Sääntömaa Saksa ja kuriton Ranska päättävät vaalien jälkeen uudesta Euroopasta – Onko Suomelle enää paikkaa Saksan kainalossa?

Saksa ja Ranska käyvät vaalien jälkeen neuvottelemaan Euroopan suunnan määritteleviä sopimuksia. Myös Suomi voi joutua liikahtamaan, vastentahtoisestikin.

Saksan vaalit
Kollaasimainen kuvituskuva, etualla Macron sekä Merkel
Yle Uutisgrafiikka

Eurooppaa jakaa yksi raja, jolla on enemmän merkitystä kuin muilla.

Se kulkee pitkin Reinin laaksoa ja halkaisee Euroopan olutpanimoiden ja viinitarhojen maihin. Luterilaiseen ja katoliseen Eurooppaan. Tiukan tilinpidon ja huolettoman rahankäytön alueeseen.

Tämä Saksan ja Ranskan välissä kulkeva rajalinja jakaa Euroopan sääntöjä kunnioittavan pohjoiseen ja kurittomaan etelään. Nyt sen yli kiidätetään diplomaattipostia, jossa kerrotaan, mitä Saksan ja Ranskan johtajat haluaisivat uudelta Euroopalta.

Suomi on lähes koko EU-historiansa toiminut tiukasti Saksan kyljessä yhteisellä talouslinjalla. Nyt näyttää siltä, että Saksa olisi valmis liikkumaan kohti tiiviimpää unionia. Sivummalta seuraava Suomi ei toistaiseksi tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella.

*Vielä keväällä kriisissä *kierinyt Eurooppa valmistautui Britannian lähtöön unionista ja odotti tulevia vaaleja. Tuuli kuitenkin kääntyi.

Ranskassa Emmanuel Macron voitti presidentinvaaleissa kansallismielisen Marine Le Penin. Mielipidetiedusteluiden mukaan Saksassa Merkel saa sunnuntaina vielä yhden jatkokauden, eikä nationalistien Vaihtoehto Saksalle (AfD) valloita ennusteiden mukaan kuin kapean siivun valtiopäivien penkkiriveistä.

EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker kuvaa vaalien jälkeistä tilannetta “mahdollisuuksien ikkunaksi”. Ja kun ikkuna aukeaa Saksan tämänpäiväisten vaalien jälkeen, mitä Macron ja Merkel suunnittelevat?

He pohtivat rahaliittoon pieniä ja isoja muutoksia: Ainakin euromaiden valtiovarainministerin tehtävä ja Euroopan valuuttarahasto voitaisiin perustaa. Kenties myös kaikille euromaille yhteinen työttömyysvakuutusrahasto? Tai jopa euromaiden budjetti, jotta euroalueen valtiovarainministerillä olisi jotain tekemistä?

Todennäköisesti nämä kaikki – ja muutakin – on kirjoitettuna Ranskan Macronin puheeseen, jonka hän pitää Saksan vaalien jälkeen tiistaina.

Saksan Merkelillä on Macronin toiveissa pitelemistä. Merkel puolueineen on ajanut tarkan euron politiikkaa, jossa kukin vastaa veloistaan.

Tiukasta talouspolitiikasta huolimatta Saksan tavoite on tiiviimpi, toimivampi ja syvempi Euroopan unioni. Rakenteeltaan Saksa on liittovaltio. Siksi maa ei Ulkopoliittisen instituutin johtajan Teija Tiilikaisen mukaan vierasta lähtökohtaa, jossa osaa vallasta käyttää valtioiden liitto.

Ranska taas edustaa Etelä-Eurooppaa, jonka budjettivajeet ja velkaantuminen ovat olleet talouskriisin vuosina muunkin Euroopan huolena.

Kyse on kaupanteosta. Kannattaako Saksan antaa Ranskalle tuuma tai pari periksi ja luvata, että taloudesta voidaan kantaa vastuuta yhdessä hiukan nykyistä enemmän? Vastineeksi Ranska ja muut etelän maat voisivat sitoutua uudistamaan talouksiaan. Se taas vakauttaisi koko unionia.

– Tilanne luo Saksalle valmiutta olla hirttäytymättä liian tiukasti omiin tavoitteisiin ja tehdä myönnytyksiä, Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen sanoo.

Saksa ja Ranska eivät voi päättää Euroopan unionin tai rahaliiton muuttamisesta yksin, vaan niiden on etsittävä liittolaisia. Siksi Suomikin pohtii nyt, kenen leiriin kannattaisi liittyä. 27 maan neuvottelupöydässä ei yksin voi saavuttaa mitään, paitsi poikkeustapauksissa.

