Koe uusi yle.fi

Viralliset tulokset saapuivat: Kurdit äänestivät kyllä itsenäisyydelle

Yli 92 prosenttia kannatti itsenäistymistä neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä.

Ulkomaat
Kurdeja kadulla lippujen ja soittimien kanssa.
Kurdeja juhlimassa kansanäänestystä Kirkukissa. Irakin kurdialueen johtajan Massudi Barzanin mukaan kurdit antoivat maanantain kansanäänestyksessä tukensa itsenäistymiselle.EPA

Irakin kurdit ovat ilmaisseet kannattavansa itsenäisen valtion luomista, ilmoitti autonomisen kurdialueen vaalikomissio. Äänestyksen tulos oli odotettu. Vaaliuurnille saapui 72 prosenttia äänioikeutetuista.

Äänestys koski kolmen autonomisen kurdialueen sekä kurdijoukkojen hallussapitämien alueiden itsenäistymistä.

Bagdadin hallinto ja naapurivaltiot ovat vastustaneet kiistanalaista äänestystä. Iran, Turkki ja Syyria eivät tue Pohjois-Irakissa sijaitsevan kurdialueen itsenäistymistä. Naapurimaissa pelätään, että separatistiset ajatukset voivat saada kannatusta myös omien kurdivähemmistöjen keskuudessa.

Myös Yhdysvallat on vaatinut äänestyksen lykkäämistä. Washingtonissa itsenäisen kurdivaltion pelätään luovan alueellista epävakautta ja haittaavan terrorismin vastaista taistelua.

Kurdialueen pääministeri Nechirvan Barzani on korostanut, että Kurdistan aikoo ratkaista erimielisyydet itsenäisyyttä vastustavan Bagdadin hallinnon kanssa rauhanomaisesti.

Kurdeja lasketaan olevan 25–35 miljoonaa. Suurin osa heistä asuu Irakissa, Syyriassa, Turkissa ja Iranissa.

Lähteet: Reuters, Yle