980-luvulla rakentamastaan kurssi- ja lomakeskuksesta. Uusi yrittäjäpariskunta avaa mökkikylän kesäkuussa.

vapaa-ajan asunnot
Mannilanniemi sijaitseee Puumalan Ryhälässä, Haapaselän rannalla.
Petri Vironen / Yle

Tamperelaiset Jorma Kulmala ja Erja Rautavaara-Kulmala kunnostavat Mannilanniemen mökkejä kiivaalla tahdilla. Kymmenestä mökistä kuusi on omarantaisia. Ne tulevat vuokravälittäjän kautta käyttöön kesäkuun alussa.

Kaupan kohteena oli kokonaisuus, johon kuuluu kymmenen itsenäistä lomamökkiä, ravintola-vastaanottorakennus, sauna-kokousrakennus, asuntovaunualue ja oma jäteveden puhdistamo. Pihapiiristä löytyy myös tenniskenttä ja muun muassa minigolf- ja frisbeegolf-radat.

AKT:n 2. varapuheenjohtaja Harri Pasanen kertoo, että luopumisen taustalla on alueen hiipunut käyttö. Puumalan ja Sulkavan kuntakeskusten välillä sijaiseva alue Saimaan rannalla, mutta parinkymmenen kilometrin päässä lähimmistä palveluista.

–Vakiokävijöitä on jossakin määrin riittänyt, mutta kun eläkkeelle jääneen ravintolayrittäjän tilalle ei löytynyt jatkajaa, alue jäi vaille palveluita. Myös matkailuvaunualue jouduttiin pitämään kiinni, Mannilanniemi Oy:n toimitusjohtajana toiminut Pasanen harmittelee.

Erja Rautavaara-Kulmala ja Jorma Kulmala.
Erja Rautavaara-Kulmala ja Jorma Kulmala.Petri Vironen / Yle

AKT hankki Haapaselän rannalla olevan niemen 1980-luvulla. Se oli valmistuessaan nykyaikainen kokonaisuus, joka tarjosi mahdollisuuden jäsenten lomailuun ja liiton omien kurssien järjestämiseen. Aika on kuitenkin ajanut alueen ohi, sillä entistä useampi jäsen omistaa oman lomapaikan. Myös ulkomaamnmatkailun sekä esimerkiksi Lapin vetovoima on kasvanut.

– Mannilanniemi on nätillä paikalla, mutta sen läheisyydestä on puuttunut esimerkiksi laskettelukeskus talvisin. Ihmiset kaipaavat aktiviteetteja ympärilleen. Ymmärrän silti hyvin, että paikan myynti jää harmittamaan monia vakiokäyttäjiä, Harri Pasanen sanoo.

AKT:lle jää runsaasti eri lomavaihtoehtoja jäsenten käyttöön. Mökkejä ja lomaosakkeita löytyy muun muassa Punkaharjulta, Himoksesta, Kuusamosta, Saariselältä, Leviltä ja Ylläkseltä.

Mannilanniemeen liitolle jää 30 hehtaaria metsää ja yhdeksän rantatonttia.

Harri Pasanen on toiminut AKT:n omistajan Mannilanniemi Oy:n toimitusjohtajana.
Harri Pasanen.Petri Vironen / Yle

Ostopäätös syntyi hetkessä

Jorma Kulmala ja Erja Rautavaara-Kulmala hankkivat Mannilanniemen omistukseensa melko nopean päätöksenteon jälkeen.

– Pitäisi tietysti sanoa, että pitkän ja seikkaperäisen harkinnan jälkeen, mutta tuossa vastapäätä olevassa Partalansaaressa lomaileva tuttavapariskunta kertoi, että tällainen paikka on tulossa myyntiin. Siitä asiat etenivät nopeasti, Erja Rautavaara-Kulmala naurahtaa.

Jorma Kulmala on kiinteistösijoittaja ja entinen liikennöitsijä, Erja Rautavaara-Kulmala luopui kauneudenhoitoalan yrityksestään Tampereella vuosi sitten.

– Oli sopiva hetki elämässä tarttua tällaiseen tilaisuuteen. Työtä tässä saa kovasti tehdä, mutta paikkahan on upea. Mökkejä vuokraamme välittäjän kautta ja ravintolaan etsimme yrittäjää, Rautavaara-Kulmala kertoo.

Mannilanniemen kärjessä olevan kokous- ja saunarakennuksen Kulmalat kunnostavat luksushuvilaksi, jossa voivat viettää aikaa itse tai vuokrata tilaa vaikkapa hääpareille.