Kuvituskuva, jossa saksa ja suomi linkittyy toisiinsa
Yle Uutisgrafiikka

Eurooppaa halkovan rajalinjan pohjoispuolella sijaitsevat Saksan lisäksi Hollanti ja Pohjoismaat. Niissä tunnetaan sukulaisuutta saksalaisten ajattelutapaan.

Rajalinjalle voi hakea selityksiä kaukaa historiasta. Moni tunnistaa asenteissa ja tavoissa juuria aina uskonpuhdistukseen asti.

Uskonpuhdistuksen kokeneita maita sanotaan kalvinistisiksi, uskonpuhdistaja Jean Calvinin mukaan. Calvin pohti uskon lisäksi muun muassa rahaa, esimerkiksi velkaantumista ja koronmaksua. Kalvinistissa maissa elää ajatus, että jokainen hoitaa taloutensa säntillisesti. Suomessa ja Saksassa kirkon uudisti aikanaan Martti Luther.

– Meillä on kulttuurinen yhteys Saksaan. Saksa on puoliksi luterilainen, ja poliittisessa kulttuurissa on paljon yhteistä, Ulkopoliittisen instituutin Tiilikainen aloittaa.

Suomen ja Saksan suhde voi Suomesta katsoen näyttäytyä erityisenä.

Entinen EU-virkamies, taloustieteen professori Sixten Korkman arvioi, että luterilaisissa maissa valtiovallalla on suurempi vastuu kuin katolisissa maissa. Korkman muistuttaa, että etelässä EU-instituutioihin luotetaan – enemmän kuin omiin.

Korkman seurasi Ranskan, Saksan ja muiden EU-maiden puheenvuoroja talousneuvostossa korkeana virkamiehenä kymmenen vuotta. Tuhansia puheenvuoroja kuunnellessaan hän tyypitteli pohjoisen ja etelän.

– Jokainen eteläeurooppalainen puheenvuoro on performanssi. Saksalaiset ja pohjoismaiset puhujat eivät puhu yhtä runsaasti ja pysyttelevät asiassa.

Suomen ja Saksan suhde voi Suomesta katsoen näyttäytyä erityisenä. Moni kokenut virkamies ja tutkija sanoo, että se on pikemminkin käytännönläheistä samaan leiriin kuulumista.

EU:n talouspolitiikkaa Brysselissä seuraavan ajatuspajan Bruegelin johtaja Guntram Wolff ei tunnista ajatusta, että Saksan suhde esimerkiksi Suomeen tai Hollantiin olisi lämpimämpi kuin vaikkapa Slovakiaan tai useisiin Välimeren maihin.

– Varmasti Saksan valtiovarainministerin ja hallituksen on helpompi löytää yhteinen linja Suomen kuin Portugalin kanssa, Wolff vertaa.

Alexander Stubb ja Angela Merkel tapaavat lumisateessa Helsingissä.
Tuolloinen pääministeri, tunnetusti hyvin Eurooppa-myönteinen Alexander Stubb ja Saksan liittokansleri Angela Merkel tapasivat Helsingissä maaliskuussa 2015.Ari Lahti / AOP

Monen suomalaispoliitikon sanavarastosta löytyy virke: "Suomi on tässä asiassa Saksan linjalla."

Suomi on tukenut Saksaa monessa asiassa, mutta on Saksakin pitänyt Suomen puolta.

Suomesta tuskin olisi tullut Euroopan unionin jäsenmaata ilman Saksan apua.

Vuonna 1994 EU-jäsenyydestä neuvoteltaessa Suomen tie uhkasi nousta pystyyn, kun puheenjohtajamaa Kreikka ei halunnut ymmärtää Suomen maatalouden erikoispiirteitä ja tukitoiveita. Saksalle taas oli etua siitä, että yhteisöön liittyisi uusia maita tasapainottamaan pohjoisen ja etelän välisiä kahnauksia.

Saksan tuki meni niin pitkälle, että neuvotteluissa Saksan edustaja pani pottuilevan kreikkalaisen järjestykseen ja hallituksensa tuella auttoi Suomen neuvottelemaan itsensä Euroopan yhteisön jäseneksi.

Suomessa moni muistaa Saksan tuen. Siksi Suomi vastavuoroisesti tuki Saksaa, kun Saksa halusi Itä-Euroopan maat unioniin.

