yle.fi-etusivu

Aluetutkija Aro: Pienet kunnat ovat isompiaan ketterämpiä uudistumaan

Aluetutkija Timo Aro näkee kaupunkimaista kehitystä tapahtuvan myös maaseudulla. Ruotsalaisen talousgurun mielestä maaseudun tukeminen ja kaupungistumisen estäminen hidastavat talouskasvua.

kaupungistuminen
Kuntien vaakunoita kuntatalon käytävällä Helsingissä.
Mauri Ratilainen / AOP

Ruotsalaisekonomisti Kjell Nordström sanoo, että nopeampi kaupungistuminen lisäisi yrityksiä ja vauhdittaisi talouskasvua. Suomessa alueellistamisen tarkoituksena on pitää koko maa asuttuna.

Aluetutkija Timo Aro muistuttaa, että vaikka Suomessakin väestö on keskittymässä isoihin kaupunkeihin, kehitystä tapahtuu myös niiden ulkopuolella.

– Siellä on ihan hyvin toimeentulevia paikkoja, keskittymiä. Pienimuotoisesti samaa kehitystä kuin isommissa kaupungeissa tapahtuu kaikenkokoisissa kunnissa. Itse en puhu niinkään kaupungistumisesta vaan monikossa kaupungistumisista.

"Samat kehityspiirteet Helsingissä ja Karviassa"

Aro täsmentää tarkoittavansa, että väestö tiivistyy ja palvelut hakeutuvat keskuksiin kaikenkokoisissa kunnissa.

– Samat kehityspiirteet ovat näkyvissä, on kyse sitten Helsingistä, Turusta, Porista tai Karviasta, mutta eri mittakaavassa.

Talouskasvu voi siis lähteä yhtä hyvin kasvuun pienessäkin kunnassa?

– Jos puhutaan 5 000–10 000 asukkaan kunnista, ne ovat usein ketterimpiä ja nopeimpia ottamaan käyttöön uusia kokeiluja, käytäntöjä ja toimintamalleja. Ne ovat esimerkiksi kansalaisten osallistamisessa monin verroin pidemmällä kuin isommat kaupungit.