Kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta miestä puukotti itseään Eduskuntatalon rappusilla

Molemmat miehet on kiidätetty sairaalaan. Miehillä oli vastaanottokeskuksen myöntämä henkilöllisyyskortti.

puukotus
Poliiseja ja ambulanssi eduskunnan edustalla Helsingissä perjantaina.
Ambulanssi lähti viemään miehiä sairaalaan.Jussi Nukari / Lehtikuva

Eduskuntatalon edessä on tapahtunut puukotus.

Eduskuntatalon turvallisuuspäällikkö Jukka Savola vahvistaa Yle Uutisille, että kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta miestä tuli Eduskuntatalon portaille istumaan ja molemmat puukottivat itseään.

– Meillä alkoi juuri niihin aikoihin täysistunto ja ihan siinä vieressä on sisäänkäynti eduskuntaan. Siinä oli tuohon aikaan jonkin verran henkilöliikennettä, mutta kukaan ei ollut missään vaarassa eikä nämä henkilöt mitenkään uhanneet ketään, Savola toteaa Yle Uutisille.

Molemmilla miehillä oli vastaanottokeskuksen myöntämä keltainen henkilöllisyyskortti, Savola kertoo.

Helsingin poliisi ei vahvista Twitterissä (siirryt toiseen palveluun) miesten kansalaisuutta. Poliisin mukaan miehet puukottivat itseään todennäköisesti vatsaan, mutta poliisi ei kerro salassapitovelvollisuuden vuoksi laajemmin miesten kunnosta.

Tapaukseen ei tällä hetkellä epäillä liittyvän rikosta.

Ambulanssit nopeasti paikalla

Eduskunnassa paikalla oleva Ylen politiikan toimittaja Hilkka Säävälä kertoo, että rappusilla oli verta, mutta ambulanssi lähti nopeasti viemään loukkaantuneita miehiä sairaalaan.

– Meillä on toimiva yhteistyö Helsingin poliisilaitoksen kanssa ja poliisi oli paikalla välittömästi. Ambulanssit tulivat muutamassa minuutissa, Savola kertoo.

Tapahtuneesta ei tullut eduskuntaan etukäteen vihjettä tai varoitusta.

Poliisin mukaan Eduskuntatalon lähettyvillä järjestettiin tänään myös kurdimielenosoitus. Tämänhetkisen tiedon mukaan kurdimielenosoituksella ja puukotuksilla ei ole yhteyttä toisiinsa.

Eduskuntatalon portaat olleet perinteisesti avoimet kansalle

Vastaavanlainen tapaus on sattunut turvallisuusjohtaja Jukka Savolan mukaan Eduskuntatalon edessä kerran aiemmin, toistakymmentä vuotta sitten. Silloinkin tekijänä oli ulkomaalaistaustainen henkilö.

– Silloin oli kysymys huomion kiinnittämisestä johonkin, Savola muistaa.

Vielä Savola ei osannut sanoa, mitä tapahtunut vaikuttaa eduskunnan turvallisuusjärjestelyihin. Eduskuntatalon rappuset ovat perinteisesti olleet avoimet kaikille.

Maahanmuuttovirastolla ei vielä perjantaina ennen kahta iltapäivällä ollut kommentoitavaa tai lisätietoja tapahtuneesta.