Se, mikä Suomea ja Saksaa useimmiten yhdistää, on näkemys rahankäytöstä.

Brysselin-vuosiensa aikana Korkman huomasi, että ranskalaisten on joka tilanteessa harkittava esimerkiksi talouspykäliä erikseen, kun taas saksalaiset pitävät kurista ja säännöistä.

– Jos niitä ei noudata, niin hirteen vaan. Saksalaiset eivät halua riskien jakoa eikä yhteisvastuuta, Korkman kuvailee.

Suomesta tuskin olisi tullut Euroopan unionin jäsenmaata ilman Saksan apua.

Tarkan euron politiikka on ollut myös Suomen linja. Ulkopoliittisen instituutin Tiilikaisen mielestä tälle löytyy selitys kun katsotaan, kuka unionissa maksaa viulut.

– Sekä Saksalla että Suomella on nettomaksajan rooli. Täällä on toivottu, että viime kädessä jäsenmaat itse vastaavat veloistaan. Etelässä on ollut toiveita ihan toisenlaiseen marssijärjestykseen, Tiilikainen sanoo.

– On luontevaa, että Suomi on samaa mieltä Saksan kanssa, koska meillä on usein samat intressit. Emme halua, että siirrytään tulonsiirtounioniin, jossa kupataan rahat rikkaimmilta, Korkman tiivistää.

Suomen ja Saksan maksuosuuksia ei voi kuitenkaan suoraan verrata toisiinsa, Tiilikainen huomauttaa. Saksalaiset panevat rahojaan likoon muiden hyväksi paljon enemmän kuin suomalaiset.

Suomalaisten maksajan roolin korostaminen vaikuttaakin tilastojen perusteella aikamoiselta itsekorostukselta. Suomen nettomaksuosuus on unionin pienimpiä – saamme Brysseliin tilittämistämme rahoista takaisin lähes kaiken erilaisina tulonsiirtoina.

Tuoreimmissa vuoden 2015 tilastoissa eniten unionin kuluista maksoi Hollanti, jossa jokaista hollantilaista kohden nettomaksu oli 225 euroa. Saksalaiset taas maksoivat unionille 175 euroa.

Suomalaisten paljon kuuluttama nettomaksuosuus oli 89 euroa suomalaista kohden. Ranskalaiset panivat hekin unionin budjettiin nettona lähes yhtä paljon kuin suomalaiset, 83 euroa.

Eurooppa-neuvoston kokous Korfulla 1994-06-24. Suomen liittyminen Euroopan unioniin, Suomen liittymisasiakirjat allekirjoitetaan. Valtiosihteeri Veli Sundbäck allekirjoittaa sopimuksen, ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen, pääministeri Esko Aho allekirjoittaa sopimuksen ja ulkoministeri Heikki Haavisto.
Suomen liittyminen Euroopan unioniin vahvistettiin allekirjoituksin Korfulla kesän 1994 Eurooppa-neuvoston kokouksessa. Sopimusta kirjoittamassa valtiosihteeri Veli Sundbäck, ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen, pääministeri Esko Aho ja ulkoministeri Heikki Haavisto.Euroopan komissio

Euroopan talouskriisin aikana Saksan, Suomen ja Hollannin yhteisymmärrys näytti menevän yllättävän pitkälle.

Suomi opetti muille taloudenpitoa niin ankarasti, ettei ole vieläkään päässyt nillittäjän maineestaan.

Kreikan velkaannuttua pahasti EU-maat lainasivat sille miljardeja perustamistaan kriisirahastoista ja vahtivat, että Kreikka säästää.

Kun taloutta pelastettiin, kriisimaiden asukkaat joutuivat kärsimään ankarista budjettileikkauksista. Moni eteläeurooppalainen yhdistää edelleen tuolloisen talouskomissaarin Olli Rehnin nimeen automaattisesti sanan austerity, kurjistaminen. Suomen poliittisessa kielessä sanaa ei käytetä.

Tiukkaa linjaa tukivat yleensä Saksa, Suomi ja Hollanti.

– Suomalaiset kun ovat moralisteja, niin osoitettiin sormella kreikkalaisia. Ymmärtääkseni siitä ei ollut mitään hyötyä. Olisimme voineet pitää vähän matalampaa profiilia, Korkman manaa.

Kriisivuosina Suomen valtiovarainministerinä ollut Jutta Urpilainen tuli loistavasti toimeen saksalaisen kollegansa Wolfgang Schäublen kanssa. Sama tiukka Suomen – Saksan linja jatkui Urpilaisen jälkeenkin.

