Göteborgin poliisi valmistautuu uusnatsien mielenosoitukseen vahvoilla turvatoimilla – käytössä vartalokamerat ja tukena turvallisuuspoliisi

Hallinto-oikeus päätti aiemmin viikolla lyhentää Pohjoismaisen vastarintaliikkeen alkuperäistä marssireittiä. Liike ei hyväksy muutosvaatimusta.

Pohjoismainen vastarintaliike (PVL)
Pohjoismaisen vastarintaliikkeen mielenosoitus vappuna.
Pohjoismaisen vastarintaliikkeen mielenosoitus vappuna 2016 Falunissa.AOP

Ruotsissa, Göteborgissa poliisi valmistautuu poikkeuksellisin turvatoimin mahdollisiin väkivaltaisuuksiin ensi lauantaina, kun natsistinen Pohjoismainen vastarintaliike marssii kaupungin keskustassa.

Kaupungin kaduilla on poliisin mukaan samaan aikaan liikkeellä kymmeniätuhansia ihmisiä erilaisten tapahtumien ja juhlapyhän takia.

Läntisen alueen poliisipäällikkö Klass Friberg kertoi tiedotustilaisuudessa keskiviikkona, että paikallinen poliisi on saanut vahvistusta muilta alueilta ja muun muassa turvallisuuspoliisi Säpolta. Poliisien lukumäärää ei kerrota, mutta heitä on Fribergin mukaan liikkeellä runsaasti, sekä siviiliasussa että poliisivarustein.

Yleisöä pyydetään varautumaan muutoksiin liikenteessä, parkkikieltoihin ja suljettuihin kadunosuuksiin.

Friberg kertoo, että poliisi aikoo käyttää päivän tapahtumien valvonnassa vartalokameroita.

– Käytämme niitä, jotta voimme dokumentoida mahdolliset rikokset.

Göteborgin poliisi uskoo olevansa ennakkoon hyvin valmistautunut, mutta sanoo, ettei pysty sulkemaan pois mahdollisia yhteenottoja ja väkivaltaisuuksia. Paikalle odotetaan useita satoja erilaisten järjestöjen vastamielenosoittajia. Poliisin sosiaalisesta mediasta keräämien tietojen mukaan osa vasemmistoaktivistien vastamielenosoittajista on tulossa paikalle Oslosta, Norjasta.

Poliisi on käynyt etukäteen keskusteluja sekä natsimarssin järjestäjien että vastamielenosoittajien kanssa ja vedonnut heihin yhteenottojen välttämiseksi.

Kritiikkiä mielenosoituksen sallimisesta keskustassa

Vuosittaisille Göteborgin kirjamessuille odotetaan 30 000 kävijää ja lauantaina vietetään juutalaisten juhlapäivää jom kippuria eri puolilla kaupunkia. Useat messuille osallistuvat kirjailijat ja juutalainen seurakunta ovat arvostelleet tiukasti natsien lupaa marssia kaupungin keskustassa.

Marssista ovat olleet huolestuneita myös paikalliset jalkapalloseurat, jotka odottavat iltapäivän otteluun tuhansia katsojia, joukossa paljon lapsiperheitä.

Hallinto-oikeus päätti aiemmin viikolla lyhentää Pohjoismaisen vastarintaliikkeen alkuperäistä marssireittiä. Liikkeen edustajat ovat ilmoittaneet, etteivät hyväksy muutosta. Poliisi ei osannut tänään sanoa mihin tämä mahdollisesti johtaa lauantaina.

Natsien mielenosoitusmarssin on määrä lähteä liikkeelle lauantaina klo 14 Suomen aikaa.

Lue tämä: 7 asiaa, jotka sinun olisi hyvä tietää suomalaisista uusnatseista