Analyysi: Saksan vaalien suurin maanjäristys oli äärioikeiston AfD:n selvä vaalivoitto

Ylen Eurooppa-kirjeenvaihtaja Sampo Vaarakallio ruotii Saksan vaalituloksen seurauksia.

Saksa
Alice Weidel ja Alexander Gauland
Äärioikeistolaisen AfD-puolueen kärkiehdokkaat Alice Weidel (vas.) ja Alexander Gauland ovat kampanjoineet maahanmuuttovastaisilla teemoilla.Carsten Koall / EPA

BERLIINI Saksan vaaleissa kävi osin niin kuin odotettiin. Mutta suurin maanjäristys tuli siitä, että Vaihtoehto Saksalle, AfD, sai lopulta niin selvän vaalivoiton.

Liittokansleri Angela Merkel saa jatkaa liittokanslerina neljännen kauden, mutta huomattavasti heikentyneenä.

Martin Schulzin johtamat demarit tekivät odotetun johtopäätöksen: suuri koalitio kristillisdemokraattien kanssa on nyt ohi.

Demarit laskivat, ettei neljä lisävuotta Merkelin koalition takuumiehenä ole puolueelle enää mahdollista. Omaa linjaa ja tavoitteita on nyt pohdittava oppositiossa.

Demareiden ajatus on ollut luonnollisesti myös se, että opposition suurin puolue ei voi olla Vaihtoehto Saksalle. Demarit eivät halua antaa äärioikeistolle opposition voimakkaimman ryhmän asemaa. Tuskin sitä tahtoo Merkelkään.

Vaalien varsinainen poliittinen muutos on Saksassa siis se, että äärioikeisto nousee nyt ryminällä liittopäiville. Maahanmuutto- ja islam-vastainen AfD-puhe saa nyt aivan uuden kaiun, kun se siirtyy liittopäivätalon seinien sisälle.

Natsi-Saksan peruilta Saksassa voidaan kieltää epädemokraattiset ja järjestelmää uhkaavat liikkeet. Merkille pantavaa on, että osa AfD:n äänekkäistä puhujista käyttää kieltä, joka on Saksan perustuslain kannalta kyseenalaista.

Osa on puheissaan tahtonut vähätellä Saksan natsimenneisyyttä, ja osa jopa osin nostalgisoi sitä. Myös rasistinen ja tiettyjä ulkomaalaisryhmiä halventava puhe on muutamille AfD-poliitikoille arkipäivää.

Näitä puheita oikeusoppineet joutuvat nyt panemaan entistä tiiviimpään tarkkailuun. Eri asia on sitten se, mikä osa näistä puheista lopulta tulee parlamenttiin asti, mikä jää liittopäivätalon ulkopuolelle puhtaasti omien kannattajien korvin kuultaviksi.

AfD:n muassa kantautuu toinenkin poliittinen viesti. Se on nyt kanavoinut oikeistopopulistisen protestin samalla tavalla kuin niin monessa muussakin Euroopan maassa on viime vuosina tapahtunut.

Osa Saksan protestista menee Merkelin piikkiin. Osaa kansasta Merkelin pitkä hallitusvalta väsyttää. Erityisesti kahden vuoden takainen avoin maahanmuuttopolitiikka jätti kaunaa Merkeliä kohtaan.

Osa AfD:n äänestäjistä tuntee samaa epävarmuutta huteran tulevaisuuden edessä kuin niin moni muukin eurooppalainen. Työpaikkojen ja kokonaisten alojen katoaminen globaalin talouden kylkiäisenä pelottaa.

Tässä tunnetilassa oikeistopopulistisen viestin kansallismielinen perusvire viehättää.

Mihin hallituskoalition vaalien tulos lopulta johtaa, on todennäköisesti pitkien hallitustunnustelujen takana. Alkaa hallituksen muodostamisen pitkä marssi.

Saksan liittokansleri ja CDU:n puheenjohtaja Angela Merkel puhui kannattajilleen vaali-iltana puolueen päämajassa Berliinissä 24. syyskuussa.
Saksan liittokansleri ja CDU:n puheenjohtaja Angela Merkel puhui kannattajilleen vaali-iltana puolueen päämajassa Berliinissä 24. syyskuussa. Pawel Kopczynski / AFP

Kun demarit ovat nyt asemoineet itsensä ulos, ei vaihtoehtoja toisaalta monta jää.

Kristillisdemokraattien ja takaisin liittopäiville nousevien vapaiden demokraattien, FDP:n varaan voi jotain rakentaa, mutta se ei vielä riitä enemmistöön liittopäivillä.

Vihreät tarvittaisiin mukaan. Vihreiden ja vapaiden demokraattien talouspoliittiset ja Eurooppa-poliittiset linjaukset ovat vaikea sovittaa yhteen.

Siinä tarvitaan Merkelin kokemusta.

Lue lisää:

Analyysi: Merkel kärsi tappion Saksan johdossa, ja se voi olla hankalaa suomalaisillekin

Nuorena Angela Merkel asui vallatussa talossa eikä tanssinut bileissä – Vaatimaton fyysikko kipusi huipulle älyllä, sinnikkyydellä ja tuurilla

Yle seuraa vaalien tulosta hetki hetkeltä