Opettajat hermostuivat potkulaudoilla kolisteleviin nuoriin – nyt he tekevät yhdessä skeittiramppia

Lappeenrannan Simolan kyläkoulussa saatiin tarpeekseen potkulautojen kolinasta ja päätettiin rakentaa yhdessä nuorten kanssa ramppi ajelua varten.

koulut
Miro Laari ajaa scoottirampilla.
Skeittirampista puuttuvat enää korjailujen lisäksi graffitit sekä suoja-aita. Miro Laari harjoittelee. Jenni Silvennoinen/Yle

LappeenrantaPihalla juoksee kymmenisen lasta jalkapallon perässä. Rehtori Jyrki Ylärakkola Simolan koulusta myhäilee tyytyväisenä.

–Meillä ei somevälitunteja harrasteta, Ylärakkola sanoo.

Rehtorin mukaan koulussa on sovittu yhdessä vanhempien kanssa, että puhelimia ei pidetä välitunneilla. Ne jätetään reppuun tai pulpettiin.

Simolan koulun pihalla näkyy frisbeegolfradan väylä.
Simolan koulun pihalle ja pururadan ympäristöön rakennettiin yhteistyöllä myös frisbeegolf-rata.Jenni Silvennoinen/Yle

Vanhemmat apuna hankinnoissa

Pieni Simolan kyläkoulu sijaitsee Lappeenrannan keskustasta noin puolen tunnin ajomatkan päässä. Peltojen ja metsien jälkeen tie kääntyy, ja metsätien päässä avautuu kaunis koulunpiha. Lapsilla on tilaa temmeltää. Pihalla näkyvät jalkapallomaalit, nurmikkoa ja hiekkaa. Pihan reunassa on poikalauma ja skeittirampin näköinen rakennelma.

– Anna miullekin sitä akkuporakonetta, pojat taistelevat poran haltijuudesta.

– Mie en oo vielä saanu kokeilla, muistuttaa kolmas poika.

Opettaja Jouni Laine ohjeistaa osaa pojista nostamaan puretun jääkiekkokaukalon laitoja. Niistä tulee ramppi. Neljä poikaa asettuu laidan toiselle puolelle ja neljä toiselle.

– Jaksatteko nyt varmasti, opettaja kyselee.

Pojat kantavat laitoja reippaasti. Opettajan ohjausta kaivataan silti. Jouni Laineen mukaan osalla herpaantuu keskittyminen, kun koko ajan ei ole tekemistä.

– Missä teidän hanskat on? Muistatteko, oli sovittu, että kaikki voivat tuoda kotoa hanskoja, Laine muistuttaa.

Poika rakentaa scoottiramppia ja käyttää akkuporakonetta.
Pojat pääsevät rakennusurakassaan poraamaan ihan oikeasti.Kuva: Jenni Silvennoinen/Yle

Aloite rampin rakentamisesta lähti aikuisilta, kun pojat olivat alkaneet tuoda potkulautoja kouluun. Koulun terassilla ajelu synnytti opettajanhuoneeseen kantautuvaa kovaa meteliä. Opettajat miettivät ensin potkulautojen kieltämistä, mutta keksivät paremman ratkaisun.

– Päätettiin rakentaa ramppi, jossa saavat luvan kanssa ajella. Vanhasta jääkiekkokaukalosta pystyttiin hyödyntämään laitoja, ja vanhemmat ovat tuoneet osan materiaaleista, kiittelee 5.-6.-luokkien opettaja Jouni Laine.

Rampin rakentaminen alkoi kuukausi sitten.

Graffitit täydentävät rampin

Simolan koulussa on 52 oppilasta, joista parikymmentä juoksee nyt jalkapallon perässä pihalla. Käsityötunnilla ahkeroi kerrallaan kymmenkunta 5.–6.-luokan oppilasta. Pojat vaikuttavat innokkailta omasta tekemisestään ja suunnittelustaan.

Kaikki pojat eivät ehkä ole ikinä rakentaneet mitään näin isoa, mutta yhteistyössä on voimaa. Joku ottaa johtajan roolin muita herkemmin.

–Mee tonne toiselle puolelle, kaverit ohjeistavat.

Poikien mielestä koulun piha on täydellinen, kun ramppi on valmis. Siinä voi ajaa skeittilaudalla, potkulaudalla tai vaikka BMX-pyörällä.

–En oo vielä kokeillu, mutta kyllä tässä voi ajaa BMX-pyörällä, mainitsee Veikka Toivari.

Syyslomalla valmista

Lasten osallistaminen koulussa on nykypäivää, ja samoin oppituntien yhdistäminen toisiinsa. Opettaja Jouni Laine kertoo, että rampin rakentamisessa yhdistyvät niin liikunta, käsityöt kuin kuvaamataitokin. Lapset ovat piirtäneet ja suunnitelleet graffiteja, joita maalataan kunhan ramppi saadaan lähitulevaisuudessa valmiiksi.

– Myö haluttiin laittaa tähän graffiteja, kertovat pojat.

– Neljä viikkoa on syyslomaan, silloin on varmaankin valmista, uskoo Laine.

Ramppi on rakennettu epätasaiselle maastolle, joten ramppia täytyy hieman purkaa ja kohentaa. Turvallisuus on tärkeää.

Koululaiset rakentavat scoottiramppia.
Pojat rakentavat skeittirampin vanhoista jääkiekkokaukalon laidoista. Yle/Jenni Silvennoinen

Jouni Laine opettaa Simolan koulussa teknistä käsityötä sekä 5.–6. luokkia. Pihalla rampin ympärillä häärää vain poikia, mutta mahdollisuus valintaan oli myös tytöillä.

– Ne jotka valitsivat niin sanotut kovat käsityöt, ovat tässä. Pehmeitä käsitöitä tehdään toisaalla. Nykyisin kaikilla on molempia, mutta painotuksen saa valita, Laine selventää.

Swagit pääsevät graffiteihin

Käsityöt ja liikunta yhdistyvät Simolan koulun lapsilla myös siksi, ettei koululla ole omaa käsityö- eikä liikuntasalia. Osaksi käydään liikuntatunneilla 18 kilometrin päässä Ylämaalla, mutta pihalla puuhaaminen sopii myös käsitöihin.

Pojat esittelevät graffitipohjia, joissa näkyy koulun nimi, suosittuja merkkejä ja nuorten käyttämiä ilmaisuja. Kaikilla on erilainen mielipide siitä, mikä väri graffiteihin tulee.

–Pinkki, sininen, keltainen, kuuluvat huudot.

Graffitipohjat rampin päällä
Simolan koulun lapset ovat itse suunnitelleet ja tehneet graffitipohjat, joiden avulla graffitit maalataan ramppiin. Jenni Silvennoinen/Yle