Poliittiseksi pakotettu amerikkalaistaiteilija Robert Longo Tampereella: "Onneksi vaimoni on eurooppalainen, niin lapseni ovat vain puolihulluja"

Sara Hildénin taidemuseon syksyn tähti tekee valokuvamaisia hiilipiirroksia, eikä voi sietää rakastamaansa Amerikkaa.

kuvataide
3 Erics
Men in the Cities -teossarjasta on tullut populaarikulttuurin pysyvää kuvastoa. Se esiintyy muun muassa elokuvassa American Psycho.Sara Hildénin taidemuseo © Robert Longo

Robert Longolla on kolme poikaa. Yhden ystävä tokaisi kerran, että Longon teossarja Men in the Cities muistuttaa jotain todella tunnettua teosta.

Kyseessä on juuri se todella tunnettu teos. Vääntelehtiviä pukumiehiä kuvaavaa sarjaa on jäljitelty lukuisia kertoja. Se on noussut postmodernin taiteen ikoniksi ja se tempaisi Robert Longon kuuluisuuteen 1980-luvun alussa.

– Ei se minua haittaa, jos joku ei muista kenen teos on kyseessä. Kun kuvat kiertävät tarpeeksi kauan niistä tulee arkkityyppejä. Tekijä tavallaan menettää merkityksensä.

Vastaus on luonteva miehelle, joka on koko uransa ajan surutta ryöstänyt piirroksiinsa toisten ottamia kuvia, amerikkalaisen viihdekuvaston tuotteita ja taidehistorian suurten nimien maalauksia.

– Minun sukupolveni mielestä maalaustaide ei ollut kiinnostavaa. Valokuva oli. Käsitetaide oli uusi juttu ja me halusimme tehdä kuvia kuvista.

Robert Longo Sara Hildénin taidemusossa Tampereella
Robert Longon mielestä Amerikka jää elämänlaadussa kauas Euroopasta.Antti Eintola / Yle

Yksi kuva teki Longosta aktivistin

Vietnamin sodan vastainen liikehdintä leimahti keväällä 1970, kun Yhdysvallat laajensi sotatoimiaan Kambodžaan. Ohiossa, Kent State Universityn mielenosoituksessa vuonna opiskelijat heittelivät poliiseja kivillä. Mellakkaa rauhoittamaan tullut kansalliskaarti vastasi asein. Neljä opiskelijaa kuoli, yhdeksän haavoittui.

Kuolleista kaksi oli täysin sivullisia. Tapahtumia seurasi protestiaalto. Sen tunnukseksi nousseessa, John Filon Pulitzer-palkitussa valokuvassa (siirryt toiseen palveluun) nuori nainen itkee miehen ruumiin äärellä.

Tämä ikoninen valokuva vaikutti Robert Longon taiteeseen erityisen voimakkaasti. Se ankkuroi amerikkalaisen kulttuurin väkivaltaisen luonteen Longon toistuvaksi teemaksi ja sai hänet osallistumaan yhteiskunnallisesti.

– Kävin lukion sen pojan kanssa. Se poika ei edes ollut mitenkään poliittinen, oli varmaan paikalla vain iskeäkseen tyttöjä.

Tapauksen muistaminen saa Robert Longon kyyneliin, haastattelussa täytyy pitää tauko.

– En ole ajatellut näitä asioita aikoihin. On välillä raskasta miettiä, millaisessa maailmassa me elämme.

Hellion
- Aalto edustaa äärimmäistä voimaa, sanoo Longo. Teos sarjasta Hellion.Sara Hildénin taidemuseo © Robert Longo

Muistot ovat mustavalkoisia

Kun Robert Longo oli pikkupoika, hän näki kiinnostavat asiat mustavalkoisina; westernit, Life-lehden sisäsivujen Marilyn, televisio olohuoneen nurkassa. Television ruudusta heijastuivat ihmiset, jotka katsoivat ohjelmaa. Heijastus näkyi myös silloin, kun laite oli kiinni. Se oli Longon mielestä kiehtovaa.

Lähes kaikki Longon piirrokset on päällystetty heijastavalla lasilla ja näyttelyissä harkitaan tarkkaan, mitkä teokset peilautuvat toisistaan. Nukkuvan vauvan poskessa näkyy hävittäjälentäjän haamukuva.

