Ranskan presidentin Pariisissa tavannut Sipilä: Ehdotuksia ei pidä ampua heti alas

Ranskan presidentti Emmanuel Macron esitteli Suomen pääministeri Juha Sipilälle kunnianhimoisia suunnitelmiaan EU-yhteistyön tiivistämiseksi. Macron ja Sipilä keskustelivat Pariisissa myös Suomen hallituksen kiky-kokemuksista ja ranskalaisia suututtaneista Nokian irtisanomisista.

Juha Sipilä
Juha Sipilä ja Emmanuel Macron tapasivat Élysée-palatsilla perjantaina.
Juha Sipilä ja Emmanuel Macron tapasivat Élysée-palatsilla perjantaina.Patrick Kovarik / AFP

PariisiRanskan presidentti Emmanuel Macron ja Suomen pääministeri Juha Sipilä etsivät Pariisissa yhteistä näkemystä Euroopan talous- ja rahaliiton tiivistämisestä. Macron raotti Sipilälle kunnianhimoisia aikeitaan unionin uudistamiseksi ja pyrki perustelemaan näkemyksiään rahaliiton tiivistämisen hyödyistä.

Tähän asti Suomi ja Ranska ovat olleet esimerkiksi yhteisvastuiden kasvattamisen suhteen hyvin eri linjoilla.

– On tärkeää, että jäsenmaat hoitavat ensin taloutensa kuntoon. Riskejä pitää merkittävästi alentaa ennen kuin voidaan ottaa seuraavia askeleita, pääministeri Sipilä kommentoi.

Macron tulee esittelemään ehdotuksensa EU:n uudistamisesta ensi viikolla heti Saksan vaalituloksen selvittyä. Pöydälle saattaa tulla esimerkiksi esitys EU-alueen yhteisestä valtiovarainministeristä ja eurobudjetista.

Sipilä kuuli Macronin aikeista siis ensimmäisten joukossa. Hän lupasi, että esitykset tulevat olemaan erittäin kekseliäitä.

– En minä lähde vielä ampumaan alas mitään. Macronin esityksistä syntyy varmasti kiivasta keskustelua, mikä on tarkoituskin, Sipilä sanoi.

Suomen kiky-kokemukset kiinnostivat Macronia

Sipilä kertoi Macronille myös kokemuksiaan vuoden alussa voimaan tulleesta kilpailukykysopimuksesta.

Juha Sipilä tapasi Emmanuel Macronin 22.09.2017.
Presidentti Macron ja pääministeri Sipilä seurueineen neuvottelemassa.Juha Nurminen / Yle

Suomen talousuudistukset kiinnostivat presidentti Macronia, joka allekirjoitti aiemmin perjantaina työelämän joustoja lisäävän uudistuspaketin.

Sipilän esittelemät graafit ja kaaviot kuulostivat tehneen Ranskan presidenttiin vaikutuksen.

– Olen vaikuttunut Suomen saavutuksista, talouden kehitys on ollut nopeaa. Ranskan ja Suomen tilanteet ovat toki erilaisia, mutta päämäärä on sama, Macron totesi.

Sipilä puolestaan muistutti reformien raadollisuudesta. Sekä hänen että Macronin kansansuosio kun on kilpailukykypakettien myötä pudonnut.

– Kerroin presidentti Macronille omaan kokemukseeni vedoten, ettei tehtävä tule olemaan helppo, Sipilä sanoi.

"Nokia ei kunnioita sovittuja ehtoja"

Ristiriitoja liittyi sen sijaan Nokian toimintaan Ranskassa. Macron sanoi olevansa hyvin tyytymätön Nokian aikeisiin vähentää satoja ranskalaisia työpaikkoja.

– Nokia ei kunnioita ehtoja, jotka neuvoteltiin Ranskan hallituksen kanssa. Ilmaisin asiasta huoleni Suomen pääministerille, Macron sanoi.

Macron toimi talousministerinä, kun Ranska hyväksyi verkkoyhtiö Alcatel-Lucentin myynnin Nokialle.

Hymyn huulille toi kuitenkin Sipilän tuliaisiksi jalkapalloseura Rovaniemen palloseuran pelipaidan. Olympique de Marseille -seuraa aktiivisesti kannattava ja Ranskan maajoukkueen peleissä usein nähty Macron oli lahjasta silminnähden otettu.

– Tämä pelipaita sopii täydentämään kokoelmaani, Ranskan presidentti kiitteli.