Koe uusi yle.fi

Reetta Rädyn kolumni: ”Sehän on vain nimi” – höpöhöpö, sukunimiin liittyy draamaa, romantiikkaa ja valtaa

Suuri osa aviopareista valitsee edelleen miehen nimen. Miksi? Tähän kysymykseen vastaavat vain naiset, sillä miehet eivät ajattele asian koskevan heitä, Reetta Räty kirjoittaa.

sukunimet
Reetta Räty.
Reetta Räty.Petteri Sopanen / Yle

Sukunimen valinta avioituessa kuulostaa simppeliltä: pari saa päättää vapaasti, ottaako naisen, miehen, omat tai uuden yhteisen nimen. Vireillä oleva uusi sukunimilaki (siirryt toiseen palveluun) laajentaisi vaihtoehtoja muun muassa niin, että lapsellekin voi antaa yhdysnimen. Myös avopareille ja rekisteröidyissä parisuhteissa eläville kaavaillaan mahdollisuutta hakea yhteistä nimeä.

Todellisuus ei kuitenkaan vaikuta vapaalta eikä valinnalta, sillä noin 65 prosenttia pareista päätyy siihen, että otetaan miehen nimi. Naisen nimen ottaa alle kaksi prosenttia pareista. Oman nimen pitäminen avioliitossa tuli mahdolliseksi 1985, ja on lisääntynyt vähitellen. Reilut kymmenen vuotta sitten viidennes piti omat nimensä, nyt noin kolmannes.

Kysyin tuttaviltani Facebookissa, miten he olivat päättäneet nimestään. Vastauksia tuli toistasataa. Jokaisella on ihan oma tarinansa, mutta lajittelin perusteluista kymmenen kohdan listaan.

1. Lapsuuden nimi ei tunnu omalta

“Mua ärsytti jo pienenä, että mulla oli isäni sukunimi. Etenkin, kun vanhempani erosivat ja äiti otti takaisin tyttönimensä. Naimisiin mennessä oli selvää, että vaihdan nimeä. Koin, että se on mun itse valitsema. Toisin kuin isäni nimi.”

2. Halusin omasta nimestä eroon

“Inhosin aina isäni sukunimeä. Se ei kertonut minusta mitään, enkä kokenut olevani Nieminen. Murrosikäisenä halusin ottaa äitini sukunimen, mutta en uskaltanut, kun isän suku olisi närkästynyt. Parikymppisenä olin jo vaihtamassa mummini sukunimen mutta naimisiinmeno ratkaisi ongelman. Tätä sukunimeä rakastan.”

3. Feministi ei vaihda nimeä

”Ei feministi voi ottaa miehen nimeä. Patriarkaatti pitää räjäyttää, eikä osallistua sen tukemiseen. Miksi ihmeessä minulla olisi mieheni nimi, eikä oma?”

4. Nimenvaihto ei liity feminismiin

“Epäilen, että nimenvaihtajaa pidetään patavanhoillisena. Olen erittäin feministi, enkä ymmärrä miksi nimen vaihtaminen halventaisi minua, varsinkin kun aiempi nimi oli isäni suvun.”

Historiassa oli tavallista, että sukunimiä ei ollut lainkaan

5. Nimen kauneus tai harvinaisuus

“Otin yhdistelmänimen vain siksi, että tämä on ihan sairaan hieno nimi.”

“Sukunimen harvinaisuus velvoittaa. Meitä on parikymmentä tällä sukunimellä elossa. Harras toiveeni olisi, että lapseni saisivat sukunimeni, mutta neuvottelut isäehdokkaan kanssa ovat kesken”.

6. Perheelle yhteinen nimi – tai sitten ei

”Haluan lasten kanssa yhteisen nimen. Tiesin kysymättäkin, että mies piti itsestäänselvänä, että lapsilla on hänen nimensä.”

”Uudessa perheessämme meillä oli kolme eri sukunimeä – poikani, puolisoni ja hänen poikiensa sekä minun – se on aina tuntunut luontevalta. Ainoa hankaluus oli saada kaikki nimet postilaatikkoon.”