Mutta yhteinen Kreikka-politiikka voi kohta olla historiaa.

Jopa Kreikan velat voivat olla pian neuvottelupöydässä. Saksa voi vaalien jälkeen esittää Kreikan velkojen osittaista anteeksi antamista, koska Kreikka ei pysty maksamaan velkaansa takaisin, Korkman ennustaa. Kreikan velan leikkaaminen olisi Suomelle viime vuosien politiikkavalintoja ajatellen vakava paikka.

Kaikesta Saksa ja Suomi eivät ole olleet samaa mieltä.

Saksa on suuri, mutta sen koko ja vahvuus on maalle myös ongelma. Suomalainen virkamieslähde kuvaa Saksaa elefantiksi huoneessa: sen on liikuttava varovasti, koska jokaisella hännän huitaisulla tapahtuu jotain.

Elefantin varovaisuutta on ollut myös se, että usein Saksa antaa muiden hoitaa asiaansa.

Isolle maalle on ollut iloa siitä, että pienet maat kuten Suomi tekevät esityksiä, joita tietävät Saksan kannattavan. Näin Saksa yrittää välttää vaikutelmaa, että ensin keskustellaan, ja lopulta tehdään kuten Saksa sanoo.

Kaikesta Saksa ja Suomi eivät ole olleet samaa mieltä.

Saksa ei halua Nato-maana ja historian painolastin takia EU:lle omia puolustusvoimia. Suomi taas ei tukenut Saksan avointa maahanmuuttopolitiikkaa turvapaikanhakijakriisin alkaessa – myöhemmin Saksa on muuttanut turvapaikkapolitiikkaansa lähemmäs linjaa, jonka Suomikin valitsi.

Jutta Urpilainen ja Wolfgang Schäuble
Valtiovarainministerit Jutta Urpilainen ja Wolfgang Schäuble vetivät talouskriisin aikaan yhdessä tiukkaa linjaa.Olivier Hoslet / EPA

Mikä tekee Saksan ja Suomen Eurooppa-politiikan historiasta merkityksellisen näiden vaalien alla? Se, että jokin saattaa olla pian toisin.

Suomen voi olla vaikea lyöttäytyä Saksan kainaloon. Erimielisyyttä voi olla asiasta, josta tähän asti ei ole juuri tarvinnut keskustella - rahaliiton isoista linjoista.

Saksan ja Ranskan toiveissa on edistää Euroopan yhdistymistä. Neuvottelupöydälle ennakoidaan nostettavan helpompia ja vaikeampia asioita, joilla rahaliittoa rakennettaisiin eteenpäin.

Uudet ajatukset herättävät jo nyt Suomen hallituksessa lievää pakokauhua. Ei siksi, että kaikki muutokset olisivat välttämättä valtavan merkityksellisiä, vaan siksi, että hallituskolmikko on asiasta keskenään erimielinen.

*Euromaat saattavat saada *yhteisen valtiovarainministerin. Siitä, mitä hän voisi tehdä, ei ole yhteistä käsitystä, sanoo arvostetun brysseliläisen Bruegel-ajatuspajan johtaja Guntram Wolff.

Juncker ehdotti ministeriä, joka olisi yhtä aikaa komissaari ja euroryhmän puheenjohtaja.

– Hänellä ei kuitenkaan olisi merkittäviä omia resursseja eikä veronmaksajia – ei hän voisi tehdä sitä, mitä ministerit yleensä tekevät.

Mahdollisuuksien rajoissa on myös Euroopan vakausmekanismin – rahaston, johon EU-maat panivat rahaa talouskriisimaiden tueksi - muuttaminen Euroopan valuuttarahastoksi. Se voisi jakaa tukirahaa talousvaikeuksissa oleville maille ehtoja vastaan. Wolffin mukaan päätöksentekotavat ehkä muuttuisivat. Mutta koska rahasto on jo olemassa, eikä sen tehtävä olennaisesti muutu, valuuttarahasto tuskin synnyttäisi suurta riitaa.

Vaikeampia kysymyksiä voi nousta esiin, jos Ranska esittää esimerkiksi euromaiden yhteistä budjettia. Ranskassa on ollut toiveita, että budjetti voisi olla useita prosentteja maiden bruttokansantuotteesta. Luvassa voi olla myös muita yhteistä rahankäyttöä lisääviä esityksiä kuten eurooppalaisen työttömyysvakuutusrahaston perustaminen.

