Analyysi: Saudi-Arabian naiset pääsevät vihdoin ratin taakse – seuraukset voivat olla kauaskantoiset

Öljyriippuvuudesta irti pyristelevä Saudi-Arabia yrittää saada naiset työmarkkinoille. Siksi se joutuu kohentamaan naisten asemaa, kirjoittaa Ylen tuleva Lähi-idän-kirjeenvaihtaja Aishi Zidan.

Saudi-Arabia
Saudinainen astumassa kuljettajan paikalle
Waseem Obeida / EPA

Kuvittele, että sinun olisi kysyttävä mieheltäsi kyytiä aina, kun haluat mennä töihin tai kauppaan. Tai joutuisit käyttämään merkittävän osan palkastasi kuljettajaan.

Näin saudiarabialaiset naiset ovat joutuneet järjestämään arkensa, sillä he eivät ole saaneet ajaa autoa.

Tiistai-iltana Saudi-Arabia pudotti uutispommin, jota on odotettu jo vuosia. Konservatiivisen kuningaskunnan naiset saavat viimein ajo-oikeuden. Uudistuksen on määrä astua voimaan kesäkuussa 2018.

Päätöksen merkitystä ei voi liioitella. Kun naisten vapaus liikkua kasvaa, he saavat enemmän päätösvaltaa elämäänsä. Naisten on esimerkiksi helpompaa käydä töissä, jolloin heidän taloudellinen itsenäisyytensä kasvaa.

Vaikutukset naisen aseman kehittymiselle voivat olla kauaskantoiset.

Paineet uudistuksen tekemiseen ovat olleet suuret jo pitkään. Monet saudiarabialaiset naiset ovat erittäin koulutettuja ja he ovat murtautuneet yhä useammille yhteiskunnan osa-alueille.

Saudi-Arabiassa on nähty naisten protesteja ajo-oikeuden puolesta jo 1990-luvulta lähtien. Saudiarabialaisia naisaktivisteja on pidätetty ja erotettu työpaikoiltaan heidän uhmattuaan kieltoa.

Painetta on tullut myös ulkopuolelta. Saudi-Arabia on viimeinen maailman valtio, jossa naiset eivät saa ajaa. Kiellosta on tullut kuningaskunnalle maailmalla yhä suurempi mainehaitta.

Suurimpana jarruna ovat toimineet Saudi-Arabian konservatiiviset uskonoppineet. Wahhabilaista, äärimmäisen vanhoillista uskontulkintaa noudattavassa kuningaskunnassa uskonoppineilla on suuri valta.

Konservatiiviset uskonoppineet ovat pitäneet naisten ajo-oikeutta sopimattomana ja jopa vaarallisena yhteiskunnalle. Eräskin oppinut varoitteli ajamisen voivan vahingoittaa naisten munasarjoja.

*Paineista huolimatta pääsyyt uudistukseen *eivät kuitenkaan todennäköisesti löydy ihmisoikeuksien ja tasa-arvon edistämisestä.

Saudi-Arabia yrittää parhaillaan uudistaa talouttaan modernimmaksi ja vähemmän riippuvaiseksi öljystä. Saudi-Arabian hallinnon nouseva kasvo, kruununprinssi Muhammed bin Salman on ollut kunnianhimoisten taloussuunnitelmien tärkeä puolestapuhuja.

Virkeän, modernin talouden rakentaminen on haastavaa, jos puolet kansasta ei voi liikkua vapaasti. Siksi paineet naisten aseman parantamiseen ovat vain kasvaneet.

Se on näkynyt muinakin uudistuksina – saudit ovat ilmoittaneet tänä vuonna sallivansa naisille muun muassa koululiikunnan. Naiset halutaan entistä aktiivisempina ja tehokkaampina työmarkkinoille.

*Ajo-oikeus on merkittävä askel *tasa-arvon kehitykselle äärimmäisen konservatiivisessa kuningaskunnassa. Samaan aikaan pitää kuitenkin muistaa, että tekemistä on vielä paljon.

Saudi-Arabiassa on esimerkiksi voimassa yhä mieshuoltajien järjestelmä, vaikka sääntöjä onkin höllennetty. Siksi saudiarabialaiset naiset tarvitsevat miehensä, veljensä tai isänsä luvan esimerkiksi ulkomaille matkustamiseen, avioitumiseen ja välillä työpaikan vastaanottamiseen.

Uutisia pienistä askelista tullaan kuitenkin todennäköisesti kuulemaan vielä lisää tulevina vuosina. Saudi-Arabian naiset tulevat tuskin tyytymään vain ratin taakse istumiseen.

Lue myös: Zumbaa lain harmaalla alueella – Saudi-Arabia alkaa myöntää lupia naisten kuntosaleille