– Tein kuvasarjan nukkuvista lapsista, kun nuorempi Bush oli presidentti. Olin varma, että kohta tulee ydinsota. Toivoin, että nämä lapset pitäisivät silmänsä kiinni, eivätkä näkisi, mitä pahaa maailmassa tapahtuu. Enpä silloin tiennyt, että nykyiseen presidenttiin verrattuna Bush oli melko harmiton pölvästi.

Taiteilija uskoo, että muutkin kuin hän muistavat asiat mielessään mustavalkoisina valokuvina. Longo käyttää valokuvallisuutta vieheenä, jolla kelaa katsojan tutkimaan teosta tarkemmin.

– Piirrokseni eivät kuvaa todellisuutta, vaan sitä, miltä luulemme todellisuuden näyttävän. Ne eivät ole fotorealistisia, vaan välillä hyperrealistisia, välillä taas hyvinkin suurpiirteisiä. Kun ihminen tajuaa, että kyseessä onkin hiilipiirros, hän haluaa mennä tutkimaan sitä lähempää.

Longon töissä liehuvat tähtiliput, kiiltää kromi ja karjapaimenet ratsastavat majesteettisina preerialla. Taiteilijaa itseään esittävä veistos kantaa Clint Eastwoodin asetta, sähkökitaraa ja rakettileluun käärittyä dildoa.

Americanaa on myös teosten holtiton koko. Laseineen ja raameineen monet piirroksista painavat satoja kiloja. Kun piirrosta katsoo läheltä, kaikki muu katoaa näkyvistä.

– Amerikkalaisten mielestä kaikki, mikä on isoa, on hyvää. Jos se on isoa ja kiiltävää, se on tosi hyvää, taiteilija vitsailee.

Robert Longon teos Sara Hildénin taidemusossa Tampereella
Longon omakuvapatsas syntyi ahdistuksesta, jota aiheutti sekä Amerikka, että liian nopea menestys taidemaailmassa.Antti Eintola / Yle

Ase on amerikkalainen toteemi

Teosten koko edustaa Longolle hänen omaan sitoutumistaan piirroksiin. Yhden kuvan valmistumiseen menee kuukausia. Valittu tekniikka on kapinaa kuvien pikaruokaluonnetta vastaan.

– Minusta on tärkeää hidastaa kuvia. Elämme maailmassa, jossa kuvat vaihtuvat sekuntien murto-osissa, niitä vyöryy päälle televisiosta ja netistä. On radikaalia keskittyä yksittäiseen kuvaan, tehdä sitä työläästi ja tarkkuudella.

Suuri koko mahdollistaa myös mittakaavojen törmäykset. Tokio näyttää ilmakuvassa naurettavan pieneltä – ja onkin oikeastaan särö tuulilasissa. Tiikerin pää tuntuu tunkevan läpi lasistaan, naisen jättimäiset silmät tuijottavat burkhan raosta.

- Tiikerin kasvojen kuvio on todellista abstraktia taidetta. Se pelottaa saaliseläimen niin, että se jähmettyy kauhusta, sanoo Longo.
- Tiikerin kasvojen kuvio on todellista abstraktia taidetta. Se pelottaa saaliseläimen niin, että se jähmettyy kauhusta, sanoo Longo.Sara Hildénin taidemuseo © Robert Longo

– Teen aggressiivisia kuvia tomusta, summaa taiteilija, jonka työväline on jauhettu hiili.

Suuri koko tekee näkyväksi myös kuvattujen esineiden toteemiluonteen. Vääntelehtivien miesten rinnalla roikkuu sarja aseita, joiden piippu osoittaa suoraan katsojaan. Ensin niitä ei edes käsitä aseeksi.

Aihe on hyvä esimerkki siitä, miten Robert Longo tasapainottelee abstraktin ja realistisen, henkilökohtaisen ja poliittisen välillä. Asesarjassa on mukana kaikki elementit.

Kimmokkeensa sarja sai isän tuntemasta huolesta.

– Yksi pojistani oli 14-vuotiaana pelaamassa koripalloa, kun kentällä tuli tappelu, ja joku veti aseen esiin. Poika kertoi tapauksesta ikään kuin aseessa olisi ollut jotain todella hienoa. Minä tietysti olin kauhuissani. En väitä, että pyssyt ovat pahoja, vaan kysyn katsojalta, mitä hän aseista ajattelee.

