Postinjakajille syntyi ensimmäisenä sopu työehdoista – palkat sidottu vientiliittojen korotuksiin

Vientiliitoista sopimus päättyy ensimmäiseksi paperiteollisuudessa lauantaina, mutta alan työehtoneuvottelut ovat olleet pysähdyksissä jo yli viikon.

palkankorotus
Postinkantaja työssään.
Postinkantaja työssään.Emmi Korhonen / Lehtikuva

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ja Palvelualojen työnantajat Palta ovat päässeet sopuun kahden vuoden mittaisen työehtosopimuksen ehdoista. Sopimuksen piirissä on noin 14 000 työntekijää.

Alan palkankorotukset selviävät kuitenkin vasta myöhemmin, sillä ne on sidottu vientiliittojen linjaan, josta neuvottelut ovat yhä käynnissä.

PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen sanoo, että liitto halusi varmistaa postialalle vastaavat korotukset kuin muutkin saavat. Hänen mukaansa neuvottelut olisivat kestäneet muutoin vähintään lokakuun lopulle, jolloin PAU:n sopimus oli katkolla.

– Jos alalle olisi lähdetty tekemään palkankorotusratkaisua, olisimme jääneet odottamaan Paperiliittoa ja Metalliliittoa.

Niemisen mukaan ratkaisuun vaikutti se, että toinen SAK:lainen kuljetusliitto, auto- ja kuljetusalan AKT, sitoi jo viime syksynä tulevat palkankorotuksensa teollisuuden tasoon.

AKT jättäytyi toissa kevään kilpailukykysopimuksen ulkopuolelle, jossa jo aiemmin sovittuja palkankorotuksia jatkettiin vuodella. AKT:n sopimus on kolmivuotinen.

Alun perin suomalaisten palkankorotuksista oli määrä sopia tänä syksynä niin sanotun Suomen mallin mukaisesti, ja Niemisen mukaan PAU:n ratkaisua "voi sellaiseksikin kuvata". Suomen malli tarkoittaa, että vientialat määrittäisivät suomalaisten palkankorotuksille ylärajan.

Metsäteollisuus patistelee Paperiliittoa

Vientiliitoista sopimus päättyy ensimmäiseksi paperiteollisuudessa, mutta alan työehtoneuvottelut ovat olleet pysähdyksissä jo yli viikon. Sopimus on katkolla lauantaina.

Työnantajia edustava Metsäteollisuus ry korosti tiedotteessaan torstaina, että se on yhä halukas jatkamaan neuvotteluja, mutta Paperiliitto ei ole neuvotteluista poistumisensa jälkeen ollut yhteydessä Metsäteollisuuden neuvottelijoihin.

Paperiliitto puolestaan tiedotti viime viikolla neuvottelujen jämähtäneen, kun Metsäteollisuus ilmoitti, että teksteihin tehtävistä muutoksista ei voida keskustella.

Postiin siirtyneille jakajille lisäkorvaus

Postialan osapuolet sopivat myös sanomalehdenjakajia koskevasta siirtymäsopimuksesta jakajille, jotka ovat siirtyneet Postin palvelukseen ja Teollisuusalojen ammattiliiton (TEAM) työehtosopimuksen piiriin. Postin palvelukseen siirtyneiden palkkoja kompensoidaan yhteensä kahdella miljoonalla eurolla niin, että ansiotaso turvataan helmikuun loppuun asti.

Postialan sopimuksesta kertoi ensimmäisenä STT.