Vaihtoehto Saksalle kurvasi tukipakettien vastustuksesta islamilla pelotteluun

Saksan voitokas kansallismielinen populistipuolue AfD on neljässä vuodessa vaihtanut aatetta ja johtajia.

Vaihtoehto Saksalle (AfD)
Uutisvideot: Vaihtoehto Saksalle nousi liittopäiville
Uutisvideot: Vaihtoehto Saksalle nousi liittopäiville

Alternative für Deutschland, vaihtoehto Saksalle syntyi neljä vuotta sitten euron vastustuksen varaan. Puolueen perusti talouseliitti, joka taisteli rahaliittoa ja Kreikan tukipaketteja vastaan.

Puolueen lyhyt taival on ollut riitaisa. Maahanmuuton vastustaminen alkoi saada puolueessa sijaa. Uutta polttoainetta toi 2015 maahanmuuttoaalto.

Perustajiin kuulunut ekonomistisiiven puheenjohtaja Bernd Lucke savustettiin ulos. Taloussiipi jäi syrjään ja vallan kaappasivat maahanmuuttovastaiset. Puoluetta alkoi johtaa Frauke Petry.

AfD:n mielestä monikulttuurisuus ei toimi. Islam ei puolueen mukaan kuulu Saksaan. Puolue kieltäisi muun muassa moskeijoiden ulkomaisen rahoituksen Saksassa, burkan käytön ja moskeijoiden rukouskutsut. Tervetulleita Saksaan ovat kuitenkin maltilliset muslimit, jotka kotoutuvat.

Puolue kampanjoi näkyvästi maahanmuuton ja islamin vastustuksella. Eurokriittisyys kituuttaa enää laimeasti mukana puolueohjelmassa.

AfD:n äänestäminen oli protesti

Vaihtoehto Saksalle nousi liittopäiville protestiäänillä. Monelle on mieleen, että puolue kritisoi Merkeliä ja Saksan nykypolitiikkaa.

Puolue sai liikkeelle varsinkin äänestäjiä, jotka eivät viime vaaleissa äänestäneet. Toiseksi eniten ääniä siirtyi Saksan suurimmilta puolueilta. Miljoona ääntä tuli kristillisdemokraateilta ja puoli miljoonaa sosiaalidemokraateilta.

AfD menestyi varsinkin entisen Itä-Saksan alueilla, joilla elintaso on heikompi kuin lännessä. Kannattajien mielestä AfD on parhaiten puhutellut kansaa ymmärtämällä turvattomuuden tunnetta.

Saksan liittopäivävaalien voittajapuolueet
Yle Uutisgrafiikka

Maltillisempi sanoma ei kelvannut

AfD:ssä on ristiriitoja ja tulehtuneita henkilösuhteita. Siitä kertoo myös puolueen toisen puheenjohtajan Frauke Petryn ulosmarssi puolueen tiedotustilaisuudesta, vaikka vaalivoitto oli taskussa. Petry aloittaa kansanedustajana, mutta jää pois AfD:n parlamenttiryhmästä.

Petry on ehdotellut maltillisempaa linjaa ainakin puolueen viestintään, jotta puolue saisi laajempaa kannatusta porvaripiireissä. Ehdotuksille ei ole puolueessa lämmetty vaan Petryä on pikemminkin koetettu kammeta ulos.

Tosin Frauke Petry itse pöyristytti keväällä ehdottamalla, että pakon edessä poliisin pitäisi voida käyttää asetta laittomasti maahan pyrkiviä ihmisiä vastaan.

Vaalien kärkiehdokas Alexander Gauland edustaa radikaalimpaa oikeistolaista linjaa. Hän on juristi ja entinen kristillisdemokraatti. AfD:n jäsenissä on monia entisiä kristillisdemokraatteja, jotka sanoutuvat irti äärioikeistolaisuudesta ja ulkomaalaisvastaisuudesta.

Toisena kärkiehdokkaana vaaleissa säteili Alice Weidel, joka edustaa talouseliittiä puhtaimmillaan mutta ei ole paheksunut äärioikeistolaistakaan ajattelua. Weidel on uraa Kiinassa luonut ekonomisti.

Monien populistipuolueiden tapaan AfD:lllä on radikaalit ääripään edustajansa. Joukoista on kuultu myös rasistisia ja historiaa kyseenalaistavia möläytyksiä.

Äärioikeistoa edustava Bjoern Hoecke arvosteli Berliinissä olevaa juutalaisten joukkomurhan muistomerkkiä, että ainoastaan Saksalla on pääkaupungissaan häpeän muistomerkki.

Parlamentissa AfD:lle riittää näkyvyys

AfD:stä tulee todennäköisesti äänekäs liittopäiväpuolue, joka huutelee oppositiosta saadakseen näkyvyyttä.

Yhtenäisen linjan löytäminen voi olla eripuraiselle puolueelle hankalaa. Vajaan kolmentoista prosentin populistipuolue haalii parlamentissa ennen kaikkea näkyvyyttä, eikä siltä edes välttämättä odoteta oikeita vaihtoehtoja.

Hallitustie on tukossa, sillä yksikään muu Saksan puolue ei halua tehdä sen kanssa yhteistyötä.

Tilanne on sama kuin ruotsidemokraateilla, jonka Ruotsin muut puolueet ovat halunneet pitää pois vallasta. Perusteluna kuullaan yleensä ruotsidemokraattien rasistinen tausta.

Jutussa on käytetty lähteenä BBC:n kirjoituksia: What does AfD want?, German fury at Holocaus memorial mark.