Uudet ajatukset herättävät jo nyt Suomen hallituksessa lievää pakokauhua.

Bruegelin johtaja Wolff seuraa sekä Saksan, Ranskan että EU:n taloudenpitoa läheltä. Hän ennustaa, että rahaliitossa valtaa siirretään jäsenmailta yhteiselle päätöksentekojärjestelmälle askel kerrallaan.

– Silti kannattaa huomata, että jos otetaan monta pientä askelta, se on yhteensä jo pitkä askel. Jos katsoo, mitä euroalueella on tapahtunut viime 10 vuoden aikana, on edetty huomattavasti: on tullut yhteisiä uusia instituutioita, on menty kohti syvempää yhdentymistä, Wolff arvioi.

Totta – vajaa vuosikymmen sitten Eurooppa joutui ennennäkemättömään velkakriisiin, joka oli vähällä romuttaa pankit ja osan euroaluetta. Vikoja korjatessaan Euroopan maat perustivat pankkiunionin ja kriisirahastot, joilla velkoihinsa uponneet ongelmamaat kiskottiin takaisin pintaan. Kriisin lauettua pankkiunioni ja kriisirahasto ovat jääneet rahaliiton pysyviksi rakenteiksi.

Martti Ahtisaari ja Helmut Kohl huippukokouksen yhteiskuvassa Lissabonissa.
Presidentti Martti Ahtisaari sai Saksan liittokanslerin Helmut Kohlin huomion Lissabonissa joulukuussa 1996.AOP

Odotuksissa on, että hyvin pian Saksan vaalien jälkeen alkaa tapahtua. Tulee esityksiä, joihin jäsenmaiden on otettava kantaa eikä unioni jää aivan nykyisille sijoilleen.

Suomalaistutkijoiden mielestä on todennäköistä, että Suomenkin on liikuttava.

– Mitä enemmän Saksa tekee myönnytyksiä Ranskan kanssa, sitä enemmän Suomi joutuu tekemään kompromisseja omista tavoitteistaan – jos aikoo pysyä mukana, Ulkopoliittisen instituutin Tiilikainen laskee.

Korkman uskoo, että Suomi voisi myöntyä ainakin valtiovarainministerin tehtävän ja Euroopan valuuttarahaston perustamiseen.

– De facto, nämä eivät ole isoja juttuja. Ihmettelisin, jos Suomi tekisi näistä ongelman.

Hän ei kuitenkaan usko, että euroalueen budjettia tullaan näkemään. Hän arvioi Saksan olevan kiitollinen, jos myös Suomi ja Hollanti vastustavat sitä.

Suomi pohtii parhaillaan, miten rahaliiton syventämiseen voisi suhtautua.

Suomessa on totuttu sanomaan, että Saksa – ja Suomi – vastustavat taloudellisen yhteisvastuun kasvattamista. Sillä tarkoitetaan, että rahaa pantaisiin nykyistä enemmän yhteiseen kassaan ja jaettaisiin eniten tarvitseville.

Ennakoiduissa uudistusehdotuksissa yhteisvastuuta lisäisivät yhteinen budjetti, yhteinen työttömyysvakuutusrahasto ja mahdollisesti myös Euroopan valuuttarahasto.

Suomikin voisi joutua panemaan näihin rahaa, joka ei välttämättä palaisi suoraan meidän rajojemme sisälle. Raha voisi silti hyödyttää Suomea, jos koko euroalue eläisi vakaammin ja vauraammin.

Ulkopoliittisen instituutin Teija Tiilikainen moittii yhteisvastuun välttäjiä puhdasoppisuudesta. Kriisin aikana yhteisvastuu ui jo sisään systeemiin - esimerkiksi kriisirahastojen ja EKP:n yhteisten varojen käytön kautta.

– On jo vähän myöhäistä puhua sitä vastaan. Finanssikriisin pahimmissa vaiheissa jouduttiin myöntämään, että Euroopan maat ovat toisistaan riippuvaisia.

Ranskan ja Saksan luonnostelemat uudistusehdotukset olisivat askelia syvenevään yhteistyöhön. Osa niistä veisi jopa kohti liittovaltiota. Liittovaltio on sana, jota EU:n vastustajat vihaavat. Osa liittovaltion kannattajistakin välttää sanomasta sitä ääneen kriitikoiden ärsyttämisen välttääkseen.

Tulee kompromisseja, joista osa suomalaisista ei pidä – eikä saksalaisistakaan.

