Mannerheim uumoili natsi-Saksan itärintamalle vaikeuksia jo loppukesällä 1941

Saksalaiskenraalin sotapäiväkirja tuo uutta valoa Suomen ja Saksan sotilasjohdon suhteisiin.

Carl Gustaf Emil Mannerheim
Adolf Hitler kättelee marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimia.
Saksan valtakunnankansleri Adolf Hitler vieraili Suomessa marsalkka Mannerheimin 75-vuotispäivänä. Adolf Hitler (selin) kättelee marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimia. Takana everstiluutnantti Ragnar Grönvall ja oikealla kenraali Waldemar Erfurth, kenraali Wiljo Einar Tuompo ja kenraali Paavo Talvela (tekevät kunniaa).SA-kuva

Marsalkka Mannerheim näki ensimmäiset merkit Saksan sotavoimille itärintamalla häämöttävästä tappiosta jo syksyllä 1941. Tämä käy ilmi ylihuomenna keskiviikkona julkistettavasta saksalaiskenraali Waldemar Erfurthin sotapäiväkirjan suomennoksesta. Jalkaväenkenraali toimi yhteysupseerina Suomen päämajassa Mikkelissä jatkosodan aikana – eli hän oli Hitlerin suora linkki Mannerheimiin.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Mannerheim toi varovasti esille epäilyn, että yhteisen saksalais-suomalaisen sodankäynnin tärkein sopimuskohta ”tapaaminen Syvärillä” ei ehkä saksalaisen aseveljen puolelta pidäkään. Mannerheimin tarkkanäköinen silmä havaitsi jo hyvin varhain, että itärintaman tilanteen kehitys oli pahasti hämärän peitossa eikä ollut lainkaan varmaa, että ratkaiseva voitto Leningradin alueella olisi saavutettavissa. Tästä suomalaisesta realismista seurasi, että hän tarkasteli yhteisen saksalais-suomalaisen sodankäynnin jatkoa varovaisen skeptisesti.

Lainaus Erfurthin tekstistä on päivätty 27.8.1941 – eli vain pari kuukautta Operaatio Barbarossan käynnistymisen jälkeen. Operaatio Barbarossa oli peitenimi natsi-Saksan ja sen liittolaisten suurhyökkäykselle Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941. Päiväkirja paljastaa, että myös Suomen armeijan toiminta oli kytketty tiiviisti osaksi saksalaisten kokonaissuunnitelmaa, jonka tavoitteena oli Neuvostoliiton ja bolshevismin hävittäminen maan päältä.

– Siinä oli kaksi pääkohtaa: ensinnäkin päävoimilla hyökkäys Syvärille Itä-Karjalaan, ja sitten suomalaisen joukon toiminta Pohjois-Suomessa saksalaisten apuna – eli hyökkäykset Muurmannin radalle ja Muurmanskiin, näin kuvailee Erfurthin päiväkirjan suomentanut valtiotieteen tri, eversti evp. Pekka Visuri.

Visuri sanoo YLE:n MOT-ohjelmalle antamassaan haastattelussa, että hyökkäyksen alkuvaihe sujui täysin saksalaisten ja suomalaisten yhteisen sotasuunnitelman mukaisesti. Vielä keskikesällä aseveljeys kukoisti. Ensimmäiset vaikeudet ilmaantuivat elokuussa 1941.

– Ja syksyn mittaan vaikeudet sitten kasvoivat – ja ennen muuta hyökkääjien tappiot lisääntyivät. Tämä koskee myös Suomen armeijaa: tappiot olivat todella raskaat, sanoo Visuri.

Kenraali Erfurth (takana) autossaan Viipurin alueella.
Kenraali Erfurth (takana) autossaan Viipurin alueella.M. Pietinen / SA-kuva

Leningradin kohtalosta suurin kiista

Kiistoja aseveljien välille syntyi erityisesti siitä, mitä tehdään Leningradin suhteen. Saksan päämaja vaati suomalaisia jatkamaan hyökkäystä myös Leningradin suunnalla yli etukäteen sovittujen tavoitteiden. Mannerheim ei kuitenkaan taipunut saksalaisten painostukseen. Hän vetosi Suomen armeijan suuriin tappioihin sekä sotilaallisten resurssien riittämättömyyteen.

– Ja tämä oli ensimmäinen suuri intressiriita, jota Suomen hallitus ja ylipäällikkö Mannerheim eivät halunneet hyväksyä – että Suomi lähtisi osallistumaan hyökkäykseen kohti Leningradia, Visuri sanoo.

Erfurthin päiväkirjamerkinnöistä välittyy kuva, jonka mukaan Mannerheim oli Suomen päämajan ylimmästä sotilasjohdosta ainoa, joka uskalsi sanoa vastaan saksalaisille.

– Mannerheim pystyi tasavertaisesti neuvottelemaan asioista. Saksalaiset eivät päässeet sanelemaan, vaikka siinä oli ajoittain todella kovaa vääntöä. Sehän oli täysin sotamarsalkan käsissä koko yhteistyö saksalaisten kanssa, kertoo Visuri MOT:ssä.

Mannerheimin tiukka asenne sai kenraali Erfurthin välillä tuskastumaan. Erfuth kirjoitti 23. marraskuuta 1941.

– Mannerheimin suuri persoona välillä rasittaa ympäristöään. Alituisessa työinnossaan hän haluaa tehdä kaiken itse ja tietää kaikesta, mitä tapahtuu. Siksi hänelle täytyy esitellä pienimpiä yksityiskohtiakin – muuten saattaa tulla räjähdys. Olen pitkän palvelusurani aikana seurannut monen ylipäällikön toimintaa, mutta en ole tavannut toista generalisssimusta, jonka esikunta olisi jäänyt johtajaltaan yhtä lailla taka-alalle, Visuri jatkaa.

Erfurthin sotapäiväkirjan suomennos koskee vuotta 1941. Alun perin suomennos oli määrä julkaista jo 1950-luvun alussa. Vuosia emmittyään kustannusyhtiö WSOY julkaisi 1950-luvun puolivälissä päiväkirjamerkintöjä, mutta vain vuoden 1944 osalta.

– Kukaan ei ole ihan täsmälleen halunnut kertoa sitä, että miksi WSOY kieltäytyi julkaisemasta tätä alkupäätä. Olen kuitenkin päätellyt asian ympärillä käydystä kirjeenvaihdosta ja muistakin seikoista, että sitä pidettiin aivan liian arkaluontoisena tekstinä tuolloin, Pekka Visuri kertoo.

MOT: Mannerheimin kotinatsi

TV 1 maanantaina 25.9. klo 20

Toimittaja Kai Byman