Rakentamisen huippuvuosi on nyt

Noin 40 000 uutta asuntoa nousee tänä vuonna. Tämä on poikkeuksellisen paljon.

Rakentaminen & kiinteistöt
Rakennustyömies rakennustyömaalla.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Rakennusalan suhdanneryhmä Raksu arvioi, että koko rakentamisen tuotanto kasvaa tänä vuonna ainakin kolme ja mahdollisesti jopa kuusi prosenttia viime vuodesta. Rakenteille pannaan noin 40 000 uutta asuntoa.

Ensi vuonna kasvuvauhti hiipuu ja on korkeintaan kolme prosenttia. Asuntoaloituksia on muutama tuhat vähemmän kuin tänä vuonna.

Raksu arvioi, että kuluttajien rooli vahvistuu ja sijoittajien rooli pienenee uusien vapaarahoitteisten omistusasuntojen markkinoilla.

Asuntojen korjaamistarve kasvaa edelleen. Korjausrakentaminen yltyy pari prosenttia sekä tänä että ensi vuonna.

Rakentaminen on vilkasta Suomen kasvualueilla; koko maassa tilanne ei ole yhtä hyvä.

Rakennusala työllistää, mutta työntekijämäärä ei enää loppuvuonna kasva alkuvuoden malliin.