Koulujen ylijäämäruoka jaetaan vähävaraisille lapsiperheille Turussa

Arkea ja Hope ry jakavat yhteistyössä Turun kouluista ylijääneitä lounaita valituille perheille.

kouluruoka
kouluruokailua
Jyrki Lyytikkä / Yle

Turussa ruokapalveluja tarjoava Arkea Oy ryhtyy lahjoittamaan kouluista ylijäänyttä ruokaa vähävaraisille lapsiperheille Turussa. Ruuan jakaminen toteutetaan yhteistyössä valtakunnallisen hyväntekeväisyysjärjestö Hope ry:n kanssa.

– Ylijäämäruoan jakaminen apua tarvitseville on keino tehdä hyvää ja samalla välttää ruoan päätymistä biojätteeksi. Kouluruoan jakelu nimenomaan lapsiperheille on järkevää, sillä kouluruoka on suunniteltu ravitsemuksellisesti erityisesti lapsille ja nuorille, sanoo Arkean palvelujohtaja Paula Juvonen tiedotteessa.

Hope ry valitsee asiakasperheet ja koordinoi avustustoimintaa. Hope ry:n nimeämät perheet saavat noutaa ylijäämäruokaa oman alueensa koulusta ruokailuajan päätyttyä. Ruoka jaetaan perheille vastikkeetta.

– Avun tarvitsijoita on paljon, ja asiakasmäärämme ovat kasvaneet hurjasti viime aikoina. Kouluruoan jakelun kautta saamme helpotettua monen asiakasperheemme tilannetta, sanoo Hope ry:n Turun tiiminvetäjä Arja Heinonen.

Ylijäämäruoan jakaminen kouluista alkaa maanantaina 9. lokakuuta.

Arkea Oy on jo pitkään lahjoittanut isoimmista kouluista ylijäämäruokaa Turun Katulähetykselle, joka jakaa ruokaa vähävaraisille henkilöille kaksi kertaa viikossa. Arkean yhteistyö Turun Katulähetyksen kanssa jatkuu edelleen normaalisti.