Myös Suomen hallituksessa liittovaltio-sanan käyttöä varotaan.

*Vaikka Euroopassa on vuodettu, juoruiltu *ja vihjailtu Saksan ja Ranskan visioista jo kuukausia, Suomen hallituksen yhteistä kantaa uudistusehdotuksiin joudutaan yhä odottamaan.

Suomi vasta pohtii, miten rahaliiton syventämiseen voisi suhtautua. Virkamieslähteet taas kertovat, että hallituksella on jo lähestymistapa: se on työntänyt päänsä hiekkaan.

Hallitus suunnittelee päättävänsä suhtautumisestaan rahaliiton syventämiseen marraskuun alkupuolella. Se on viikkoja sen jälkeen, kun Ranska on kertonut aloitteensa. Se on myös viikkoja myöhemmin kuin lokakuun huippukokous, jonka käytävillä muut jäsenmaat epävirallisissa keskusteluissa mittailevat toistensa asenteita.

Rahaliiton syventämisestä päätetään 27 maan kesken joulukuussa.

Miksi Suomen on niin vaikea päättää, miltä pohjalta se lähtee neuvottelemaan muiden kanssa? Syy löytyy hallituspuolueiden välisistä erimielisyyksistä.

EU-kriittinen, perussuomalaisista lohjennut Sininen vaihtoehto on lukkiutunut hallitusohjelmakirjaukseen, jonka mukaan jokainen maa vastaa omasta taloudestaan eikä yhteisvastuuta pidä lisätä. Kokoomus olisi avoin uudistuksille. Pääministeripuolue keskusta keskittyy pitämään hallitusta koossa ja leijuu kannassaan kokoomuksen ja sinisten välillä.

Suomen pääministeri on pitänyt yhteyksiä Saksaan ja Ranskaan. Yhteistä säveltä on kerrankin löytynyt Ranskan kanssa. Ranska kun haluaa rakentaa eurooppalaista puolustusta, eikä se halua Yhdysvaltojen johtaman Naton vastaavan eurooppalaisten turvallisuudesta.

– Ranskalla on vanhan eurooppalaisen suurvallan näkökulma, Teija Tiilikainen sanoo.

Ranska on kuitenkin ydinasevalta eli lähtökohta on täysin toinen kuin Suomella. Suomi taas toivoo eurooppalaista puolustusta, koska se ei voi tai halua kuulua Natoon.

Kuvituskuva, jossa Macron vilkuttaa Merkelille
Yle Uutisgrafiikka

*Palataan vielä Eurooppaa halkovaan rajaan. *Sen ottaa esiin myös ajatuspaja Bruegelin johtaja Wolff.

Hän kuvaa, miksi Saksan on vaikea tasapainoilla linjallaan: Se yrittää ottaa huomioon niin monta asiaa – berliiniläisten, Saksan, pohjoisen ja Suomenkin edun. Toisaalta sillä on historiallinen projekti Saksan yhdistämisestä.

– Siksi tulee kompromisseja, joista osa suomalaisista ei pidä – eikä saksalaisistakaan. Mutta samalla ranskalaiset, italialaiset ja portugalilaiset eivät pidä ratkaisuista. Kyse on kompromissilinjasta. Ja periaatteessa tuo linja kulkee Saksan ja Ranskan välissä.

Brysselissä, missä unionin eteneminen olisi kriisin jälkeen helpotus, on ilmassa paljon toiveita. Wolff jarruttaa.

– Ajatus, että Saksan vaalien jälkeen otettaisiin valtava harppaus eteenpäin, on todennäköisesti ylioptimismia.

Realismia on Wolffin mielestä se, että vaalit voivat tuoda Saksaan parlamentin, jossa viidennes kansanedustajista suhtautuu hyvin kriittisesti Ranskan Macronin esityksiin. Tätä Merkel ei voi olla ottamatta huomioon neuvotellessaan uutta Eurooppaa Macronin kanssa.

Entä kansanluonteet ja kulttuurit? Niilläkin voi olla merkitystä taas seuraavien kuukausien aikana.

Ranskan ja Saksan poliittiset kulttuurit ovat hyvin erilaiset. Yhteistä on kuitenkin se, että molemmat ovat hyvin sitoutuneita Eurooppaan. Jos nämä kaksi saavat päätettyä jotakin yhdessä, ei sitä Sixten Korkmanin mielestä pidä vähätellä.

– Jos nämä maat pystyvät sitoutumaan johonkin keskenään, kaikki muutkin pystyvät, Korkman sanoo.