Alun perin Robert Longo päätyi piirtämään pakon sanelemista syistä. Kuvanveistäjäksi valmistunut Longo elätti itseään 1970-luvun New Yorkissa taksikuskina, varastotöillä ja tekemällä halpakopioita eurooppalaisen maalaustaiteen mestariteoksista.

Niinä vuosina taiteen reunaehdot määritti rahapula, sitten Longo teki välttämättömyydestä hyveen.

– Tein reliefejä ja veistoksia, mutta minulla ei ollut varaa materiaaleihin. Paperia sentään sattui olemaan, ja mietin, että piirretään nyt sitten, piirsinhän lapsenakin. Lopulta ajattelin, että tästä voin tehdä jotain ihan omaa. Piirrokset olivat museoissa aina jossain kellarin ruskeassa, hämärässä huoneessa.

"Amerikka ei enää ole hyvä tyyppi"

Reaganin aikana Robert Longo oli niin tympääntynyt Yhdysvaltojen poliittiseen ilmapiiriin, että muutti perheineen Pariisiin muutamaksi vuodeksi. Pitkään hän ei voinut pysyä poissa.

– Onneksi vaimoni on eurooppalainen, niin lapsemme ovat vain puolihulluja, Longo tokaisee.

Longon puoliso on saksalainen näyttelijä Barbara Sukowa, joka on tunnettu etenkin Fassbinder-rooleistaan elokuvassa Lola ja sarjassa Berlin Alexanderplatz. Sara Hildénin museossa on esillä Longon tulkinta baijerilaisesta luonnosta appiukon tilusten läheltä. New Yorkin kasvatille metsä on eksoottinen ja vaarallinen paikka.

– Elämänlaatu Euroopassa on kaikilla mittareilla paljon parempaa. Ei Amerikassa voi mennä edes metsään, se on paikka, jossa joku hullu tulee ja ampuu sinut.

Yhdysvallat sai helliä hyvän tyypin rooliaan pitkään toisen maailmansodan jälkeen, kuvailee Longo. Nyt peilissä näkyvät toisenlaiset kasvot.

– Amerikkalaiset ajattelivat, että me pelastimme Euroopan. Sitten tuli Vietnamin sota, ja jouduimme tajuamaan, että ei me niin ihania ollakaan. Obaman aikana nousi toiveikkuus, mutta samalla rasismi tuli näkyviin.

St.Louis Rams Hands up
St.Louis Rams Hands up -teos sarjasta The Destroyer Cycle.Sara Hildénin taidemuseo © Robert Longo

Kahtiajakautunut Amerikka

Syvä pettymys kotimaahan synnytti Robert Longon uusimman teossarjan The Destroyer Cycle. Siinä tähtilippu halkeaa keskeltä, amerikkalaissotilaat marssittavat vankeja kidutettavaksi Kandaharin lentokentällä ja mellakkapoliisien armeija marssii päin rasisminvastaista mielenosoitusta.

Jälkimmäinen teos on puolikas kuvaparista. Sen toisessa piirroksessa mustat amerikkalaisjalkapalloilijat tulevat kentälle kädet ylös nostettuina kuin aseiden edessä antautuen. Ja valkoinen yleisö hurraa, hymähtää teoksen taustoista kertova Longo.

Teokset syntyivät Fergusonista syksyllä 2014 alkaneiden rotumellakoiden jälkimainingeissa. Mielenosoitukset käynnistyivät, kun valkoinen poliisi ampui ryöstöstä epäillyn, aseettoman mustan nuorukaisen. Mielenosoituksissa ihmiset marssivat kädet ylhäällä huutaen poliisille, että älkää ampuko.

– Kaikissa kuvissa, joita yritin tehdä heistä, näytti siltä, että he tanssivat macarenaa. Oikea ajatus ja tunnelma löytyi jenkkifutiksesta. Kun pelaajat esitellään, he nostavat kädet ylös. Siitä tulee mieleen toisaalta antautuminen, mutta toisaalta mustien panttereiden tervehdys, jonka kaksi urheilijaa teki Meksikon olympialaisissa.

”Taide on aina poliittinen teko”

On selvää, että kyyninen ihminen ei tee sellaisia teoksia kuin Longo. Melko skeptiseltä hän kuitenkin vaikuttaa Yhdysvaltojen ja ehkä koko maailman suhteen. Taiteilija rakastaa Amerikkaa, mutta myös rakastaa vihata sitä. Etenkin juuri nyt.

