Puukottajan nähnyt kansanedustaja: Aseistetut vartijat ympäri vuorokauden Eduskuntataloon

Eduskuntatalon portailla itseään puukottaneet nähnyt Tom Packalén haluaa aseelliset vartijat eduskuntaan.

Tom Packalén
Tom Packalén
Tom PackalénYle

Perussuomalaisten kansanedustaja sattui paikalle, kun eduskuntatalon portailla itseään puukottaneet kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta miestä saivat ensiapua ambulanssissa poliisien ympäröiminä.

– En usko, että heillä oli tarkoitus tappaa itsensä, vaan vain osoittaa mieltään, Packalén arvelee.

Hän on huojentunut, että teot eivät osuneet kehenkään ulkopuoliseen.

– Hienoa, että se ei kohdistunut kehenkään täällä olevaan.

Packalénin mukaan tekopaikka eduskuntatalon portailla varmaankin valikoitui sen näkyvyyden perusteella.

– Täällä saa paljon julkisuutta, Packalén sanoo. Hän muistuttaa, että eduskuntatalolla on merkittävä, näkyvä ja symbolinen arvo.

Teot saavat Packalénin pohtimaan eduskunnan turvajärjestelyjä. Packalén on ammatiltaan komisario Helsingin poliisissa.

Hän esittääkin, että taloa vahtisivat joko aseistetut vartijat tai poliisit ympäri vuorokauden - tai ainakin silloin, kun talossa on kansanedustajia.

Hänestä aseistettujen vartijoiden vaatiminen ei ole mitenkään ylilyönti, sillä aseistetut vartijat ovat jo muualla arkipäivää.

– Kaikissa muissa maissa näin on. Olemme varmaankin harvinainen parlamentti siinä mielessä että meillä ei ole aseistettuja vartijoita tai poliiseja täällä säännöllisesti.

Andersson: Mikä epätoivo

Myös vasemmistoliiton puheenjohtaja ja kansanedustaja Li Andersson on pahoitellut puukotustapausta.

Andersson kirjoittaa Twitter-palvelussa olevansa surullinen tapahtuneen johdosta.

– Todella surullista. Mikä epätoivo, hän kirjoittaa viitaten teot tehneiden nuorten miesten ilmeiseen tai mahdolliseen tilanteeseen.

Molemmilla miehillä oli vastaanottokeskuksen myöntämä keltainen henkilöllisyyskortti, kertoo eduskuntatalon turvallisuuspäällikkö Jukka Savola.

Helsingin poliisi ei vahvista miesten kansalaisuutta.

*Lue myös: *

Kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta miestä puukotti itseään Eduskuntatalon rappusilla