Tutkijat Saksan vaalituloksesta: Merkelin puolueen kannatuksen lasku yllätti – Saksan suunta ei kuitenkaan muutu

Tutkijan mukaan äärioikeistolaisen AfD:n näkyvyys on tulevaisuudessa suurempaa, koska puolue on liittopäivien jäsen.

Saksa
Ylen aamu-tv: Saksan vaalitulos
Ylen aamu-tv: Saksan vaalitulos

Suomalaistutkijat pitävät Saksan sunnuntaisten liittopäivävaalien suurimpana yllätyksenä liittokansleri Angela Merkelin luotsaaman CDU-puolueen kannatuksen merkittävää laskua.

Merkelin puolue voitti vaalit saaden 33 prosenttia äänistä.

– Merkelin puolueen kannatuksen lasku oli merkittävää vaaleissa jo mielipidemittaustenkin valossa. Liberaalit tulivat rytinällä takaisin, mutta myös vihreät onnistuivat, sanoo yliopiston lehtori Kimmo Elo Helsingin yliopistosta Ylen aamu-tv:n haastattelussa.

Äärioikeistolainen Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD) puolestaan nousi liittopäiville liki 13 prosentin kannatuksella. Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Tuomas Iso-Markun mukaan kyseessä on iso muutos, joka on merkittävä niin puolueelle itselleen kuin Saksalle.

– Heidän näkyvyytensä tulee olemaan korkeampaa luokkaa kuin tähän asti. Käytössä on erilaiset resurssit, kun he ovat liittopäivien jäsen, sanoo Iso-Markku.

Hänen mukaansa Saksan poliittinen suunta kokonaisuudessaan ei äärioikeistolaisen AfD:n vaikutuksesta muutu. Yliopiston lehtori Kimmo Elon mukaan AfD:ta ei voi myöskään eristää parlamentaarisesta työstä.

– Se ei olisi strategisesti järkevää. Heidät pitäisi haastaa asiakysymyksissä ja pyytää perustelemaan kantansa, ja sitä kautta osoittamaan, missä kohdin heidän ohjelmassaan on heikkouksia, sanoo Elo.

– Kyseessä on 13 prosentin puolue, ja vaikka se on merkittävä tulos niin se ei tarkoita, että se olisi kovin suuri poliittinen voima Saksan puoluekentässä, sanoo Iso-Markku.

Lue myös:

Mitä Merkelin laiha vaalivoitto tarkoittaa Saksalle, Euroopalle ja Suomelle? – Tässä analyysit ja arviot yhtenä pakettina

Saksan vaalitulos vahvistettu – CDU suurin

Analyysi: Merkel kärsi tappion Saksan johdossa, ja se voi olla hankalaa suomalaisillekin

Analyysi: Saksan vaalien suurin maanjäristys oli äärioikeiston AfD:n selvä vaalivoitto