“Jumalauta on hataralla pohjalla perhe, jos se on nimestä kiinni.”

7. Mies tai isä määräsi

“Olin ajatellut pitää oman nimen ja yllätyin, kun tajusin, että miehelle tämä on kynnyskysymys. Hän oli ehdoton. Myönnyin.”

”Olisin halunnut ottaa äitini tyttönimen, mutta isäni raivostui ja uhkasi katkaista yhteydenpidon. Hänelle käy, että minulla on hänen nimensä tai mieheni nimi, muu on raivon aihe. Vaihdan varmasti nimeä, kun isäni on kuollut.”

8. Romantiikka

”Kun menin toista kertaa naimisiin, pari päivää ennen häitä tuli voimakas ja selittämätön tunne, että vaihdan nimeä. 34 vuotta ja äärimmäinen rakkauden tunne tarvittiin siihen, ettei tyttönimellä ollut enää väliä.”

Emme voi päättää toisten puolesta, mitä väliä nimillä heille on

9. Ex-puolisot ja liitot

“Hyvä ystäväni piti sukunimensä, joka oli ex-miehen. Perustelu oli: tämä on just sopivan mautonta, eli sopii minulle.”

”Uusperheessä olisi ollut kätevämpää olla yhteinen nimi, mutta en halunnut olla rouva Salmi numero 2. Miehen ex-vaimo piti mieheni nimen, ehkä lasten takia.”

”Halusimme näyttää ulospäin, että olemme perhe, vaikka kaikki eivät liittoamme ja uusperhettä hyväksyneet.”

10. Historia

“Musta tuli Lehtinen, koska Lehtisten perhe oli niin ikoninen ja mieletön. Me teinit vietimme aikaa nykyisen mieheni lapsuudenkodissa ja Lehtisistä tuli käsite.”

”Olen viimeisiä tämän nimen kantaja suvussani. Tunnen suvun tarinan ja olen nimen kautta osa (katoavaa?) historiaa.”

//

Miehen sukunimi perheen nimenä ei ole pitkä historiallinen traditio. Lakiin perustuva pakko ottaa miehen nimi oli voimassa vain 55 vuotta.

Historiassa oli tavallista, että sukunimiä ei ollut lainkaan, sukunimenä oli tilan nimi ja perheissä oli eri nimisiä. Kaikissa maissa ei ole sukunimiä ja Suomeen muutettuaan ihmiset käyttävät sukunimenä esimerkiksi isänsä etunimeä tai omaa toista nimeä.

On humpuukia väittää, että sukunimellä ei ole mitään väliä. Emme myöskään voi päättää toisten puolesta, mitä väliä nimillä heille on. Eräs suomalaispariskunta arpoi häissään, kumman sukunimi otetaan. Valinta osui naisen nimeen.

Nimiin liittyy valtaa, draamaa ja rakenteita. Kaikki yllä nimivalintaansa perustelevat ovat naisia – miesten nimiä ei perustella. Ne ovat.

Nainen ”pitää nimensä” tai vaihtaa ”yhteiseen nimeen”. Naisilla on ”tyttönimi”, miehillä ei ole ”poikanimeä”, josta hankkiudutaan aikuisena eroon.

Uskoisin, että moni mies ajattelee, kuten ystäväni, nainen: ”Oman nimen pitäminen on tuntunut luonnolliselta eikä miltään statementilta, tämä nyt vaan on nimeni.”

Reetta Räty

Kirjoittaja on toimittaja, yrittäjä ja kahden tytön äiti. Kasvoi Kuusamossa, asuu Kalliossa, opettelee arabiaa.

Korjaus 27.9. klo 12:18: Muokattu mainintaa vireillä olevasta sukunimilaista. Aiemmin kohdassa mainittiin sen tuovan mahdollisuuden yhdysnimeen myös miehille. Tämä on kuitenkin mahdollista tietyissä tapauksissa myös nykylainsäädännön puitteissa.