Vanhalla maalauksella voi olla yllättävä historia: paljas alapää on saatettu peittää jälkikäteen esimerkiksi kukkasilla

Vanhoilla maalauksilla voi olla takanaan kymmeniä konservointikertoja, joiden aikana niitä on paikkailtu, korjattu, siistitty ja joskus jopa sensuroitu.

konservointi
Maalauskonservaattori Veera Lopez-Lehto konservoi Hannu Lukinin maalausta.
Oulun taidemuseon maalauskonservaattori Veera Lopez-Lehto konservoi Hannu Lukinin maalausta. Marko Siekkinen / Yle

Oulun taidemuseon koservaattorien työtilassa on taideteoksia, jotka ovat joko tulossa tai menossa jonnekin. Osa on valolta suojattuja, toiset kirkkaiden lamppujen alla.

Maalauskonservaattori Veera Lopez-Lehdolla on työn alla isokokoinen Hannu Lukinin teos vuodelta 2004. Sen reunassa on repeytymiä ja paksu maalikerros on alkanut paikoin irtoilla.

Konservaattori Veera Lopez-Lehto restauroi vaurioitunutta maalausta.
Veera Lopez-Lehto restauroi eli korjaa maalaamalla Kirsti Muinosen maalaukseen syntynyttä naarmua.Marko Siekkinen / Yle

Lopez-Lehdon työ on saattaa teos sellaiseen kuntoon, että se säilyy tulevillekin sukupolville. Ilman konservointia maalaus rapistuisi ja lopulta tuhoutuisi.

Töitä ei lähdetä parantelemaan, vaan taideteoksille tehdään vain tarvittava. Museoista teoksia ei myöskään haluta lähettää korjattavaksi itse taiteilijalle, vaikka hän olisikin elossa, Lopez-Lehto kertoo.

– Taiteilijalle voi tulla kiusaus muuttaa työstä jotain, ja silloin se ei olisi enää sama teos. Tarvittaessa taiteilijoilta voidaan kysyä neuvoa työn korjaamiseen.

Taiteilijalle voi tulla kiusaus muuttaa työstä jotain.

Veera Lopez-Lehto

Näin uusien teosten kunnostaminen ei ole mitenkään harvinaista, kertoo Oulun taidemuseon amanuenssi Tarja Kekäläinen. Kaikki museoon hankittavat työt menevät ensin konservaattorin tarkastettavaksi, minkä jälkeen niille tehdään tarvittavat huoltotyöt – iästä riippumatta.

Maalauksia esimerkiksi puhdistetaan, niistä korjataan repeytymiä, restaurointimaalataan vaurioituneita kohtia, lasitetaan tai niille voidaan vaihtaa taustamateriaaleja. Kaikkien toimenpiteiden tavoitteena on lisätä teoksien ikää.

Vanhojen mestarien teokset ovat säilyneet hyvin

Ateneumin taidemuseon johtava konservaattori Kirsi Hiltunen sanoo, että nykytaiteen ja vanhemman taiteen välillä on osin havaittavissa laadullisia eroja, jotka vaikuttavat teosten säilymiseen.

Taideteos konservaattorin pöydällä
Konservaattorin tehtävä on esimerkiksi puhdistaa teos ja korjata halkeamia kiinnittämällä värit uudestaan. Taustalla näkyvät, voimakkaassa sivuvalossa otetut kuvat auttavat konservaattoria paikallistamaan kuprut ja halkeamat.YLE / Anna Sirén

Esimerkiksi Suomen taiteen kultakauden eli vuosien 1880–1910 ajan taiteilijat olivat pääsääntöisesti akateemisesti koulutettuja, ja heidän teoksensa olivat teknisesti oikein rakennettuja. Se on auttanut teoksia säilymään hyvin tähän päivään asti.

Nykyaikana taiteilijoiden koulutustausta vaihtelee. Myös materiaalien käyttö on vapaampaa, ja taiteilija voi jopa tietoisesti tehdä teoksen, jonka ei ole edes tarkoitus säilyä pitkään.

– Tämän perusteella ei voi kuitenkaan sanoa, että vanha taide olisi hyvää ja uusi huonoa. Nykyään on ihan sallittua tehdä teoksia, jotka eivät kestä aikaa.

Nykyään on ihan sallittua tehdä teoksia, jotka eivät kestä aikaa.

Kirsi Hiltunen

Maalaus voi rapistua pois muutamassa vuodessa, jos työhön käytetyt materiaalit eivät sovi yhteen. Taulun eri kerrokset voivat jopa hylkiä toisiaan. Tämä voi olla myös taiteilijan tarkoitus ja osa teosta.

Taiteilijoiden haastattelut ja töiden dokumentointi ovatkin nykyään tärkeä osa konservaattorien työtä. Niiden perusteella tiedetään, miten taiteilija toivoo työtään kohdeltavan ja kuinka isoja korjauksia niihin voi tehdä.

Helene Schjerfbeck Pikkusiskoaan ruokkiva poika (1881). Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo.
Helene Schjerfbeckin teos Pikkusiskoaan ruokkiva poika on maalattu vuona 1881.Yehia Eweis / Kansallisgalleria

Kultakauden töiden konservointi on helpompaa, sillä niiden kunnossapitämiseksi on ajan saatossa muotoutunut vakiintuneet tavat. Kirsi Hiltunen mainitsee esimerkkinä Helene Schjerfbeckin teoksen Pikkusiskoaan ruokkivan pojan vuodelta 1881. Sen huoltotoimista löytyy ensimmäinen kirjaus vuodelta 1914. Silloin teos on pintapuhdistettu. Sen jälkeen siitä on esimerkiksi korjattu repeytymä, joka on sittemmin haurastunut ja kaipaa nyt uusimista.

