Telian ex-johtajille lahjussyytteitä

Syytettyjen joukossa on myös yhtiön entinen varatoimitusjohtaja Tero Kivisaari. Hän kiistää syytökset.

Telia
Telian logo.
Derrick Frilund / Yle

Ruotsissa kolmea entistä Telia-johtajaa vastaan on nostettu lahjussyytteet vuosia setvityssä Uzbekistan-jupakassa. Syytettyjen joukossa on myös teleyhtiön entinen varatoimitusjohtaja Tero Kivisaari. Hän oli takavuosina Telian Euraasian-johtaja.

Lisäksi syytettynä on muun muassa Telian entinen toimitusjohtaja Lars Nyberg.

Sekä Nyberg että Kivisaari kiistävät syyllisyytensä.

Syyttäjän mukaan Kivisaari ajoi Telian, tuolloisen Telia-Soneran, laajenemista Uzbekistaniin, vaikka maan korruptoituneisuus oli tiedossa. Tästä huolimatta Kivisaari esitteli idean Telian hallitukselle, ja Telia aloitti toiminnan Uzbekistanissa vuonna 2007.

Yhtiö maksoi kiertoteitse muhkeita palkkioita presidentti Islam Karimovin tyttärelle Gulnaralle saadakseen toimia siellä. Yhdysvaltojen finanssivalvonta SEC katsoo, että Telia maksoi vuosina 2007–10 ainakin 280 miljoonan euron edestä lahjuksia.

Lahjuksista lähes kahdeksan miljardin kruunun sakot ja korvaukset

Eilen kerrottiin, että teleyhtiö joutuu maksamaan 7,7 miljardin kruunun eli yli 800 miljoonan euron sakot ja korvaukset Uzbekistanin lahjusjupakan seurauksena. Yhtiö tiedotti sopineensa korvausten maksamisesta Yhdysvaltojen oikeusministeriön ja finanssivalvonnan sekä Hollannin syyttäjänviraston kanssa.

Yhdysvaltain viranomaiset tutkivat pohjoismaisen teleyrityksen toimintaa, koska sen Uzbekistaniin laajentumiseen liittyi amerikkalaisen yrityksen osto ja epäillyt lahjukset maksettiin dollareina.

Yhtiö oli eilen sitä mieltä, että saavutettu sopu merkitsee loppua kaikille Uzbekistaniin liittyville korruptiotutkimuksille.

Telia on nyttemmin vetäytynyt Keski-Aasiasta, ja nykyinen toimitusjohtaja Johan Dennelind sanoo (siirryt toiseen palveluun), ettei mitään Uzbekistanin korruptioskandaalin kaltaista voi enää tapahtua.

– Olemme tehneet kaiken voitavamme riskien minimoimiseksi, hän sanoo.

Ruotsin television SVT:n tutkivan journalismin ohjelma Uppdrag Granskning paljasti Uzbekistanin hämäryydet vuonna 2012.

Lue myös SVT: Åklagaren: Telia valde Uzbekistan trots korruption (siirryt toiseen palveluun)