yle.fi-etusivu

Hannu Reimen kolumni: Outoja ajatuksia kielen ja politiikan kentillä

Kummalliset ajatukset ovat saaneet viime aikoina kannatusta eri puolilla maailmaa poliittisten yllätysten myötä. Nämä ajatukset koskevat muun muassa suomalais-ugrilaisia kieliä, kirjoittaa Hannu Reime.

kielet
Hannu Reime
Hannu ReimePetteri Sopanen / Yle

Vuosisadan toinen vuosikymmen on tuonut politiikan julkiselle estradille paitsi outoja hahmoja myös outoja ajatuksia. Monet ovat jo panneet merkille sen, että Suomen tulevissa presidentinvaaleissa ehdokkaana on henkilö, joka ei usko eliölajien syntyyn evoluutiossa, vaan etsii totuutta kreationismista, luomisopista eli Raamatun kirjaimellisesta lukemisesta.

Kuuluneeko ajan merkkeihin, että vastaavanlaisia outoja ajatuksia tunkee esiin siellä ja täällä eri puolilla maailmaa mahdollisesti jonkinlaisen väärinymmärretyn ”toisinajattelun” nimissä?

Elokuun lopulla Yle Radio 1:n ohjelmasarjassa Aristoteleen kantapää Pasi Heikura haastatteli Wienin yliopiston suomalais-ugrilaisten kielten professoria Johanna Laaksoa. Tämä kertoi unkarin kielestä sekä siitä tunnetusta tosiasiasta, että suomi ja unkari ovat historiallisia kielisukulaisia. Sukulaisuus näiden kahden, maailmanmitassa harvinaisen kielen välillä osoitettiin jo yli 200 vuotta sitten. Pääasiassa sen tekivät unkarilaiset oppineet.

Kreationisteja kiinnostaa uskonto ja Raamatun fundamentalistinen tulkinta, suomalais-ugrilaisuuden kiistäjiä politiikka, unkarilainen nationalismi

Radiohaastattelussaan sekä kirjoituksissaan, joihin olin aikaisemmin törmännyt internetissä, Johanna Laakso kertoi, että Unkarissa on viime vuosina kuultu äänekkäitä väitteitä, joissa kielisukulaisuus suomeen kiistetään. Nykyunkarin sanotaan periytyvän jostakin keskiaasialaisesta kielimuodosta tai jopa muinaisesta sumerista, jota puhuttiin kaksoisvirran maassa Mesopotamiassa parituhatta vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Tämänsuuntaisia väitteitä ovat esittäneet sekä maallikot että myös jotkut akateemisesti koulutetut henkilöt, kielitieteilijöistä ilmeisesti kuitenkin vain vähemmistö.

Kahden niin paljon toisistaan poikkeavan kielen kuin suomen ja unkarin sukulaisuuden osoittaminen ei ole mitenkään helppoa ja yksinkertaista eikä siihen pysty kuka tahansa kielistä kiinnostunut asianharrastaja. Unkarin lähimpiä sukulaisia uralilaisessa kielikunnassa ovat obinugrilaiset kielet hanti ja mansi, jotka aikaisemmin tunnettiin ostjakkina ja vogulina. Niitä puhuu yhteensä vähän yli kymmenentuhatta ihmistä Uralin itäpuolella Siperiassa.

Unkarin historiallisesta sukulaisuudesta muihin kieliin ei voi sanoa sitä eikä tätä, ellei tiedä mitään näiden Euroopasta katsoen etäisten kielten rakenteesta ja sanastosta.

Ylivoimainen enemmistö niistä tutkijoista, jotka ovat perehtyneet asiaan, pitää uralilaisen kielikunnan olemassaoloa ja suomen ja unkarin sukulaisuutta pelkkänä kiistattomana tosiasiana. Sitä ei kumoa näiden kahden kielen yhteisen sanaston vähyys. Jos yhteisiä sanoja pidettäisiin sukulaisuuden ainoana kriteerinä, silloin japani ja kiina olisivat kielisukulaisia. Mitään sellaista ei tiettävästä ole väittänyt kukaan.

Unkarilaiset nationalistit pitivät väitettä suomen ja unkarin kielisukulaisuudesta Wienin Habsburgien salaliittona

Luulisin, että motiivit niillä, jotka kiistävät suomen ja unkarin kielisukulaisuuden, eivät liity tieteeseen ja tiedonjanoon sen enempää kuin luomisopin kannattajatkaan ovat kiinnostuneita perinnöllisyydestä, biologiasta tai siitä, missä kohdin Charles Darwin mahdollisesti erehtyi. Kreationisteja kiinnostaa uskonto ja Raamatun fundamentalistinen tulkinta, suomalais-ugrilaisuuden kiistäjiä politiikka, unkarilainen nationalismi.

Nationalismia ajaa oikeistolainen pääministeri Viktor Orbán äänekkään tukijajoukkonsa säestyksellä samalla, kun hallitus pelkää kannatuksensa valuvan todella fasistiselle Jobbik-puolueelle.

Suomalais-ugrilaisuuden kiistäminen Unkarissa palautuu 1800-luvulle Itävalta-Unkarin kaksoismonarkian aikaan. Silloin unkarilaiset nationalistit pitivät väitettä suomen ja unkarin kielisukulaisuudesta Wienin Habsburgien salaliittona, jolla unkarilaisista haluttiin tehdä primitiivisten poronhoitajien – saamelaisten ja muiden pohjoisten paimentolaiskansojen – sukulaisia ja kiistää madjaarien loistava soturimenneisyys hunnien jälkeläisinä.

Myöhemmin salaliittoon olisivat Venäjän vallankumouksen jälkeen yhtyneet Moskovan bolševikit. Kun niin sanottu kommunismi 1990-luvun alussa romahti Unkarissa, salaliittoteoria alkoi saada uutta kannatusta kasvavan nationalismin vanavedessä.

On mielenkiintoista, että suomalais-ugrilaista ilmeisen viatonta yhteistyötä on karsastettu myös Venäjän kiihkokansallisissa piireissä. Suomalaisten ja virolaisten osoittamaa kulttuurista tukea mareille, udmurteille, mordvalaisille ja muille uralilaisia kieliä puhuville vähemmistökansoille on fantastisimmissa ajatuskuluissa saatettu pitää salaliittona, jolla pyritään kaappaamaan Venäjän luonnonvarat tai peräti luomaan suomalais-ugrilainen imperiumi.

Kuten Unkarissa myös nyky-Venäjällä kysymys historiallisista kielisukulaisuuksista kytkeytyy nationalistisiin poliittisiin kuvitelmiin. Viktor Orbán ja Vladimir Putin tuskin itse uskovat villeimpiin fantasioihin, joita heidän kannattajansa levittävät, mutta heidän suosionsa nojautuu vahvaan nationalismiin, jolla juuri nyt on tuulta purjeissaan.

Aika näyttää suosivan outoja aatteita kaikilla ilmansuunnilla ja Atlantin molemmilla rannoilla. Kun sen kytkee käynnissä olevaan geopoliittiseen jengisotaan ydinaseineen kaikkineen, eivät näkymät ihmiskunnan kannalta ole kaikilta osin aivan valoisia.

Hannu Reime

Kirjoittaja työskenteli Ylen radiouutisissa uutistoimittajana, ulkomaantoimittajana ja viimeksi erikoistoimittajana vuodesta 1966 vuoteen 2008, jolloin jäi eläkkeelle.