Tavoitteena työn jälki, jota kukaan ei huomaa

Lopez-Lehto istuu konservaattorien työtilassa, ottaa liimaseosta pienen pienellä pensselillä ja kiinnittää irtoamassa olevaa maalipalaa. Perinteisten pensselien lisäksi konservaattorilla on käytössään erilaisia kemikaaleja sekä erikoistyökaluja, kuten pieni lämmitin, jolla liiman saa kuivumaan nopeammin.

Tärkeimpänä työkaluna hän pitää kuitenkin päätään. Sillä tehdään päätökset, mitä kullekin työlle tehdään. Arvokkaan työn säilyttämiseksi kannattaa käyttää enemmän aikaa kuin sellaiseen teokseen, jolla rahallista arvoa ei juuri ole. Suuritöisen teoksen entisöintiin voi kulua aikaa pari kuukautta, Lopez-Lehto sanoo.

Maalauskonservaattori Veera Lopez-Lehto konservoi Hannu Lukinin maalausta.
Hannu Lukinen taideteos Perttu vuodelta 2004 kaipaa jo kunnostusta.Marko Siekkinen / Yle

Töihin ei haluta tehdä peruuttamattomia korjauksia, sillä ajan mittaan materiaalit voivat käyttäytyä niin, että ne alkavat näkyä. Esimerkiksi restaurointimaalauksissa käytettävä väriaine on sellaista, että sen saa taulusta tarvittaessa pois.

Joskus maalauksille ei kannata tehdä mitään. Esimerkiksi jos vaurio on kovin iso, eikä tiedetä, mitä puuttuvassa kohdassa on ollut.

– Isoja puutosalueita ei aleta arvailla, vaan jätetään mieluummin tekemättä ja suojellaan teos isommilta vaurioilta, Lopez-Lehto sanoo.

Vanhoilla teoksilla takanaan jopa kymmeniä konservointeja

Kirsi Hiltusen mukaan maalauksille ei voi määritellä maksimi-ikää. Esimerkki kirkkotaiteessa on säilynyt teoksia aina tuhatluvulta asti. Teosten säilyminen riippuu pitkälti siitä, kuinka niitä on säilytetty ja kuljetettu paikasta toiseen.

Yleinen harhaluulo on, ettei uusille teoksille tarvitse tehdä mitään.

Kirsi Hiltunen

Oikein vanhoilla teoksilla voi olla takanaan jopa kymmeniä konservointikertoja. Joskus konservaattorin käsiteltäväksi voi tulla myös satavuotias maalaus, jolle ei ole tehty mitään ja joka on silti hyvässä kunnossa.

– Toisaalta korjattavaksi voi tulla päivän vanha maalaus. Yleinen harhaluulo on, ettei uusille teoksille tarvitse tehdä mitään.

Konservointien ja restaurointien jäljiltä maalaukset ovat voineet myös muuttua. Esimerkiksi ihmisen alastomuuteen on suhtauduttu eri aikoina eri tavoilla. Alastonkuviin on voitu jälkikäteen maalata esimerkiksi vaatteita tai kukkia intiimialueiden päälle, jotta ne eivät olisi olleet siveettömiä. Näiden kohdalla konservaattori joutuu miettimään tarkkaan, mitä teokselle kannattaa tehdä, Hiltunen sanoo.

Piilossa tehdystä työstä saa harvoin kiitosta

Konservaattorin työ on usein pientä piperrystä ja vaatii rautaista keskittymiskykyä. Työ on myös yksinäistä ja päätökset käytettävistä tekniikoista ja materiaalivaloinnoista pitää tehdä itse. Joskus on kuitenkin hyvä konsultoida muitakin asiantuntijoita, kuten historioitsijoita, Lopez-Lehto sanoo. Motivaatio työhön löytyy halusta saada taideteokset säilymään myös tulevaisuudessa.

– Kiitosta hyvin tehdystä konservoinnista tai restauroinnista saa harvoin, Lopez-Lehto sanoo.

Konservaattori Veera Lopez-Lehto pensseli kädessään.
Veera Lopez-Lehto on tyypillinen tämän päivän konservaattori, pätkätöitä tekevä nuori nainen.Marko Siekkinen / Yle

Lopez-Lehto puhuu mielellään työstään, sillä hän uskoo, että ammattikunnan arvostus nousee, jos ihmiset tietävät mitä konservaattorit tekevät.

– Esimerkiksi satoja vuosia vanhoja maalauksia ei olisi enää olemassa ilman konservaattoreita, ne olisivat jo haihtuneet ilmaan, Lopez-Lehto sanoo.

Konservaattori pitää taideteokset kunnossa

Myös Tarja Kekäläinen pitää konservaattorin työpanosta erittäin tärkeänä osana teosten säilymisen kannalta.

– Oulussa esimerkiksi veistoksille on tehty paljon ennaltaehkäisevää huoltotyötä ja sen vuoksi ne ovat säilyneet paremmassa kunnossa kuin monissa muissa kaupungeissa, Kekäläinen sanoo.

Konservaattoreiden työnkuva on laaja. Tarvittaessa he vaikka puhdistavat patsaita linnun kakasta, mutta pitävät myös huolta museoiden kokoelmista, pakkaavat näyttelyihin lähtevät työt ja pitävät kirjaa teosten kunnosta.

Entä mikä on maalauskonservaattori Veera Lopez-Lehdon mieluisin työtehtävä?

– Repeämien korjaaminen.

Niitä on odottamassa myös Lukinin teoksessa, mutta ensin täytyy tehdä alta pois muut korjaustoimet.