Epidemian vaara kasvaa ja lääkäreistä on huutava pula – suomalais-norjalaista sairaalaa odotetaan apuun Bangladeshissa

Sairaala tulee keskittymään erityisesti riskiraskauksiin ja komplikaatioihin, kertoo Punaisen ristin koordinaattori.

pakolaiset
Uutisvideot: Keitä ovat Myanmarin rohingyat?
Uutisvideot: Keitä ovat Myanmarin rohingyat?

Yksi kilometrikaupalla jatkuva huonokuntoinen tie, jonka molemmin puolin henkensä edestä paenneet ihmiset ovat hätäisesti asettuneet. Leirimäisiä alueita, joiden syvyyksiin ei johda minkäänlaista tietä. Ja aivan liian vähän lääkäreitä, jotka taittavat matkansa potilaiden luokse jalkapatikalla.

Näin Kansainvälisen Punaisen Ristin arviointi- ja koordinointitiimin vetäjä Tiina Saarikoski kuvailee tilannetta paikan päällä Bangladeshin Cox’s Bazarissa, jonne arviolta 480 000 rohingya-pakolaista on saapunut Myanmarista.

Moni on saapunut jo ennestään vaikeista olosuhteista, ja lapsilla esiintyy kroonista aliravitsemusta. Paikallinen terveydenhuolto ei ole kykenevä vastaamaan edes suurten joukkojen perustarpeisiin.

– Jos ajatellaan vaikka Suomessa 400 000 ihmisen kokoista kaupunkia, niin siellä on jo aika paljon terveyspalveluita tarjolla tällaiselle ihmismäärälle.

Saarikoski on huolissaan epidemian vaarasta pakolaisten asuttamilla alueilla. Improvisoiduilla leireillä ei ole tarjolla tarpeeksi ruokaa ja suojaa saati puhdasta vettä tai vessoja.

Saarikosken mukaan ripulitautien määrä on koko ajan lisääntymässä pakolaisten keskuudessa ja ripuliepidemian riski on suuri.

Suuri tarve erityisesti äitien terveydenhuoltoon

Suomen ja Norjan Punaisten Ristien yhteinen sairaala saapuu Bangladeshiin tällä viikolla. Saarikosken mukaan sairaalalle etsitään parhaillaan paikkaa.

Paikanvalinta on jo itsessään haaste, sillä sairaala vaatii paljon tilaa ja sen olisi hyvä sijaita lähellä pakolaisia, jotka ovat pakkautuneet tiiviiksi sumaksi rajaseudulle.

Sairaalan on tarkoitus toimia paikkana, jonne niin sanotut mobiiliyksiköt voivat lähettää vaikeimmat sairaustapaukset.

Mobiiliyksiköt ovat ketteriä terveydenhuoltoryhmiä, joihin kuuluu lääkäri ja hoitaja sekä mahdollisuuksien mukaan kätilö ja psykologista tukea tarjoava henkilö. Juuri nämä pienet ryhmät hoitavat pakolaisten terveydenhuoltoa tällä hetkellä jalkaisin leirien keskellä.

– Tälle sairaalalle on todella suuri tarve. Yli 50 prosenttia tänne tulevista on naisia ja lapsia, ja sairaala tulee keskittymään erityisesti riskiraskauksiin ja komplikaatioihin, jotka vievät usein äidin hengen jos niitä ei pystytä hoitamaan, Saarikoski sanoo.

Erittäin vaikea avustusoperaatio

Sairaalan kalustoa pakattiin eilen maanantaina Tampereella ja lähetettiin rekoilla Osloon, josta tarvikkeet lennätetään Bangladeshiin tänään tiistaina.

Viime viikonloppuna kolme SPR:n avustustyöntekijää matkusti paikalle arvioimaan avuntarvetta. Tiistai-iltana kahdeksan SPR:n avustustyöntekijää lentää tiista-iltaina Suomesta Bangladeshiin perustamaan kenttäsairaalaa.

SPR:n kansainvälisen avun päällikkö Andreas von Weissenberg kuvaili tilannetta Bangladeshissa erittäin dramaattiseksi.

– Tämä on hyvin haastava – en sanoisi ainutlaatuinen, valitettavasti – mutta hyvin dramaattinen humanitaarinen tilanne, von Weissenberg sanoo.

– Ihmismäärä on sellainen, että tässä kestää väkisinkin viikkoja ja kuukausia jopa ennen kuin viranomaiset ja järjestöt ovat saaneet aikaiseksi paremmin toimivia leirejä.

Bangladeshiin lähdössä ollut kokenut avustustyöntekijä, lääkäri Pentti Haatanen odotti erittäin vaikeaa avustusoperaatiota.

– Luulen, että tästä tulee yksi haastavimmista missioista minulle ja meille kaikille. Pahimpaan nyt täytyy varautua, Haatanen sanoo.

Sadekausi on meneillään, ja satoja tuhansia pakolaisia on jumissa rajalla ilman toivoa pikaisesta poispääsystä. Olosuhteet ovat vaikeat, koska alueella ei juuri ole valmista infrastruktuuria.

Kolera on suuri riski

Bangaladeshissa esiintyy malariaa ja denguekuumetta, ja heikoissa olosuhteissa on odotettavissa, että vatsataudit leviävät. Suurena vaarana on myös koleraepidemian puhkeaminen.

– Jos tähän sadekauden päälle vielä huonosta vedestä ja hygieniasta johtuen tulee kolera, tilanne on pahempi kuin paha, lääkäri Pentti Haatanen sanoo.

Suomen Punaisen Ristin arvion mukaan suomalais-norjalaista sairaalaa päästään rakentamaan todennäköisesti tulevana viikonloppuna. Sairaalahoidon tarve on huutava, kun suuren suomalaisen kaupungin asukasmäärää vastaava määrä pakolaisia elää vaikeissa oloissa.

– Sairaala tulee olemaan hyvin äkkiä täynnä. Suunnitelma onkin heti katsoa, kuinka paljon pystymme tästä 60-paikkaisesta sairaalasta laajentamaan vuodeosastoa. Tarve tulee olemaan kyllä paljon enemmän, Haatanen sanoo.

Haatanen arvelee, että avustusoperaatio saattaa hyvinkin pitkittyä, jos pakolaiset eivät pääse palaamaan Myanmariin eivätkä jatkamaan eteenpäin esimerkiksi Intiaan.

– Tässä tulee vuosien operaatio hyvin herkästi.

Lisätty kello 21.16 tietoja SPR:n Bangladeshiin lähettämästä sairaalasta ja tarkennettu paikalla lähetettyjen avustustyöntekijöiden määrää.