Longo haluaa uskoa siihen, että Trumpin valtakausi ei kestä neljää vuotta kauempaa, jos niinkään kauan.

– Hän on todella saanut raivoni liikkeelle. Amerikka on idioottien maa. Kun ihmisiä on 350 miljoonaa, mahtuu joukkoon paljon aivan helvetin tyhmiä ihmisiä, joiden oli kai pakko voittaa nämä vaalit. Trumpin kaudella korostuu se, että Amerikka on jättimäinen liikeyritys.

Erityisen vastenmielisenä Robert Longo pitää Yhdysvaltojen asennetta muuta maailmaa kohtaan.

– Me emme tee pienintäkään yritystä ymmärtääksemme muuta maailmaa. Sen lisäksi meillä on vielä tämä kammottava ajatus siitä, että varjelemme etuamme maailmalla ja että Amerikka on maailman paras maa. Se tekee meistä todella vaarallisia. Amerikka, toisin kuin muut kansakunnat, ei ole heimo, vaan urheilujoukkue. Ja mikä on urheilujoukkueen tavoite? Voitto.

Longo painottaa, että ei halua olla poliittinen, mutta hänen on pakko olla.

– Taiteilijana minun velvollisuuteni on raportoida maailmasta, jossa elän. En voi olla piittaamatta asioista, joita näen.

Taiteen tekeminen on Longon mielestä aina poliittinen teko, sillä kyse on ilmaisunvapaudesta. Hänellä on sitä enemmän kuin monella muulla.

– Tein hiljattain kuvan luodinreiästä Charlie Hebdon ikkunassa ja toisen tanskalaispiirtäjän saamista uhkailuista. Caravaggion oli aikanaan pakko tehdä uskonnollisia teoksia, neuvostotaiteilijoiden oli pakko ylistää sosialismia, Goya joutui tekemään kuninkaiden muotokuvia. Minä saan itse valita, mistä kuvani teen.

Robert Longon teos Sara Hildénin taidemusossa Tampereella
Piirrosten mittakaava on kuin veistosten. Ne painavat jopa satoja kiloja.Antti Eintola / Yle

Ikävä Eurooppaan

Kun 64-vuotias Robert Longo oli nuori mies, hän halusi kavereineen haistattaa pitkät edellisten sukupolvien taidekäsityksille. Usko omaan tekemiseen oli niin kova, että hän ei vaivautunut edes moikkaamaan juhliinsa tullutta Andy Warholia – eihän tätä oltu edes kutsuttu kemuihin.

Alakulttuurit kukoistivat ja New Yorkin merkittävät galleriat oli laskettavissa yhden käden sormilla. Kaupungin parikymmentä nuorta taiteilijaa tunsivat toisensa ja uskoivat tekevänsä vähintään vallankumouksen.

Nyt Longon leivissä on useampikin taivaita tavoitteleva taidekoulun kasvatti. Hän epäilee, että harva löytää paikkaansa auringossa, saati tosissaan pystyy haastamaan vanhaa kaartia.

– En tajua enää koko touhua. Tuhannet taiteilijanalut yrittävät päästä esiin ja heistä monet haaveilevat vain rahan tekemisestä ja kuuluisuudesta. Taiteilijoita on kerta kaikkiaan ihan liikaa ja liikkeellä ihan hirveästi paskaa taidetta.

Jos turhautuminen ottaa lopullisesti Longosta niskalenkin, hän olisi valmis viettämään eläkepäiviään Suomessa. Vaikka Tampereella.

– On ihanaa, että en ymmärrä sanaakaan siitä, mitä ihmiset puhuvat. Tykkään ihmisten asenteesta, se muistuttaa omaani. Amerikkalaisille kaikki on aina aivan helvetin mahtavaa ja upeaa. Kun suomalaisilta kysyy, mitä he pitävät vaikka näyttelystäni, he sanovat, että on se ihan ok.

Robert Longon Sara Hildénin taidemuseolle lahjoittama Oil and Roses -teos Tampereella.
Robert Longo teki uuden version teoksestaan Oil and Roses ja lahjoitti sen Sara Hildénin museolle.Antti Eintola / Yle

Robert Longon näyttely Sara Hildénin taidemuseossa 23.9.2017–14.1.2018. Kyseessä on taitelijan ensimmäinen laaja näyttely Pohjoismaissa.